

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Keskusta yrittää säilyttää lakkautettavan vastaanottokeskuksen – Simula: ”Härski temppu aluepolitiikan varjolla”
Pudasjärvellä kohistaan jälleen vastaanottokeskuksen ympärillä. Maahanmuuttovirasto haluaa lakkauttaa vastaanottokeskuksen, koska turvapaikanhakijoiden määrä on romahtanut eikä tarvetta kyseiselle keskukselle enää ole.
Kulisseissa keskusta pyrkii kuitenkin aluepolitiikan varjolla säilyttämään vastaanottokeskuksen rahan kiilto silmissä.
– Keskustalainen johto Pudasjärvellä ei kuuntele asukkaitaan. Vuosi sitten tehtiin jopa puoluerajat ylittävä kuntalaisaloite, jossa vaadittiin vastaanottokeskuksen lakkauttamista. Nyt Migriltä on tullut vahva viesti keskuksen tarpeettomuudesta, mutta keskusta tekee kaikkensa pitääkseen valtiolta saamansa vuokratulot ja työpaikat Pudasjärvellä, lukuisia huolestuneita yhteydenottoja saanut perussuomalainen kansanedustaja Jenna Simula paheksuu.
Keskusta huolissaan valikoiduista työpaikoista
Vastaanottokeskus työllistää yhteensä 12 henkilöä. Simula ihmettelee, mikseivät keskustalaiset ole huolissaan turvealan työpaikkojen katoamisesta ja käytä energiaansa esimerkiksi niiden työpaikkojen turvaamiseksi alan muuttuessa nopeasti. Turvealan hiipuminen kun tulee näkymään oletettavasti myös Pudasjärvellä
– Turvealalta häviää arvioiden mukaan lähes 2000 työpaikkaa seuraavan viiden vuoden aikana. Näiden työpaikkojen kohtalo ei tunnu keskustaa kiinnostavan, vaan silmissä heijastelee helpon rahan kiilto, Simula sanoo.
Turvapaikanhakijoilla tehty rahaa
Vastaanottokeskuksen lakkauttaminen poistaisi Simulan mukaan turvapaikanhakijoista aiheutuvat ongelmat ja turvallisuusriskit, ja pakottaisi Pudasjärven päättäjät etsimään aidosti työllistäviä toimia ja elinvoimatekijöitä.
– Nyt on menty pitkään sieltä mistä aita on matalin – tehty rahaa turvapaikanhakijoilla. Lisäksi erilaisilla maahanmuuttajiin liittyvillä valtion ja EU-tasoisilla hankkeilla on pumpattu vielä lisää rahaa Pudasjärvelle, Simula huomauttaa.
Sopii vihervasemmiston arvoille
Simula peräänkuuluttaa aitoa dialogia keskustaenemmistöisen kaupunginhallituksen ja Pudasjärven asukkaiden välillä. Asiasta saamiensa viestien perusteella keskustan härski yritys ei saa kannatusta kuntalaisten keskuudessa.
– Aluepolitiikan varjolla keskusta pyrkii pitämään turvapaikkabisneksen Pudasjärvellä kynsin ja hampain. Tämä tietysti sopii vihervasemmistolaisen hallituksen arvoille, Simula summaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turveala Pudasjärvi raha työpaikat vihervasemmisto vastaanottokeskus Maahanmuuttovirasto Turvapaikanhakijat Jenna Simula perussuomalaiset Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: ”Meillä on mahdollisuus ja varaa hyvinvointivaltioon – kunhan se pidetään rajattuna eikä kaikille avoimena”

Kreikan saarilla mielenosoituksia täyttyvien vastaanottokeskusten aiheuttamien ongelmien vuoksi

Meri: Miten piikki voi olla auki jopa 100 000 turvapaikanhakijan saapumiseen, kun Suomi elää jo valmiiksi velkarahalla?

Turvapaikkabisnes kannattaa – Luona Oy:n toimitusjohtajalle 137 000 euron palkankorotus

SPR ja vokkijohtaja husasivat veronmaksajien rahoja: Evitskogin vastaanottokeskus ylitti budjettinsa miljoonilla

Perussuomalaiset kansanedustajat Savo-Karjalassa: Puolityhjät vastaanottokeskukset suljettava
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












