

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Koponen: Suomen kasvu Euroopan hitaimpien joukossa – investoinnit valuvat ulkomaille
Polttoaineiden hintojen raju nousu on puhuttanut suomalaisia kuluneiden viikkojen ajan. Nyt hallitus kaavailee biopolttoaineiden 30 prosentin sekoitevelvoitetta, joka tulee vääjäämättä nostamaan polttoaineiden hintoja entisestään. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on tuohtunut hallituksen kurjistavasta politiikasta.
– Suomen osuus liikenteen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä on maailman mittapuulla vain 1,5 promillea. Hallitus on täysin vieraantunut ihmisten normaalista arjesta, kun katsotaan minkälaisia päätöksiä he ovat tekemässä. Polttoaineiden hintojen korotusten lisäksi pääkaupunkiseudulle suunnitellut ruuhkamaksut tulevat toteutuessaan nostamaan autoilevien työmatkalaisten vuosikustannuksia jopa tuhansilla euroilla, Ari Koponen ihmettelee.
Kustannusten nousu myrkkyä yrityksille
Hallituksen tulisi päätöksillään lisätä työssäkäynnin ja työn vastaanottamisen kannattavuutta, eikä päinvastoin. Liikenteen kustannuksien pitäminen maltillisella tasolla edistää myös elinkeinoelämän ja kotimaan matkailun positiivista työllisyysvaikutusta.
– Suomi elää viennistä, mutta sijaitsee 1 500 kilometrin päässä markkinasta. Suomessa tulisikin tehdä kaikki mahdolliset toimet kotimaisten yritysten hyväksi, jotta niillä olisi edes tasavertaiset mahdollisuudet käydä kauppaa.
– Valitettavasti poukkoilevat päätökset ja kustannusten nousu eivät tee Suomesta haluttua maata investoida. Tästä tuorein esimerkki on Nesteen miljardiluokan hankkeen toteutuminen Rotterdamissa Porvoon sijaan. Juuri investoinnit luovat perustan kestävälle taloudelle ja laittavat konkreettisesti rahan liikkeelle yhteiskunnassa. Tutkimuksessa maailman hitaimmin kasvaneista maista Euroopassa Suomen taakse jäivät vain Kreikka ja Italia. Maailmanlaajuisesti seitsemän maata maailman 141 valtiosta kasvoi hitaammin kuin Suomi. Nämä ovat faktoja, joihin on puututtava nyt, Koponen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttoaineiden hinnankorotukset Neste Ari Koponen Investoinnit Yritykset Eurooppa Talouskasvu Suomi vientiteollisuus hallitus verotus Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS kyselytunnilla: Hallituksen politiikka on teollisuusvihamielistä

PS: Hallituksen ”kestävän kasvun ohjelma” tuo vain EU:n yhteisen velkavankeuden

Suomi on pudonnut muiden Pohjoismaiden kyydistä – ainoa, jonka BKT ei kasva, ”innovaatiokone on rikki”

Euroopan unioni siirtyy yhteiseen velkaan ja liittovaltion suuntaan – ”Puheet Suomen viennin elvyttämisestä EU-paketilla ovat pötyä”

Eduskunta ei ole vielä edes hyväksynyt EU-elvytyspakettia – vihreät ministerit ja valtiovarainministeri Vanhanen mehustelevat jo, miten rahat törsätään

Tavio: Miksi valtionyhtiö rakennuttaa lauttoja ulkomailla?
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















