
PS ARKISTO
Koskela haluaa Huoltovarmuuskeskuksen puolustusministeriön alaisuuteen
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela ehdottaa Huoltovarmuuskeskuksen siirtämistä työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudesta puolustusministeriön alaisuuteen. Koskela on jättänyt aiheesta toimenpidealoitteen.
– Valtioneuvoston huoltovarmuusselonteon mukaan huoltovarmuus on osa yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaista kokonaisturvallisuutta. Huoltovarmuutta ei voi erottaa muusta turvallisuudesta ja se on siten myös oleellinen osa Suomen puolustuskykyä. Kun huoltovarmuus on kunnossa, kestää yhteiskunta paremmin turvallisuuspoliittisia shokkeja, Jari Koskela toteaa.
Hapuilevaa toimintaa
Työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimiva Huoltovarmuuskeskus nousi otsikoihin koronapandemian yhteydessä keväällä 2020. Oman kasvomaskituotannon puutteessa sekä hankintayhteistyön epäselvyyksien takia maskeja tilattiin liike-elämän epämääräisiltä tahoilta, mikä aiheutti valtavan kohun. Poliittisen vastuun sijaan Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja painostettiin eroamaan.
– Huoltovarmuuskeskuksen toiminta on ollut hapuilevaa myös tänä vuonna. Turvetuotannon kohdalla Huoltovarmuuskeskus on joutunut viivyttelemään varmuusvarastojen hankintapäätöksensä kanssa. Energiaomavaraisuuden kannalta äärimmäisen tärkeän turvetuotannon suhteen ilmastonäkökulmat ovat kuitenkin painaneet huoltovarmuusnäkökulmaa enemmän ja turvetuottajat ovat joutuneet elämään epävarmuudessa, Koskela muistuttaa.
Huoltovarmuus hallittava
Koskela korostaa, että huoltovarmuudessa on kyse suomalaisen yhteiskunnan selviytymisestä ja kriisien aiheuttamien kerrannaisvaikutusten hallinnasta. Pahimmillaan huoltovarmuuden kannalta oleellisissa asioissa on haettu kompromisseja ja jopa osaoptimointeja esimerkiksi painottamalla ilmastonäkökulmaa kaiken muun kustannuksella.
– Näkisin, että siirtämällä Huoltovarmuuskeskus puolustusministeriön alaisuuteen, vahvistaisimme yhteiskuntamme kykyä varautua ja selviytyä tulevaisuuden kriiseistä paljon nykyistä paremmin, Koskela painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää komppaa puolueen uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista ohjelmaa: ”Huoltovarmuuskysymyksille annettava suurempi painoarvo kaikkialla”

Sosiaali- ja terveysministeriö toimii ilman strategiaa ja aiheuttaa kaaosta – Juvonen: Huoltovarmuuskeskuksen puututtava peliin

Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste

Suomi tilasi sairaalakäyttöön suojamaskeja, joita ei voi käyttää sairaalassa – miksei Huoltovarmuuskeskus tilannut kolmostason suojia?

Antikainen: Montako ministeriä ja erityisavustajaa tarvitaan, jotta osataan ostaa hengityssuojaimia?

Mäenpää: Huoltovarmuus kiinteä osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa

Koskela: Suomen kehärata turvaa huoltovarmuutta ja avaa reitin länteen
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää










