
LEHTIKUVA
Koskela: Lisääntyvä energiankulutus katetaan tällä hetkellä pääosin tuontisähköllä – ”Tämäkö on ilmaston kannalta järkevää?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela pitää eduskunnassa pian päätettävää turpeen lattiahintamekanismia järjettömänä ratkaisuna. Lattiahintamekanismilla halutaan varmistaa turpeen energiakäytön väheneminen, jos päästökaupan hinta laskisi matalalle tasolle. Päästöoikeuden hinnanlasku on äärimmäisen epätodennäköistä.
– Suurin osa valtiovarainvaliokunnan kuulemista asiantuntijoistakin piti lattiahintamekanismia tarpeettomana. Turvetuotanto on hallituksen käsittämättömien ja osaamattomien toimien takia hiipumassa paljon nopeammin kuin edes hallitusohjelmaan on kirjattu, Jari Koskela toteaa.
Turpeen lattiahintamekanismi on tarpeeton
Turpeen lattiahintamekanismin sijaan perussuomalaisten vastalauseessa esitetty kattohintamekanismi olisi Koskelan mielestä paljon perustellumpi ratkaisu. Kattohintamekanismi aktivoituisi, jos päästökaupan hinta nousisi niin korkeaksi, että energiahuoltovarmuutta ylläpitävä turvetuotanto vaarantuisi.
– Kylminä pakkaspäivinä lisääntyvä energiankulutus katetaan tällä hetkellä pääosin tuontisähköllä. Tuontienergia on enimmäkseen fossiilista ja sitä tuodaan maista, joiden päästökertoimet ovat Suomea suuremmat. Tämäkö on ilmaston kannalta kestävää tai millään muullakaan tavalla järkevää? Koskela kysyy.
Turvetuotanto laajan demonisoinnin kohteena
Koskela huomauttaa, että hallituksen turvetuotantoa kurittava politiikka uhkaa myös puutarha-alaa ja kotieläintuotantoa sekä vaikeuttaa kotimaisten korkean teknologian turveinnovaatioiden tuotantoa. Kasvualustoille ei tällä hetkellä ole järkevää korvaajaa. Monet esitetyt vaihtoehdot, kuten kookoskuitu, tuotaisiin ulkomailta.
– Turvetuotanto on viime vuosina ollut poikkeuksellisen laajan demonisoinnin kohteena. Turvetuotantoa ajetaan alas ideologisista syistä ja eduskuntaan tuodaan lattiahintamekanismin kaltaisia täysin tarpeettomia lakiesityksiä. Hallitukselle näyttää olevan tärkeintä se, miltä asiat näyttävät eikä se, mikä on harjoitetun politiikan tosiasiallinen vaikutus, Koskela sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-mepit: Ilmastohulluuden nimissä tehtävä tuhotyö jatkuu – EU suunnittelee turpeen täyskieltoa, toiminta uhkaa jo Suomen ruoantuotantoa

Perussuomalaiset: Suomen vaadittava EU:n hiilinielulaskelmahuijauksen korjaamista – ilmastokokouksestakin tuliaisina ainoastaan lisälaskuja suomalaiselle veronmaksajalle

Reijonen: Miten on mahdollista, että hallitus on antanut turpeen tuotannon romahtaa?

Mäenpää: Turpeen alasajo on aivan järkyttävä vääryys ja typeryys

Ministerit Marin ja Saarikko uskovat ilmastotoimien tuovan työpaikkoja – Halla-aho huomauttaa korkealle asetetun ilmastokunnianhimon riskeistä työlle ja teollisuudelle

Perussuomalaiset: Hallituksen autettava suomalaisia sähkölaskujen kanssa – kiilusilmäinen ilmastopolitiikka vain pahentaa asiaa

Antikainen: Onko hallituksen perintö maakuntien Suomelle köyhyys ja sähkölaskujen maksattaminen sossussa?

Suomalaisten puukiukaat joutuivat tikunnokkaan OECD:n ilmastoraportissa

Energiakriisi rokottaa EU-maiden budjetteja – osa päättäjistä haluaisi helpotuksia päästökauppaan
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













