Artikkeli kuva

Lehtikuva Pekka Sakki

Kriisi-Suomi joutuisi yksityistämään vesihuollon

18.09.2013 |21:32

Kansanedustaja Ari Jalonen (ps.) on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Suomen vesivaroista, niiden turvaamisesta kansallisomaisuutenamme sekä vedestä jokaisen perusoikeutena. Jalonen haluaa estää tilanteen, jossa Suomen valtionlainojen ehtona olisi vesihuollon yksityistäminen. Mikäli Suomi ajautuisi velkaantumisen seurauksena talouskriisiin, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF voisi lainaehdoissaan edellyttää vesihuollon yksityistämistä muiden myös meiltä. Viimeisen vuosikymmenen aikana IMF ja Maailmanpankki ovat nimittäin edellyttäneet vesihuollon yksityistämistä useiden maiden lainaehdoissa, ja yksityistäminen on johtanut jopa moninkertaiseen veden hintaan kuluttajalle.

Edustaja Jalosen mielestä veden omistusoikeudelliset kysymykset pitää nyt määrittää selkeämmin. Voimassa oleva vesilaki toteaa pohjaveden osalta, että sitä vain vallitaan, ei omisteta – vesilaki jättää pohjaveden kansalliseksi omaisuudeksi. Edustaja Jalosen mielestä tämä ei kuitenkaan riitä, vaan vedestä tulisi tehdä perustuslaillinen oikeus. Perustuslain pykälää sosiaali- ja terveyspalveluista tulisi täydentää seuraavasti: ”Julkisen vallan on myös turvattava kansalaisten veden saanti.”

Tulevaisuudessa Suomen vesivarat voivat kiinnostaa esimerkiksi teollisuutta muualla maailmassa, koska vesi ei maailmassa riitä kaikkiin tarkoituksiin ja se on muuttunut kauppatavaraksi, jota yksityiset suuryhtiöt hamuavat. Suomen vesivarat tulee Jalosen mielestä turvata ensisijaisesti suomalaisten käyttöön.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää