

Kansanedustajat Pirkko Mattila ja Kari Kulmala. / MATTI MATIKAINEN
Kulmala antoi tukensa maanviljelijöille: Virkamiesten on helppo vitkutella – ”Ei heidän elintasonsa kärsi”
Maatalousyrittäjät osoittivat tänään mieltään Helsingin Senaatintorilla. Mielenilmaus järjestettiin maataloustukien jo kahdeksan kuukautta jatkuneen myöhästymisen vuoksi, jota perusteltiin uuden tietokonejärjestelmän viivästymisellä.
Paikalla olleita viljelijöitä selitykset eivät vakuuttaneet. Perussuomalaisten kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Kari Kulmalakin kummasteli tilannetta, sillä tuotantotukien ohella myös Maaseuturahaston maksamat hanketuet ovat myöhässä. Niillä maksetaan tilojen investointeja.
Satojen miljoonien tuet ”pöytälaatikossa”
Kulmalan mukaan noin 200 miljoonan hanketuet odottavat ”pöytälaatikossa”, vaikka tilat ovat ottaneet velkaa näitä tukia vastaan.
– Tein joulukuussa kirjallisen kysymyksen Maaseuturahaston käynnistämisvaikeuksista ja kysyin, miten asiaan aiotaan puuttua. Ministeri vastasi kysymykseeni, että ennakkomaksujen osalta hanketukien maksatus aloitetaan kevään 2016 aikana ja muiden tukien osalta sitten, kun sähköinen tietojärjestelmä Hyrrä valmistuu. Ministeri ei kuitenkaan kerro, milloin Hyrrän on ajateltu valmistuvan. Vuoden 2015 loppuun mennessä Hyrrän kehittämiseen on laitettu jo yli 5 miljoonaa euroa – eikä loppua näy.
– Virkamiesten on helppo kiinteällä kuukausipalkalla kehitellä Hyrrää, ilman että heidän oma elintasonsa kärsii. Tukien maksun viivästyminen vaikuttaa suoraan yrittäjien, maanviljelijöiden sekä heidän perheidensä toimeentuloon, elintasoon ja elämänlaatuun. Asiaan on löydyttävä ratkaisu. Hyrrä-järjestelmän valmistumiselle on välittömästi saatava aikataulu, josta on pidettävä kiinni, Kulmala vaati.
Kuvassa: Perussuomalaisten kansanedustajat Pirkko Mattila ja Kari Kulmala maanviljelijöiden mielenilmauksessa.
VELI-PEKKA LESKELÄ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: ”Joku kerää välistä voitot, maataloudella on vaikea elättää perhettä”

Slunga-Poutsalo: ”Traktorin sorkat kohti Brysseliä, maatalousyrittäjien on nyt noustava kapinaan EU-byrokraattia vastaan.”

Mattila mukana traktorimarssilla: ”Viljelijöiden suuttumus on oikeutettua”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

”Kela maksaa vuokran” – lupaus, joka johti vuokranantajan ansaan
Juha Telkkinen luotti siihen, että Kelan asumistuki takaisi vuokrien maksun - erityisesti, koska oli sovittu, että asumisen tuet maksetaan suoraan vuokranantajan tilille. Toisin kävi: vuokralainen siirsi tuen itselleen, jätti useita vuokria maksamatta, muutti pois salaa ja aiheutti tuhansien eurojen vahingot Kouvolassa sijaitsevaan asuntoon. Telkkisen mukaan tapaus paljastaa vuokramarkkinoilla kasvavan riskin, josta yksityisten vuokranantajien tulisi olla tietoisia.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Vihreistä kovaa kritiikkiä Ylelle – Vigelius: ”Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle?”
Ylen päätös Suomen osallistumisesta Euroviisuihin on herättänyt kovaa kritiikkiä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä varapuheenjohtaja Jenni Pitko vaativat nyt Yleä perumaan päätöksen osallistumisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kummeksuu vihreiden ulostuloa.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää












