Perussuomalaisten kansanedustajat Kari Kulmala ja Pentti Oinonen eivät pidä maa- ja metsätalousministeriön esittämää suden metsästyskiintiötä riittävänä. Ministeriön mukaan Suomessa saa metsästää tänä talvena enintään 46 sutta.

– Ministeriön esitys on liian lepsu, sillä susien lukumäärä on kasvanut räjähdysmäisesti. Susikannasta pitäisi poistaa vähintään puolet eli vähintään sata yksilöä, Oinonen vaatii.

– Liian suuri susikanta täytyisi puolittaa ja metsästys tulisi kohdentaa yksittäisten eläimien sijaan kokonaisten laumojen poistamiseen, Kulmala sanoo.

Kulmala ja Oinonen perustelevat vaatimustaan sillä, että sudet aiheuttavat ihmisille pelkoa, vahinkoa kotieläimille ja vaikeuttavat perinteistä koiralla tapahtuvaa metsästystä.

– Ihmisiä pelottaa, jos susi pyörii nurkissa. Perinteinen koirilla tapahtuva metsästys kärsii kun niitä ei uskalleta päästää metsään. Liian moni koira, lammas ja poro ovat joutuneet susien tappamaksi, Kulmala tietää.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa on noin 220–245 sutta, jotka elävät 34–38 laumassa.

– Susia on metsästäjien yhteydenottojen perusteella useita satoja ja lisää tulee Venäjältä, Oinonen kertoo.

Koira susien hampaisiin

Eniten susia on Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-Savossa. Rautavaaralla asuva Oiva Korhonen menetti 9-vuotiaan Hukin hirvihaukusta syyskuussa.

– Olin harjoittamassa Hukia ja se oli haukkunut noin kolme tuntia. Haukku loppui ja otin yhteyden GPS-pantaan, mutta kuului pelkkää rahinaa. Menin katsomaan missä on vika ja löysin susien tappaman koirani jäänteet, Korhonen kertoo.

Karjalankarhukoira Huki oli haukkunut Korhosen aseen tähtäimeen useat hirvipaistit. Nyt Korhosella on koulutettavana kolmevuotias Hero, jolle myös meinasi käydä kalpaten.

– Ulkoilutin Heroa, joka juoksi metsään ja ryntäsi sitten jalkoihini. Sen perässä tuli susi. Se tuijotti minua vähän aikaan ja lönkytteli sitten pois paikalta. Ne eivät pelkää ihmistä.

Korhonen tietää, että luonnonlaki voi olla julma.

– Susia saa olla, mutta vain yksi lauma riittää Pohjois-Savoon. Yksittäisten susien poistaminen ei tunnu missään, sillä ne lisääntyvät tehokkaasti.

Oman käden oikeus uhkaa

Rautavaaran, Sonkajärven, Varpaisjärven ja Vieremän kuntien alueella toimivat riistanhoitoyhdistykset ovat vedonneet julkisesti päättäjiin kirjoituksella, joka julkaistiin Iisalmen Sanomissa 9. lokakuuta.

Vetoomuksessa todetaan, että koirametsästys on käynyt mahdottomaksi susien takia ja alueelta pitäisi poistaa ihmisarkuuden menettäneet ja koiria tappavat susilaumat.

– Nyt on viimeinen aika antaa lisää lupia. Minulle on sanottu, että pamahtaa, jos susi tulee kohdalle, Oinonen paljastaa.

Suomessa on meneillään suden kannanhoidollisen metsästyksen toinen kokeiluvuosi, jonka tarkoituksena on löytää toimintamalli puuttua haittaa tai vahinkoa tuottaviin susiin. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on myös ehkäistä laittomia susien tappamisia.

– Isoissa kaupungeissa ei tunneta todellista petotilannetta, jonka kanssa maaseudulla painiskellaan. Päätösvalta vahinkoa aiheuttavien susien poistamisesta pitäisi tuoda mahdollisimman lähelle paikallista tasoa, Kulmala huomauttaa.

Liian ankara esitys

EU-direktiivien mukaan susi on uhanalainen ja tiukasti suojeltava laji. Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava pitää 46 suden kaatokiintiötä liian suurena.

– Kiintiö on melkein tuplasti suurempi kuin viime talvena eli se on turhan suuri susikannan kasvuun nähden. Katsotaan nyt tämä kaksivuotinen kokeilu loppuun ja päätetään sitten miten toimitaan. Oleellista on salametsästyksen poistaminen, Sulkava sanoo.

Sulkava ei tyrmää haittaa aiheuttavien susien tappamista, mutta pitää Oinosen ja Kulmalan esittämää kaatomäärää ylimitoitettuna.

– Jos syntyisi lauma, joka tekee erityistä vahinkoa, niin silloin se kannattaisi poistaa nimenomaan tihentymäalueilla. Susikannan vähentäminen Oinosen ja Kulmalan tapaan aiheuttaisi puolestaan sen, että käytännössä ne hävitettäisiin kokonaan. Sitten meillä ei olisi enää susien salametsästysongelmaa, kun ei olisi susiakaan, Sulkava toteaa.