

Viikon 25/2013 luetuin
Kunnissa nyt käsijarru päälle
Hallitus sopi hallitusneuvotteluissa yön pimeiden tuntien aikana kunta- ja sotesotkuista. Nyt niitä keinoja kaihtamatta on runnottu eteenpäin. Asiantuntijoiden näkemykset on lähes täysin torjuttu ja lakipykälät on sivuutettu siitä missä aita on matalin.
Oppositiota ei ole kuultu, vaikka ns. parlamentaarinen valmistelu on ollut maan tapa tätä ennen. Vain hallitusneuvottelujen aikana tehdyllä mututuntumaan perustuvalla päätöksellä on ollut merkitystä.
Kaiken tapahtuneen jälkeen perussuomalaiset ja keskusta vetoavat kuntapäättäjiin: Nyt ei tarvitse hötkyillä, vaikka hallitus painostaa tekemään ratkaisuja.
Todellakin, nyt ei ole kiire minnekään. Sotelaki valmistuu vasta noin vuoden kuluttua ja sen jälkeen on puoli vuotta antaa jonkinlainen vastaus. Ja silloinkin, siis vuodenvaihteessa 2014/2015, kunnat voivat päättää oman kuntansa itsenäisyyden puolesta.
On muistettava, että eduskuntavaalit ovat kevättalvella 2015. Silloin ykkösasiana tulee olemaan hallituksen yritykset pakottaa kunnat yhteen eli lähipalvelujen ja lähidemokratian alasajo.
Jos tuossa tilanteessa hallitus lähtee käyttämään pakkokeinoja, niin se tarkoittaa maanvyörymävoittoa oppositiopuolueille. Siihen ei demareiden eikä kokoomuksenkaan puoluejohdolla ole pienintäkään varaa.
Viestini kuntapäättäjille on: Älkää turhaan hötkyilkö. Kyllä tästä vielä selvitään.
Kerrattakoon vielä lyhyesti, miksi suurkuntamallia ei pidä hyväksyä:
Mitä isompi kunta, sitä moniportaisempi, sitä sekavampi ja sitä kalliimpi hallinto-organisaatio on. Ihmisiä pompotellaan luukulta toiselle eikä etäällä toimiva päätöksenteko kykene riittävästi ottamaan huomioon kuntalaisille tärkeitä yksityiskohtia.
Esimerkkinä olen käyttänyt entistä Valkealan kuntaa, joka viitisen vuotta sitten oli mukana, kun Virkkusen mallin mukainen kuntaliitos tehtiin. Silloin yhdistettiin melkoisen runnomisen ja harhaanjohtamisen jälkeen kolme kuntaa ja kolme kaupunkia.
Aikoinaan Valkealan kunnassa koulunjohtajan ja kunnanjohtajan välillä oli yksi virkaporras. Tarvittaessa koulunjohtaja saattoi kävellä lähes milloin vain kunnanjohtajan juttusille. Ovi oli avoinna. Asiat hoituivat joustavasti ja asiantuntevasti.
Nyt Kouvolassa koulunjohtajan ja kaupunginjohtajan välillä on yhden virkaportaan sijaan 3-4 virkaporrasta. Hommat eivät etene, asioita pallotellaan virkamieheltä ja organisaatiolta toiselle. Ja jos haluaa mennä kaupunginjohtajan juttusille, niin sinne on varattava aika hyvissä ajoin etukäteen.
Lisäksi on muistettava vaikkapa esim. se, että pienet kunnat tuottavat palvelut per asukas noin 20 % halvemmalla kuin isoimmat kunnat.
Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää