

LEHTIKUVA
Lähtikö koronapandemia sittenkin laboratoriosta – uusia teorioita
Covid-19-koronaviruksen tiedetään kehittyneen lepakoissa, mutta viruksen tarkka siirtymätapa lepakkojen luolista ihmisiin on vielä hämärän peitossa. Siirtyikö virus jonkin muun eläimen kautta, vai myytiinkö Wuhanin kalatorilla myös lepakoita? Vai pääsikö virus vahingossa karkuun Wuhanin laboratorioista?
Koronaviruksen synnystä ja siirtymisestä ihmisiin on monia teorioita. Jotkut yhdistävät sen ilmastonmuutokseen ja kaupungistumiseen, ja näkevät koronapandemian jonkinlaisena ”luonnon kostona” ihmiselle. Toiset epäilevät syyksi sitä, että Kiinassa on tapana syödä varsin monenlaisia eläimiä, joita myydään toreilla elävinä tuoreuden varmistamiseksi.
Kun lepakkosoppaan lisätään salaliittoteorioita siitä, että kyseessä olisi laboratoriosta karannut bioase, soppa senkun sakenee. Donald Trump syyttää Kiinaa – varsin perustellusti – ”kiinalaisesta viruksesta”, kun taas Kiinan ulkoministeriön tiedottaja twiittaa arvelunsa, että Yhdysvaltain armeijan sotilaat toivat koronaviruksen Wuhaniin osallistuessaan sotilasurheilukisoihin lokakuussa 2019.
Nyt pinnalle on jälleen noussut teoria, että koronavirus olisi karannut wuhanilaisesta laboratoriosta. Kyseessä ei olisi ensimmäinen kerta, kun vaarallinen virus pääsee omille teilleen. Esimerkiksi SARS-virus on päässyt neljästi karkuun Taiwanissa, Singaporessa ja Pekingissä sijaitsevista laboratorioista.
Wuhanissa tutkittiin lepakoita
Brittilehti Daily Mailin saamien tietojen mukaan Wuhanin virologian instituutti on suorittanut kokeita lepakoilla SARS-viruksen ja muiden koronavirusten ryhmään kuuluvien virusten tutkimiseksi. Kokeet suoritettiin USA:n hallituksen myöntämän 3,7 miljoonan dollarin tutkimusapurahan turvin. Kokeissa tutkittiin muun muassa lepakoita, jotka oli pyydystetty 1600 kilometrin päässä Wuhanista, Kiinan etelärajalla sijaitsevan Junnanin maakunnan luolista.
Daily Mailin mukaan Covid-19-viruksen DNA viittaa Junnanin lepakoihin. Aiemmassa, kuukausi sitten julkaistussa Scientific American -lehden artikkelissa tutkija Shi Zhengli myöntää, että Wuhanin virologian instituutissa on tutkittu lepakoita, mutta hänen mukaansa heidän lepakoista ottamansa virusnäytteet eivät vastaa täysin Covid-19-koronavirusta.
Joka tapauksessa Daily Mailin mukaan Britannian hallitusta lähellä olevat tahot ovat alkaneet pitää entistä todennäköisempänä sitä mahdollisuutta, että koronavirus on levinnyt laboratoriosta esimerkiksi siten, että tutkija on saanut tartunnan tutkimiensa lepakkojen verestä ja sitten levittänyt sitä eteenpäin muihin ihmisiin.
Bioturvallisuudessa on saattanut olla puutteita
Myös yhdysvaltalainen mikrobiologi ja bioturva-asiantuntija Richard Ebright pitää mahdollisena sitä, että virus on saattanut lähteä leviämään laboratoriossa sattuneen vahingon seurauksena, kertoo Washington Post -lehti. Ebrightin mukaan lepakoita tutkittiin Wuhanissa vain kakkostason bioturvallisuusvaatimusten mukaan, mikä tarjoaa vain vähäisen suojan verrattuna ylimpään nelostasoon.
Mikrobiologi Ebright kertoo myös, että hänen näkemänsä videomateriaalin mukaan Wuhanin tutkijat eivät ole aina käyttäneet asianmukaisia suojavälineitä kerätessään lepakkonäytteitä. Eräässä kiinalaisessa tutkimusraportissa kerrotaan, miten eräs lepakkotutkija unohti pukea suojapuvun, minkä seurauksena tutkija tuli luolasta ulos tukka märkänä lepakonvirtsasta.
Myös kiinalaiset tutkijat ovat julkaisseet raportin, jossa epäillään koronaviruksen lähteneen leviämään wuhanilaisesta laboratoriosta. Raportissa kehotettiin parantamaan vaarallisia viruksia tutkivien laboratorioiden bioturvallisuutta ja kerrottiin, että Wuhanin laboratorioista on aeimminkin päässyt karkuun vaarallisia patogeeneja. Tutkijat vetivät myöhemmin raporttinsa pois julkisuudesta vedoten siihen, että heillä ei ollut suoria todisteita asiasta.
Pandemia on myös politiikkaa
Koronaviruksen tarkka leviämisreitti lepakoista ihmisiin on siis yhä tuntematon. Mutta se on selvää, että koronapandemiaan ja sen torjuntaan liittyy paljon politikointia. Daily Mail -lehti sai Kiinan suurlähetystöltä tiukkasanaisen kirjeen julkaistuaan väitteitä, että virus olisi lähtenyt Wuhanin virologian instituutista.
Kiinan suurlähetystö piti väitteitä perättöminä ja vetosi siihen, että WHO:n mukaan pandemian lähde on vielä epäselvä. Kiinalaiset korostivat, että WHO on kehottanut välttämään ”leimaavaa kieltä” ja tiettyihin paikkoihin tai maihin viittaavia ilmaisuja Covid-19-viruksesta puhuttaessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koronadiplomatia käy kierroksilla – Trump lupaa USA:n hengityskonereserviä muiden maiden käyttöön, kun maan oma tilanne helpottuu

Belgiassa enemmän koronaan kuolleita kuin Kiinassa

Terveysviranomaisten politisoituminen maksaa ihmishenkiä Yhdysvalloissa, eikä Suomikaan ole tältä turvassa – miksi THL jatkaa laitoksen niukkojen voimavarojen haaskaamista feministiseen höpöhöpöön?

Huoltovarmuuskeskuksen ”Kiina-kaupoissa” epäselvyyksiä – Juvonen: Millaisia taloudellisia tappioita Suomelle aiheutuu tilausprosessista, jossa tuotteiden laatu ei vastaa tilattua?

Kiina koronan jälkeen: Maailmanvalloitus jatkuu pehmein keinoin

Maailman uudet superrikkaat tulevat Kiinasta, Afrikasta ja Vietnamista

Singapore oli virusstrategian mallimaa – epidemia levisi siirtotyöläisten keskuudessa ja maassa on nyt Aasian kolmanneksi eniten tartuntoja

Ennätyselvyttävälle Trumpille sataa kiitosta ja kuraa – kannatus silti Obaman vuoden 2012 lukemissa

Junnila: Kiinalaisyritykset uhka kansalliselle turvallisuudelle – 5G- ja liitännäisteknologia poistettava siirtymäajalla
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











