

Viikon 10/2023 luetuin
Lukiolainen kysyi sukupuolentutkijalta: ”mikä on nainen?” – valtion vihapuheselvitystä tehnyt tutkija aloitti välittömän fasistileimaamisen
Lukiolainen nuorisopoliitikko Mats Uotila kysyi Twitterissä sukupuolentutkimuksen dosentilta Tuija Saresmalta, pystyisikö hän tarjoamaan määritelmää sanalle ”nainen”. Saresma kierteli kysymystä, alkoi ensin puhua mm. patriarkaatista, sanoi, että hänellä on tärkeämpääkin tekemistä ja kehotti sitten lukiolaista käymään kursseja sukupuolentutkimuksesta. Kun Uotila ihmetteli, ettei tutkija vastannut kysymykseen, Saresma syytti Uotilaa provosoinnista sekä vihjasi hänen edustavan ”superkonservatiivista” puhetta. Vihapuhetta tutkiva aktivisti Sami Eerola puolestaan tulkitsi Uotilan kysymyksen fasistien ja äärioikeiston propagandaksi. Rosa Meriläinen taas syytti Uotilaa ”tutkijan kiusaamisesta”. Edistyksellisimpien mukaan ei siis ole enää sopivaa määritellä sanaa ”nainen”.
Naistenpäivän alla suomalaisessa julkisessa keskustelussa nähtiin järjetön näytös. Sukupuolentutkimukseen erikoistunut dosentti kieltäytyi vastaamasta kysymykseen ”mikä on nainen?”. Lopulta kysyjää – lukiossa opiskelevaa Mats Uotilaa – syytettiin äärioikeistolaisuudesta ja kiusaamisesta. Uotila on kokoomuslainen nuorisopoliitikko.
Maanantai-iltana Jyväskylän yliopiston dosentti Tuija Saresma ilmoitti edustavansa Suomen virallista delegaatiota naisten asemaa käsittelevässä YK:n istunnossa New Yorkissa 6.-17. maaliskuuta. Hän kertoi vievänsä humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan, valtioneuvoston ja Suomen akatemian tutkimustietoa vihapuheesta tapahtumaan, joka keskittyy ”online-väkivallan” vastustamiseen.
Mats Uotila kommentoi sukupuolentutkimukseen erikoistuneen tutkijan päivitystä ja kysyi: ”Kun olet menossa naisten asemaa käsittelevään tapahtumaan edustajaksi niin onnistuisitko sinä määrittelemään sanan ”nainen”?
Saresma väisti kysymyksen ja yritti siirtää maalitolppia ”patriarkaattiin” ja nyky-yhteiskunnan ”tuputtamaan” ”kapeaan” miehen roolimalliin:
”Täällä puhutaan nyt naisista ja tytöistä ja LGBTQI+-ihmisistä ja kaikista sukupuolista, joiden asemaa patriarkaatti vaikeuttaa. Siis huom. myös miesten, jotka eivät mahdu siihen kapeaan malliin, jota usein yritetään tuputtaa. Aukesiko sinulle yhtään, Mats?”
Uotila muistutti kohteliaasti, ettei tutkija ollut vastannut hänen kysymykseensä. Toisessa kommentissaan Saresma kuulosti jo kärsimättömältä: ”Kuule Mats, sun kannattaa varmaan mennä sukupuolentutkimuksen peruskurssille, jos määrittely oikeasti kiinnostaa. Minä priorisoin nyt keskusteluja täällä YK:n päämajassa.”
Tämän kommentin pohjalta Mats teki johtopäätöksen ja twiittasi kuvakaappauksen kera:
”Suomi on siis lähettänyt edustustehtäviin naisten asemaa käsittelevään tapahtumaan YK:n päämajaan sukupuolentutkijan, joka ei halua määritellä sanaa ”nainen”. Hyvin menee. @tuijasaresma”
Suomi on siis lähettänyt edustustehtäviin naisten asemaa käsittelevään tapahtumaan YK:n päämajaan sukupuolentutkijan, joka ei halua määritellä sanaa ”nainen”. Hyvin menee. @tuijasaresma pic.twitter.com/OR5aWo8CEY
— Mats Uotila (@MatsUotila) March 7, 2023
Twiitti keräsi laajaa huomiota. Vuorokauden aikana se oli kerännyt yli 2000 tykkäystä ja 300 000 näyttökertaa. Pian Saresma syytti Uotilaa loukkaantumisesta ja leimasi hänen alkuperäisen kysymyksensä provokaatioksi. Tutkija lisäsi vielä kierroksia ja vihjaili Uotilan edustavan ”superkonservatiivista” puhetta, jota kuulee ”tasa-arvon ja rauhan” vastaisella rintamalla Unkarin ja Valko-Venäjän puheenvuoroissa:
”Täällä YK:ssa tunnistaa tuon diskurssin: se on samaa superkonservatiivista puhetta, jota eilen kuultiin Unkarin ja Valko-Venäjän puheenvuoroissa yleisistunnossa muiden maiden käyttäessä puheenvuoronsa tasa-arvon ja rauhan edistämiseen. Pelottavaa että Suomessakin kannattajia!”
Aiemmin valtioneuvoston vihapuheselvityksen tuottamiseen tutkimusapulaisena osallistunut vasemmistoaktivisti Sami Eerola tuomitsi ”määrittele nainen” -kysymyksen fasistin keksimäksi propagandistiseksi kikaksi.
Eerola viittasi amerikkalaisen konservatiivisen politiikan kommentaattorin Matt Walshin kohuttuun dokumenttiin ”What is a Woman?” The Daily Wire -median viime vuonna julkaisemassa dokumentissa Walsh haastatteli sukupuolentutkijoita, poliitikkoja ja lääkäreitä tivaamalla määritelmää sille, mikä on nainen.
Saresma kaiutti Eerolan fasistisyytökset omille seuraajilleen uudelleentwiittaamalla.
Ironisesti, Uotila löysi nyt itsensä täysin samasta tilanteesta kuin Walsh häntä aikaisemmin. Dokumentissa Walsh jäi enimmäkseen vaille selkeitä vastauksia niiltä ihmisiltä, jotka ovat sukupuoliasioiden auktoriteetteja ja gender-ideologian keihäänkärki.
Vaikka dokumentissa Walshin haastattelutyyli oli kärsivällinen ja rauhallinen, useat haastateltavat silti kiusaantuivat yksinkertaisesta kysymyksestä. Vastaukset olivat sekavia tai koomisia kehäpäätelmiä. Erityisesti akateemiset sukupuolentutkijat ja vähemmistöaktivistit olivat haluttomia antamaan tarkkaa määritelmää naisen käsitteelle. Biologinen sukupuolikäsitys loisti poissaolollaan.
Dokumenttia on kritisoitu transfobiseksi, sillä se ruotii kriittisesti gender-ideologiaa ja transsukupuolisuuteen liittyviä ilmiöitä kuten transnaisten osallistumista naisten urheiluun.
Vihreiden ex-kansanedustaja Rosa Meriläinen syytti Uotilaa kiusaamisesta ja pyysi häntä lopettamaan: ”Tutkijoiden kiusaaminen somessa ei ole erityisen ylevää. Pyydän lopettamaan.”
Eerola säesti myöhemmin leimaamalla kysymyksen naisen määritelmästä ”uudeksi keinoksi hyökätä koettuja vihollisia vastaan” ja kehotti olemaan vastaamatta kysymykseen: ”Ne jotka tuntevat äärioikeistolaisen propagandan, tunnistavat nämä provokysymykset, eivätkä lähde hukkaamaan aikaa trollien kanssa.”
Myös Saresman, Eerolan ja Meriläisen kommentit keräsivät huomiota ja tykkäyksiä erityisesti vihervasemmistolaiselta yleisöltä. Aktivistien kuplan ulkopuolelle ei kuitenkaan selvennetty, miksi naisen käsitettä ei pysty tai pidä määritellä. Erityisesti tiedeviestinnän näkökulmasta on arveluttavaa, jos tutkijat rajaavat tiettyjä yksinkertaisia kysymyksiä järjen ja logiikan yläpuolisiksi tabuiksi. Saresman toimintatapa antaa enemmän syitä suhtautua epäilevästi sukupuolentutkimukseen tasapuolisena tieteenä.
Naistenpäivä käy jo mailleen
Tapaus sattui samaan aikaan kun Suomessa levisi toinen sukupuoli-ideologiaa koskeva kohu. Salolaiskoulun oppilas oli kirjoittanut kangaskassiin ”sukupuolia on vain kaksi”. Koulu oli ottanut yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun. Maanantaina tasaarvovaluutettu julisti päätöksestään kieltää syrjiväksi koettu oppilastyö. Tämän lisäksi tasa-arvovaltuutettu velvoittaa oppilaitoksia puuttumaan vastaaviin tapauksiin myös vastaisuudessa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi tapausta: ”Siinä oikea naistenpäivän uutinen – kun lapsi ei saa koulussa väittää, että sukupuolia on kaksi. Ei ole todella ihme, että arkisairaassa maailmassa monen mieli menee rikki.”
Kun naistenpäivä käy mailleen, edistyksellisin vasemmisto on ehtinyt kieltämään naiset sekä syyttämään koulutyötään tekevää koululaista vähemmistöjen syrjinnästä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Transintoilu menossa jo liian pitkälle: Seta ja vihervasemmisto yhdessä ajavat lapsille hormonihoitoa, joka pysäyttäisi murrosiän

Rock-legendoilta täystyrmäys woke-sukupuolisekoilulle: “Täysin järjetöntä”

Ari Koposen mielestä lasten sukupuolineutraalit urheilukisat ovat woke-feminismiä pahimmillaan: ”Tasa-arvon irvikuva”

PS-Nuoriso vaatii paluuta perusasioihin peruskoulujen seksuaaliopetuksessa: Sukupuolia on kaksi
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Strandman varoittaa tuulivoiman haavoittuvuudesta: ”Lavat jäässä ja sähkön hinta pilvissä”
Tuulivoiman tuotanto on romahtanut Suomessa poikkeuksellisen pitkän jäätymisjakson vuoksi, ja sähkön hinta on noussut jyrkästi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kommentoi tilannetta Facebookissa ja vaatii tuulivoimahankkeisiin enemmän realismia sekä alueiden asukkaiden kuulemista.

Britit tyrmistyivät: Hallitus asuttaa turvapaikanhakijoita 1,3 miljoonan paikallisen jonottajan ohi
Britannian työväenpuolue aIkoo asuttaa turvapaikanhakijoita kunnallisiin vuokra-asuntoihin pois hotelleista. Suunnitelma nostattaa kansalaisissa raivoisia tunteita paikallisvaalien alla. Yli miljoona sosiaalista asuntoa jonottavaa brittiä seuraa epäuskoisena hallituksen aikeita jättää ehkä vuosiakin uutta kotia odottaneet kantakansalaiset tyhjn käsin kasvavaan kansalliseen kurjuuteen.















