

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Viikon 27/2021 luetuin
Maahanmuuttajaryhmät ottivat yhteen Boråsin ongelmalähiössä – poliisin erikoisjoukot yrittivät taltuttaa tappelijoita
Ainakin 100 kahden eri maahanmuuttajaryhmän edustajaa oli mukana joukkotappelussa klaanien hallitsemassa Boråsin ongelmalähiössä. Väkijoukko otti levottomuuksien jatkuessa yhteiseksi vihollisekseen poliisin ja toimittajat. Tapahtumat osoittavat osaltaan sen, ettei segregaatio ole enää suurkaupunkien yksinoikeus.
Tiistaina juhannuksen alusviikolla jo pitkään kytenyt epäluulo eri kansallisuuksien välillä puhkesi yhteenotoksi Norrbyn ongelmalähiössä Boråsissa. Yhteenotto sai tiettävästi alkunsa yksittäisestä pahoinpitelystä, joka pian laajeni massiiviseksi mellakaksi.
Poliisipartioiden saavuttua rauhoittamaan kahakkaa tapahtui silminnäkijöiden mukaan täysin päinvastainen reaktio. Satapäinen väkijoukko riehaantui (video) entisestään ja uhkaili poliiseja. Kahakassa poliisi sai pullosta päähänsä ja kiidätettiin sairaalaan. Tilanteen yhä eskaloituessa paikalle kutsuttiin poliisin erikoisjoukot Göteborgista sekä helikopteriyksikkö.
Kuhmu demokratian otsaan
Norrby luokitellaan kansallisesti erittäin ongelmalliseksi lähiöksi. Aluetta hallitsee poliisin mukaan neljä verkostoa (klaania). Verkostot perustuvat etniseen taustaan, yhteiseen uskontoon, sukulaisuuteen tai ystävyyteen. Tyypillistä alueelle on, että pelon ja omertan ilmapiirissä asukkaat eivät uskalla ilmoittaa näkemistään laittomuuksista viranomaisille.
Boråsin tapahtumat saivat vakavan sivujuonteen siksikin, että väkijoukko yritti estää mediaa tekemästä työtään konfliktialueella. Oheisessa videossa huppupäinen henkilö käy SVT:n kameramiehen kimppuun.
Boråsin Norrbyn mellakassa toteutui pohjoismaisen demokraattisen yhteiskunnan kannalta kaksi keskeistä uhkakuvaa: kansanjoukot kävivät demokratiaa puolustavan virkavallan kimppuun ja vapaaseen yhteiskuntaan kuuluvan median työtä sabotoitiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pelon ilmapiiri klaani yhteisö Norrby kansanryhmät yhteenotto Borås omerta ongelmalähiö etninen tausta levottomuudet Göteborg Mellakka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Suomi luisumassa Ruotsin tielle – ”Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ja massamaahanmuutto johtavat maan lopulta totaaliseen kaaokseen”

Monikulttuurista kerrostaloelämää: Meteliä ympäri vuorokauden, naapuri hyökkäsi Hannelen kimppuun kuin hyeena, poliisit paikalle – ”Katso ensin talon nimitaulua ennen kuin vuokraat asunnon”

Äiti Göteborgin lähiössä: ”Karkottakaa poikani – mikään muu ei auta”

Rikollisten klaanisukujen lapset vaativat Ruotsissa ikätovereiltaan palveluksia ja kunnioitusta
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa

Purra Brysselissä: ”Venäjä saa rahansa vain lopettamalla sodan”
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää












