

PS ARKISTO
Mäkelä: Hallitus epäonnistui EU-puheenjohtajuudessa – ”Vaikuttaminen tuuliajolla ja kansallinen edunvalvonta hukassa”
Ison-Britannian ero EU:sta oli eräs aikamme historiallisista tapahtumista. Iso nettomaksaja, kansainvälisen kaupan keskus ja sotilaallinen suurvalta lähti unionista. Tilalle jonottavissa ei ole kehumista. Nyt jos koskaan olisi hetki miettiä, miten tähän tultiin ja kuinka unioni voisi oppia sekä nöyrtyä tapahtuneesta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.
Jani Mäkelän mukaan EU:n kauppaliitto olisi kaikkien etu – liittovaltion rakentaminen taas ei käy.
– Ainoa oikea ratkaisu olisi kansallisvaltioiden päätösvallan lisääminen omista asioistaan. Pelkään kuitenkin, että tämä mahdollisuus jää käyttämättä. Huonosti toimivan unionin korjaamiseksi juntataan entistä enemmän valtaa Brysseliin, josta kaikki ongelmat todellisuudessa johtuvat.
Kausi hukattiin Unkarin kanssa kiistelyyn
Mäkelän mielestä Suomen EU-vaikuttaminen on tuuliajolla ja kansallinen edunvalvonta hukassa.
– Puheenjohtajakausi tuli ja meni, seurasin sitä läheltä suuressa valiokunnassa. Hallitus ei onnistunut puolustamaan kansallista etuamme kauden aikana.
– Hallituksen olisi pitänyt pyrkiä parantamaan metsäteollisuutemme toimintaedellytyksiä, tuoda esiin metsänhoidon osaamistamme sekä vastuullisuutta ja edistää rahoitusta väylähankkeillemme. Nyt nämä
tavoitteet jäivät Unkarin kanssa kiistelyn ja epärealististen ilmastotavoitteiden varjoon.
”Tuhansia työpaikkoja meni sivu suun”
Mäkelä sanoo, että ikävä todiste tämän vaikuttamisen tärkeydestä nähtiin, kun korkein hallinto-oikeus torppasi äskettäin Kuopion sellutehdashankkeen vedoten EU:n vesipuitedirektiiviin.
– Tuhansia vientiteollisuuden työpaikkoja meni sivu suun, koska etuamme ei ole valvottu riittävästi EU:n pöydissä.
– Tosiasiat kannattaa tunnustaa; pieni maa ei voi yksin muuttaa maailmaa. Suomalainen työ on ympäristöteko – missään muualla ei metsäteollisuus toimi meitä ympäristöystävällisemmin. Suomalainen
metsänhoidon osaaminen on maailman huippua – siitä olisi hyötyä jopa maailman suurten metsäpalojen estämisessä. On Suomen päättäjien velvollisuus tuoda tätä esille, Mäkelä painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastotavoitteet EU-puheenjohtajakausi liittovaltiokehitys työpaikat Unkari Kansallinen etu Nettomaksaja Iso-Britannia Jani Mäkelä Suomi Metsäteollisuus perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä: EU-puheenjohtajuus ja Suomen etu

Unkari leivättömän pöydän ääreen maahanmuuton rajoittamisesta

Meri: Hallitus ei uskalla puuttua todellisiin ongelmiin – ”Hyssytellään kansainvälisissä pöydissä muiden tekemisiä ja kuritetaan suomalaisia”

Perussuomalaiset: Hallituksen ohjelma EU:n puheenjohtajakaudelle on kansallisen edun vastainen

Laura Huhtasaari brexitistä ja EU:sta: ”EU:n hidas mureneminen tulee jatkumaan lähivuosina”

Suurlähettiläs: Suomen mediassa väärinkäsityksiä Unkarin tilanteesta – ”Poikkeustila päättyy kun terveysvaaratilanne on ohi”
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













