

PS ARKISTO
Ministeri Ranne: Tämä hallitus ei edeltäjänsä tavoin kurita autoilijoita
Hallitus purkaa teiden korjausvelkaa ja asfalttikesä 2024 olikin vilkkain vuosikausiin, sillä Suomeen saatiin tänä vuonna yli 4 000 kilometriä uutta asfalttia. - Kuluva kesäkausi onkin malliesimerkki siitä, miten korjausvelkaa tulisi vuosittain taklata, sanoo liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne.
Julkisen talouden tervehdyttäminen on välttämätöntä.
– Meillä liikenne- ja viestintäministeriössä se tarkoittaa koko hallinnonalan tuottavuuden kohentamista, tehtävien priorisointia sekä entistä parempaa riskien ja kustannusten hallintaa. Kohdistamme käytettävissä olevat määrärahat entistä vaikuttavammin kansalaisten ja elinkeinoelämän sujuvan ja turvallisen arjen rakentamiseen, sanoo liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne.
Tänä vuonna yli 4 000 kilometriä uutta asfalttia
Hallitus käynnistää uusia liikennehankkeita investointiohjelman puitteissa.
– Puramme korjausvelkaa ja asfalttikesä 2024 olikin vilkkain vuosikausiin, sillä Suomeen saatiin tänä vuonna yli 4 000 kilometriä uutta asfalttia! Kuluva kesäkausi onkin malliesimerkki siitä, miten korjausvelkaa tulisi vuosittain taklata.
– Kun vuosittainen päällystyskilometrimäärä on 3 500-4 000 kilometriä, ei huonokuntoisten tiekilometrien määrä kasva, vaan pysähtyy ja jopa pienenee. Ensi vuonna pääsemme jatkamaan korjausvelan taklaamista vähintään 200 miljoonalla eurolla, Ranne kertoo.
Kumipyörät kannattelevat yhteiskuntaa
Liikenne- ja viestintäverkkoihin esitetään noin 2 miljardia euroa, liikenteen ja viestinnän palveluihin noin 858 miljoonaa euroa sekä hallintoon ja toimialan yhteisiin menoihin noin 709 miljoonaa euroa.
Liikenne- ja viestintäverkkoihin esitetyistä määrärahoista valtaosa eli noin puolitoista (1,5) miljardia euroa kohdennetaan teiden, ratojen ja vesiväylien perusväylänpitoon.
– Tämä hallitus ei edeltäjänsä tavoin kurita autoilijoita. Kumipyörät kannattelevat yhteiskuntaamme ja sen arvostus näkyy päätöksissämme: budjettiriihestä tuli todellinen raksariihi ja pääsemme paitsi käynnistämään hallitusohjelmassa sovittuja infrahankkeita, myös aloittamaan täysin uusia tiehankkeita ja jatkamaan erinomaisesti alkanutta korjausvelkaurakkaa, Ranne sanoo.
Urakkavalmistelut alkavat välittömästi
Infrapaketti painottuu nyt koko Suomen tiestöön. Investointilistalle nousivat uusina hankkeina lähestulkoon 40 vuotta odotetut vt12 ja vt15 sekä vt21.
– Nämä hankkeet ovat kuokkavalmiita ja niiden urakkavalmistelut alkavat välittömästi. Uudet hankkeet ovat poikittaisyhteyksien, huoltovarmuuden, kansallisen ja liikenneturvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten hyvän arjen kannalta erittäin tärkeitä.
– Vt15 osalta haluan nostaa erikseen esiin sen vaikutusalueella olevan Suomen suurimman sataman, huoltovarmuuden ja liikenneturvallisuuden. Lapin vt 21 on koko Lapille tärkeä kansainvälinen yhteys Ruotsin kautta Pohjois-Norjaan ja Jäämerelle. Vt 12 yhteysväli Lahti Kouvola on tärkeä osa itä-länsi-suuntaista valtatieverkkoa, Ranne muistuttaa.
Koko maan tiestöä turvallisemmaksi
Ranteen mukaan hallitus pääsee päätöksillään parantamaan koko Suomen tiestön turvallisuutta, sujuvuutta ja toimintavarmuutta.
– Huomioimme niin viennin, elinkeinoelämän, huoltovarmuuden, turvallisuuden kuin yksityisen työmatka-autoilunkin tarpeet.
Investointiohjelman puitteissa esitetäänkin rahoitusta muun muassa seuraaville hankkeille:
* Maantie 642:lle Äänekosken siltaan 15 miljoonan euron valtuutta
* Valtatie 15 Rantahaka (Kotka)–Kouvola -hankkeelle 122 miljoonan euron valtuutta
* Valtatie 21 Palojoensuu–Maunu-hankkeelle 30 miljoonan euron valtuutta
* Valtatie 23 Karvion kohdan hankkeelle 14 miljoonan euron valtuutta
* Valtatie 12 Mankala–Tillola-hankkeelle 92 miljoonan euron valtuutta
* Valtatie 8:n parantamiseen Kokkolan kohdalla 13 miljoonan euron valtuutta
* Valtatie 8:n ja Vaasan yhdystien kehittämisen 1. vaiheelle esitetään 31 miljoonan euron valtuutta.
Suomen verkko ja väylät vahvistuvat
Raidepuolella Karjalanradan kehittämiseen esitetään 90 miljoonan euron valtuutta ja Suupohjan radan korjaamiseen välillä Seinäjoki–Kaskinen esitetään 15 miljoonan euron valtuutta.
– Eikä tässä pitkässä listassa ollut vielä lähellekään kaikki. Myös kyberturvallisuutta parannetaan Liikenne- ja viestintäviraston tuottamilla palveluilla. Hyökkäyspinnan kartoituspalvelun eli Hyökyn ja kyberuhkien havainnointi- ja varoituspalvelu Havaron tuottamiseen hallitus esittää 2 miljoonan euron rahoitusta.
– Me tulemme jatkossakin vahvistamaan järkevästi Suomen verkkoja ja väyliä, Ranne lupaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- verkko kyberturvallisuus elinkeinoelämä korjausvelka liikenneväylät autoilijat Investoinnit Lulu Ranne Turvallisuus vientiteollisuus tiestö Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen: Asfaltti tuoksuu ja liikenne rullaa
Kansanedustaja Ari Koponen on hyvin tyytyväinen siihen, että maanteiden nopeusrajoitukset päätettiin pitää ennallaan. Koposen mielestä Väyläviraston esitys oli huono ja vaikuttamisen kautta tätä kuolleena syntynyttä esitystä ei viedä eteenpäin. Hallitus panostaa tiestön laatuun liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen johdolla.

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Tietyömailla urakoidaan ennätyksiä ja vahvistetaan Suomea

Mäkelä: Hallitus investoi vahvasti liikenteeseen – ”Korjausvelkaa puretaan jopa 250 miljoonalla eurolla”

Rakennusteollisuus kehuu hallitusta fiksusta suunnasta: ”Tämän budjettiriihen myötä tiestön korjausvelan kasvu hyytyy ja merkittävä joukko keskeisiä investointihankkeita saadaan liikkeelle”
Hallituksen päätös kiihdyttää tiestön korjausvelan purkamista ja aloittaa keskeisiä väyläinvestointihankkeita saa kiitosta Rakennusteollisuudelta.
Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.















