

PS ARKISTO
Niikko: Sote-uudistus on kokeilu vanhusten ja monisairaiden kustannuksella
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko nostaa blogissaan esiin kaksi sote-uudistuksen suurta riskiä. Suuren palvelutarpeen asiakkaista uhkaa tulla järjestelmän heittopusseja ja vanhusten palveluista haetaan epärealistisen suuria säästöjä.
– Emme voi aloittaa peruuttamatonta kokeilua, jonka panoksena on kaikkein heikoimpien hyvinvointi, terveys ja elämä. Niikko varoittaa.
Taloudelliset kannustimet huonoon palveluun
Jatkossa jokainen kansalainen valitsisi itselleen sote-keskuksen, joka palvelee häntä perusterveydenhuollon tarpeissa. Sote-keskus saisi rahoituksen maakunnalta asiakasmäärän mukaan, ei annetun hoidon perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että osa asiakkaista on sote-keskuksille kannattamattomia.
– Taloudellinen kannustin menee siten, että korvausjärjestelmän väliinputoajia hoidetaan mahdollisimman huonosti, jotta he menisivät kilpailijan asiakkaaksi. Näitä välinputoajia ovat mitä todennäköisemmin monisairaat ja syrjäytyneet, jotka kaikkein eniten tarvitsevat hyvää hoitoa ja jotka kaikkein vähiten osaavat sitä vaatia, Niikko sanoo.
Kiinteä korvaus määräytyisi asiakkaan iän, sukupuolen ja sosioekonomisen tilanteen mukaan. Maakunnat joutuvat kokeiluiden kautta hakemaan sopivaa kiinteää korvausta kullekin asiakasryhmälle, ja tässä kestää ministeriön arvion mukaan pitkään.
Yliampuvat säästöt kääntyvät itseään vastaan
Sote-uudistuksella tavoitellaan 3 miljardin euron säästöjä suhteessa nykyiseen kustannuskehitykseen. Näistä 0,7 miljardia tulisi laskelmien mukaan vanhuspalveluista.
– Yliampuvat säästöt kääntyvät ihmisarvoa ja itseään vastaan, kun asiakkaiden kunto heikkenee ja henkilöstö nääntyy. Suomella ei ole mitään oikeutta hyvinvointiin, jonka keskellä elämme, jos emme hoida vanhuksiamme hyvin, Niikko linjaa.
Jos ei korjata räikeimpiä virheitä, sote saa kaatua
Valtioneuvoston teettämien laskelmien mukaan säästöt edellyttäisivät muun muassa sitä, että 40 prosenttia tehostetun palveluasumisen asukkaista siirrettäisiin kotihoitoon. Lisäksi kotihoidon henkilöstön tuottavuutta nostettaisiin.
– Uudenmaan maakuntavaltuustossa teimme eilen yhteisen kannanoton. Vaikka uudistus on tarpeellinen, ei esitys nykymuodossa sovellu Uudenmaan tarpeisiin. Se toisi tullessaan suuria toiminnallisia ja taloudellisia haasteita ja lisäisi byrokratiaa, Niikko kertoo.
– Mikäli hallitus ei nöyrry tosiasioiden edessä ja korjaa räikeimpiä esityksessä olevia virheitä, olisi yksistään Uudenmaan näkökulmasta järkevämpää kaataa koko sote-uudistus ja siirtää se seuraavalle hallitukselle.
Eduskunta keskustelee sote-uudistuksesta tänään klo 14 alkaen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho sotesotkusta: Hallitus on ylimielisyydessään sokea sekä asiantuntijatiedolle että yhteiskunnan kokonaistarpeille

Perussuomalaisilta valinnanvapauslaille täystyrmäys: Hallitus tuhoaa ohjelmansa hyvät tavoitteet

Perussuomalaisten puoluehallitus: Sote-uudistus olisi toteutuessaan katastrofi kansalaisille, kansanterveydelle ja valtiontaloudelle

Eerola sotesta: Maakunnat pulassa – valinnanvapaus kasvattaa kustannuksia

Riikka Purra sote-raportissa: Pahimmat ongelmat ovat verorahojen valuminen suuryrityksille, painopisteen siirtyminen ”nuhapoleille” sekä ali- ja ylihoito

Helsingin valtuusto antoi huutia sotelle – Halla-aho: ”Harva kai kehtaa vakavalla naamalla kehua. Nykytilan säilyttäminen parempi vaihtoehto kuin uudistuksen toteuttaminen”

Niikko hakee jatkokautta eduskunnassa
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














