

LEHTIKUVA
Nyt kallistuvat tuontitavarat – korona on nostanut merikuljetusten hinnat viisinkertaisiksi
Maailmankaupan kuljetuksista 90 prosenttia liikkuu meriteitä. Konttirahtien hinnat ovat nousseet muutamassa viikossa viisinkertaisiksi. Se tietää SVT:n mukaan taas uutta lisälaskua kuluttajille.
– Tämä on täysin poikkeuksellista, tällaista ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin, siunailee suuren logistiikkayrityksen toimitusjohtaja Fredrik Hermansson.
Pohjoismaiden suurimmassa konttisatamassa Göteborgissa logistiikkayritykset ovat heränneet uuteen todellisuuteen. Yhden kontin kuljettaminen Kiinasta Ruotsiin maksaa nyt 10 000 dollaria, kun hinta vielä muutama viikko sitten oli viidesosa nykyisestä.
Hintojen nousu tietää suuria vaikeuksia konteissa liikkuvalle maailmankaupalle. Sen seurauksena kuluttajahinnat nousevat ja myös tavaroiden toimitukset saattavat viivästyä.
Korona tuo korona vie
Pohjasyynä konttirahtien nousuun on pandemian epätasapaino Kiinan ja muun maailman välillä. Viruksen otteen kirvottua Kiinan tehtaat sylkevät taas tavaraa piiput punaisina. Tuotteet pitäisi saada kiiruusti maailmalle ja paine maan satamia kohtaan on todella suuri.
Samaan aikaan Long Beachin satamassa Los Angelesin ulkopuolella nosturit nojailevat toisiinsa ja laiturit ovat autioina. Maailman suurimpiin kuuluvan sataman 1 000 ahtaajaa ovat poissa töistä koronan kourissa ja kymmenet valtavat konttilaivat odottavat malttamattomina redillä.
Epätasapaino on johtanut konttipulaan Kiinassa ja juuri se on nostanut kuljetusten hinnat moninkertaisiksi. Varustamot jopa ajattavat laivojaan Yhdysvaltain itärannikolta tyhjänä Kiinaan ehtiäkseen rahakkaille rahtiapajille. Siinä kiireessä tyhjät paluukontitkin unohtuvat matkasta, mikä edelleen pahentaa konttipulaa Kiinassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Fredrik Hermansson rahdit konttipula Long Beach Los Angeles satamat globaali maailmankauppa merikontti konttikuljetukset epätasapaino merikuljetukset logistiikka Covid-19 korona pandemia Maailmankauppa Göteborg
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari: Hiilitullimietintö väärille urille – ”Ei ole Suomen teollisuuden etu”

EU:n ja Kiinan välinen investointisopimus täyttää liikemiesten toiveet – ilmasto- ja ihmisoikeusaktivistit sekä pk-yritysten duunarit voivat unohtua

Halla-aho: Jos ilmastonmuutos ei teekään Suomesta Välimeren maata, niin punavihreä talouspolitiikka tekee – “Olemme hyvin vaarallisessa kierteessä”

Halla-aho: EU-elvytysrahastoa on markkinoitu vientiteollisuuden puolustamisena – tämä on epärehellinen ja lapsekas ajatus

Suomi on pudonnut talouskehityksessä useiden EU-maiden kyydistä – Koskenkylä: “verotuksen jatkuva kiristäminen on lopetettava”
Viikon suosituimmat

Hallitus uudistaa toimeentulotuen: ”Nykyinen malli ei kannusta töihin”
Toimeentulotuen kokonaisuudistus on menossa lausunnoille. Kyse on uudistuksesta, jota valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä on ajanut jo pitkään. - Olen kantanut pitkään huolta vain toimeentulotuen varaan jättäytyneistä, joita Suomessa on paljon. Vihdoin aiheeseen saadaan muutos ja heidät saadaan palveluiden ja työnhaun piiriin, Maanselkä iloitsee.

Yhdysvallat otti pakolaisia Etelä-Afrikasta – vasemmistolaiset raivoissaan
Yhdysvaltain hallitus on alkanut ottaa vastaan Etelä-Afrikasta valkoisia buureja pakolaisina. Trumpin mukaan Etelä-Afrikassa on meneillään kansanmurha, josta media vaikenee. Episkopaalinen kirkko kieltäytyy auttamasta valkoisia pakolaisia edes rahasta. Monet toimittajat ja mielipidevaikuttajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että nyt on Afrikasta otettu vastaan aivan väärän värisiä pakolaisia.

Puhemies Halla-aho: Hyvin toimeentulevat kärsivät harvemmin maahanmuuton kielteisistä vaikutuksista
Puhemies Jussi Halla-aho painotti EU-puhemiesten konferenssissa, että Euroopan on vahvistettava kykyään huolehtia itsestään ja selviytyä kriiseistä.

Garedewin Facebook-kirjoitus šaria-laista hurjistutti opetusministerin – Junnila: ”Julkinen keskustelu näistä on tervetullutta erityisesti Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew julkaisi lauantaina Facebookissa kirjoituksen, joka sai oikeusministeri Anders Adlercreutzin (r.) näkemään punaista. Edustaja Garedewin mukaan suomalaisten tulee tietää, millaista toimintaa islamilaisen lain eli šarian tulkinnat voivat sallia. Hän mainitsi esimerkkinä naisten ja tyttöjen heikommat oikeudet sekä kunniaväkivallan. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila toivottaa tervetulleeksi näistä asioista keskustelun Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa.

Pudasjärvi ei enää ota kiintiöpakolaisia vastaan – PS-valtuutettu: ”Taloudellinen realismi palasi muihinkin puolueisiin”
Kiintiöpakolaisten vastaanottaminen Pudasjärvelle on loppunut tämän vuoden alusta. Perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsen Sirkka Pankinaho kertoo, että kaupungin päätöksen taustalla vaikuttivat vahvasti taloudelliset syyt sekä etenkin vuoden alussa voimaan tulleet kotoutumislain muutokset, joilla kotoutumiseen liittyviä valtion korvauksia kunnille vähennetään.

Mari Rantanen: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto muille puolueille – ”Jos ja kun maahan halutaan toisenlainen hallitus, sieltä tulee lisää maahanmuuttoa, avoimet rajat, lisää kehitysapua ja veroja”
Sisäministeri Mari Rantanen ihmettelee somekirjoittelua, jonka mukaan perussuomalaisten linja on väärä. - Kun luen puolueohjelmiamme, on hallitusohjelma varsin hyvin linjassa. Me ajamme Suomea, jossa työ ja yrittäjyys on hyvinvoinnin perusta. Sosiaaliturva on tukiverkko heikoimmille. Siis niille, jotka eivät ole työikäisiä tai työkykyisiä.

Amerikkalainen laatujulkaisu ylistää porvarihallituksen talouslinjauksia – ”Jättäkää homma pienen mutta sisukkaan Suomen hoidettavaksi”
Amerikkalainen arvostettu talousmedia suitsuttaa surutta Suomen hallituksen talouspäätöksiä ja toteaa ”linjan olevan oikea”. Wall Street Journal tiivistää arvionsa toteamalla, että Suomi ”näyttää nyt muille mallia”. Jospa maamme valtamediakin perehtyisi edes ajoittain ulkomaiseen uutistarjontaan oman agendansa ajamisen sijasta.

Etninen epäsopu leimahti levottomuuksiksi Belgiassa – ”Bryssel on monikulttuurinen persläpi”
Jalkapallo-ottelu päättyi FC Bryggen kannattajien aloittamiin väkivaltaisuuksiin Brysselissä. Kannattajat hyökkäsivät pääasiassa maahanmuuttajien asuttamaan Molenbeekin kaupunginosaan ja saivat vastaansa luoteja. Paikallisen pormestarin mukaan Bryggen kannattajat ”vihaavat Brysseliä, koska se on monikulttuurinen kaupunki”.

Iltalehti: Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy – Purra: “…nimittäin laittomasti maassa oleskelevilta”
Iltalehti kirjoittaa hallituksen esittämistä kiristyksistä laittomasti maassa oleskelevien eli ”paperittomien” terveyspalveluihin uutisessaan, jonka se on otsikoinut provosoivasti "Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy". Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra tarkentaa viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan klikinsäästäjässä kiristysten kohdistuvan nimenomaan laittomasti Suomessa oleskelevien terveyspalveluihin.

Halla-aho: On keskusteltava myös muiden kuin samanmielisten maiden kanssa
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho pitää tärkeänä, että parlamentaarisessa diplomatiassa keskustellaan myös muiden kuin samanmielisten kanssa. Halla-aho puhui kansanedustajien roolista Suomen ulkopolitiikan tukena eduskunnan kansainvälisten asioiden foorumin kokouksessa keskiviikkona.