

LEHTIKUVA
Oletko sinäkin ihmetellyt sivuun roikkumaan jäävää limsapullon korkkia? – EU:n ylisääntely aiheuttaa haittaa yrityksille ja jäsenvaltioiden hallinnolle
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että EU:ssa tarvitaan nyt enemmän teknologisia innovaatioita kuin lisää juristeriaa.
Perussuomalaiset julkaisi tänään EU-vaaliohjelmansa. Puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra tiivistää ohjelman perussanoman:
– Me ansaitsemme parempaa ja tarkkarajaisempaa Euroopan unionia, jossa yhteistyö on järkevien tavoitteiden ajamista. Se on läpinäkyvää ja reilua, mutta meidän ei pidä kuvitella sitä saavamme olematta samalla itse kovempia.
– EU:ssa meidän on hyödynnettävä sen parhaita osia. Suutari kuitenkin pysyköön lestissään, eli meidän on vastustettava EU:n leviämistä.
EU haluaa säännellä kaiken
Yksi EU:n suurimpia ongelmia on ylisääntely, Purra sanoo. Hän harmittelee sitä, että Eurooppa-politiikkaan usein liittyy runsaasti pykälänikkarointia.
– Kaikkea halutaan säännellä. Toki tällä päättyvällä kaudella sääntely on liittynyt erityisesti ilmastopolitiikkaan ja metsäpolitiikkaan, mutta myös moneen muuhun asiaan.
– Ylisääntely aiheuttaa merkittävää taakkaa sekä yrityksille että julkishallinnolle. Suomessa ministeriöt ovat nääntymässä unionista tulevan sääntelytaakan alle. Hallitus joutuu miettimään paljon näitä asioita, koska omassakin hallitusohjelmassamme on paljon uusia tavoitteita ja kirjauksia. Jos kuitenkin virkamiesten aika menee EU-sääntelystä selviämiseen, valitettavasti se siten näkyy myös kansallisessa lainsäädännössä.
Vähemmän pykälänikkareita
Purra linjaa, että tulevalla EU-parlamentin kaudella ylisääntelystä on päästävä eroon. Samalla sen tulisi myös tarkoittaa, että jo olemassa olevaa sääntelyä tulisi purkaa.
Valtiovarainministeri nostaa esimerkiksi yhden EU-sääntelyn uusimmista ”kukkasista”: kenties sinäkin olet viime aikoina harmitellut tai ihmetellyt sivuun roikkumaan jäävää limsapullon korkkia – kiitä siitä EU:ta.
– Vaikka sivuun kiinni jäävä korkki voisikin olla hyvä ratkaisu, ehkä se kuitenkin kertoo kokonaisuudesta jotain olennaista. EU:ssa ei tarvita nyt niinkään pykälänikkareita ja juristeriaa, vaan tarvitaan insinöörejä ja uusia teknologisia innovaatioita. Sitten unioni pääsee eteenpäin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- julkishallinto ylisääntely kustannukset Yritykset EU-politiikka Riikka Purra Vaaliohjelma perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: EU:n ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, joka uhkaa Suomen maatalouden kannattavuutta, on torjuttava

Purra: EU-liittovaltiokehityksen vastustaminen vaatii konkreettisia toimia – ”Taloudellisen yhteisvastuun hivuttaminen käyttämällä ilmastopolitiikkaa tekosyynä ei ole hyväksyttävää”

Koponen: Pakkausjäteasetus on järjettömän kallis ja turha Suomessa – ”Juuri tällaisia älyvapaita Suomen edun vastaisia asetuksia pitää osata vastustaa”

Purra: Edessä sukupolven tärkeimmät EU-vaalit – ”Todellinen mahdollisuus murtaa EU-parlamentin vasemmistoliberaali ylivalta”

Ilmastoaktivismi vastatuulessa – eliitin loiste sammui ja Greta Thunberg sulautui tapettiin

VTT Koskenkylä: EU:n keskityttävä ylisääntelyn, tulonsiirtojen ja poliittisen unionin luomisen sijaan markkinakuriin perustuvien sisämarkkinoiden kehittämiseen
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Espoon alakoululaisille tyrkytetään antirasismikoulutusta – THL:ltä haetaan 600 000 euroa ”terveyden edistämiseen”
Yksityinen säätiö haluaa opettaa espoolaisille ala-asteella opiskeleville koululaisille, mitä on tiedostamaton syrjintä. Rahaa haetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, jonka ydintehtävä on seurata suomalaisten terveyttä, eikä suinkaan rahoittaa yhteiskunnallista kasvatusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










