
Opposition nuorisojärjestöt: Koronanyrkki perustettava vihdoinkin
KD Nuoret, Kokoomusnuoret ja Perussuomalainen Nuoriso ovat huolissaan koronatoimien koordinoinnista ja toimien riittämättömästä etupainotteisuudesta. Opposition nuorisojärjestöt vaativat yhteisessä kannanotossa ratkaisuksi presidentti Sauli Niinistönkin jo keväällä ehdottamaa operatiivista koronanyrkkiä.
Viime päivinä koronarajoitusten tiukennusten yhteydessä julkisuuteen on noussut lukuisia esimerkkejä tilanteista, joissa toisaalta eri virkamiehet ja poliitikot ovat ilmoittaneet keskenään ristiriitaisista rajoituksista ja toisaalta esimerkiksi pääministeri on sättinyt pääkaupunkiseudun päättäjiä tehdyistä alueellisista koronalinjauksista. Ristiriitainen viestintä ja julkinen riitely vaikeuttavat ajankohtaisten rajoitusten noudattamista ja heikentävät kansalaisten luottoa niiden toimivuuteen.
– Marinin hallituksella on selkeästi suuria haasteita saada kasaan tilannekuva siitä, mitä koronan hillitsemiseksi pitäisi tehdä ja miten toimenpiteistä tulisi viestiä. Asiantuntijoiden mukaan koulujen sulkeminen on yksi tehottomimmista keinoista koronan leviämisen hidastamiseen, mutta siitä huolimatta hallitus on päättänyt sulkea juuri koulut, kertoo Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula.
– Päätös aiheuttaa valtavasti pahoinvointia oppilaille ja opiskelijoille. Toisaalta hallitus ei ole vieläkään saanut pakollisia rajatestauksia käyntiin. Onko kokonaistilanne kenenkään hallussa?
Hallitus pakoilee vastuuta
Ratkaisuksi oppositiopuolueiden nuorisojärjestöt peräänkuuluttavat tasavallan presidentti Sauli Niinistönkin jo vuosi sitten keväällä ehdottamaa operatiivista koronanyrkkiä. Presidenttiä lainaten: “Hyvin koottu kriisiryhmä kartoittaa ongelmat, hankkii tiedot, kerää julkisen ja yksityisen osaamisen ja esittää sitten maan hallitukselle tilannekuvaa ja ehdottaa toimenpiteitä.“
Koronapandemian kestettyä jo vuoden ajan ja muuntovirusten muuttaessa tilannekuvaa jatkuvasti tarvitaan saumatonta operatiivista johtamista vielä enemmän kuin aiemmin, nuorisojärjestöt muistuttavat.
– Marinin hallituksen toimista tulee lähinnä kuva, että vastuuta pyritään jatkuvasti siirtämään hallitukselta pois. Aina on jonkun muun syy, jos tartunnat ovat lähteneet kasvuun, mutta ei koskaan hallituksen. Nuorten ja kaikkien suomalaisten jaksaminen on venytetty äärimmilleen, eikä nykyisellä sahaamisella voida enää jatkaa, toteaa Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom.
– Korona on saatava tehokkaasti hallintaan, eikä nykyinen tilanne, jossa johtajia on niin paljon, ettei kukaan johda, voi olla toivottava.
Rajoitukset on kohdennettava oikein ja tehokkaasti
Erityisen tärkeänä nuorisojärjestöt pitävät, että koronarajoitukset kohdennetaan oikein ja tehokkaasti. Vuoden kestäneet koronatoimet ovat rajoittaneet nuorten ja opiskelijoiden arkea erityisen paljon.
Tämän vuoksi on tärkeää, että tulevia rajoituksia voidaan kohdentaa tehokkaasti sinne, missä tartuntoja todennäköisesti syntyy, ja pyrkiä mahdollistamaan muun muassa paluu lähiopetukseen, julkisten opiskelutilojen avaaminen ja mahdollisimman normaalit pääsykokeet vielä tämän kevään aikana. Tähänkin työhön operatiivinen koronanyrkki toisi toivotun lisäpanoksen.
– Vuoden aikana olisi pitänyt löytyä keinot toimenpiteiden tehokkaaseen kohdentamiseen ja inhimillisten kustannusten minimoimiseen. Pandemian kestettyä jo vuoden palaamme kuitenkin monilta osin lähtöruutuun. Jottei pelilautaa tarvitse kiertää toistamiseen, tarvitaan nyt uusi vaihde tilanteen operatiiviseen johtamiseen, avaa KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen järjestöjen yhteiskannanottoa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Annika Lyytikäinen Matias Pajula koronatoimet koronanyrkki KD Nuoret Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom koronarajoitukset Sauli Niinistö kokoomusnuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tuputtavatko opettajat oppilaille omia poliittisia näkemyksiään? PS-nuorison Miko Bergbom vastaa videohaastattelussa

PS-nuoriso kysyi kouluopetuksen puolueellisuudesta ja somemyrsky nousi – Opetusalan ammattijärjestö myöntää nyt: ”Ylilyönnit opetuksessa olleet mahdollisia”

Perussuomalainen Nuoriso: Elpymisrahastosta kansanäänestys kuntavaalien yhteyteen

Perustuslakivaliokunta kuuli tänään EU-paketista kansanäänestystä vaativaa PS-nuorisoa (video)

Meri vaatii tolkkua koronatoimiin: ”Pidän ulkonaliikkumiskieltoa täysin kohtuuttomana”

Perussuomalaiset: Sote-esityksen käsittelyä lykättävä koronakriisin yli
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Tekoäly etsi tukihuijareita – lopputulos ei miellyttänyt ja projektit lopetetaan
Ruotsin Försäksingskassanin ja Suomen Kelan käsissä paljon puhutusta tekoälystä (AI) tuli kuuma peruna. Algoritmi ohjasi epäilyt tukien väärinkäytöstä potentiaalisimpiin ihmisryhmiin. Tuloksissa olikin sitten kyse, kuinka ollakaan, syrjinnästä sukupuolen, etnisyyden, tulotason ja koulutustason perusteella.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









