

Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijat valtasivat koulurakennuksensa Helsingissä 20. syyskuuta 2023. Valtauksella osoitetaan mieltä pääministeri Petteri Orpon hallituksen suunnittelemia leikkauksia vastaan. / LEHTIKUVA, Twitter ym
Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen
Woke tuhoaa kaiken mihin koskee.
Tältä pohjalta on tavallaan loogista, että kun woke koskettaa Kallion ilmaisutaidon lukiota, sieltä katoaa ilmaisukyky.
HS:n ykkösuutisena on juuri nyt juttu, jossa koulun apulaisrehtori lähettelee hädissään paimenkirjeitä ja vakuuttelee, ettei koulu ole punavihreä oppilaitos.
HS:n haastatteleman apulaisrehtori Ari-Pekka Niemen mukaan opiskelijoilla on Kallion lukiossa kova paine kuulua punavihreään valtavirtaan. Muunlaisia arvoja tai ajatuksia ei välttämättä uskalleta ryhmäpaineen alla tuoda esiin.
Paine aiheuttaa Niemen mukaan osalle opiskelijoista ”suoranaista kärsimystä ja turvattomuuden tunnetta. Valtavirrasta ajatuksineen poikkeavat ovat kokeneet koulussa turvattomuutta.” Turvattomuutta mittattiin kyselyllä.
”Opiskelijat eivät ole välttämättä kokeneet, että voisivat olla vapaasti oma itsensä”, apulaisrehtori täsmentää.
++
Politisoitumisilmiö näyttäytyi rujolla tavalla koulussa keskiviikkona järjestetyssä kuntavaalipaneelissa.
Verkkouutiset kertoo tilaisuudesta seuraavasti: ”Paneelissa käsiteltiin muun muassa ilmastonmuutosta ja sukupuolikäsityksiä, joissa oikeistopuolueiden näkemykset poikkesivat vihervasemmistolaisista näkemyksistä. Oikeistopuolueiden ehdokkaiden ajatuksille naurettiin ja buuattiin.”
Perussuomalaisten nuorten 23-vuotias Jyri Tallgren osallistui paneeliin. Häntä sätittiin tilaisuuden jälkeen Jodelissa ”rasisiksi” ja ”transfobiseksi”.
Tallgren oli paneelissa todennut: ”Meidän tulisi antaa tyttöjen ja poikien kasvaa juuri sellaisiksi tytöiksi ja pojiksi kuin haluavat tulla.”
Tallgren arvioi rasisti-leimaan riittäneen todennäköisesti yleiskriittinen puheenvuoro haitallisesta maahanmuutosta.
Olen ”avoimen rasistinen ja transfobinen ehdokas” t. Kallion lukion oppilaat.
— Jyri Tallgren (@JyriTallgren) April 11, 2025
Sanoin paneelissa: ”Meidän tulisi antaa tyttöjen ja poikien kasvaa juuri sellaisiksi tytöiksi ja pojiksi kuin haluavat tulla.”
Rasisti-leimaan riitti todennäköisesti yleiskriittinen puheenvuoro… pic.twitter.com/8S9hxDPvnm
Olisikohan meidän kaikkien tässä kohtaa hyvä vetää vähän henkeä ja miettiä, minkälaista poliittista kiihkoa suomalaisiin kouluihin on viime vuosina istutettu?
Suomalaisten koulujen ovilla ovat viime vuosina jonottaneet elokapinat, arhinmäet, setat ja gretathunberiläiset paasaamassa ankaraa saarnaa taistelevan vihervasemmiston kaikkein sakeimmista opinkappaleista. Tarkoitus on varmaan ollut hyvä, mutta voisiko nyt kuitenkin olla niin, että koulujen tehtävä olisi opettaa lapsia ajattelemaan itse? Tarjoamaan välineitä maailman monipuoliseen tarkasteluun, kriittiseen ajatteluun, kenties jopa tieteelliseen metodiin?
On vaikeaa sanoa, minkälaisella logiikalla jonkun mielestä on ollut hyvä ajatus lietsoa maailmanlopun kiihkoa ja rajuja jännitteitä alaikäisiin.
Miksi lapsille on tehty näin?
Miksi ne, jotka ymmärtävät toiminnan vahingollisuuden, eivät ole puuttuneet asiaan?
Miksi niin merkittävä osa suomalaisesta yhteiskunnasta pelkää woke-aatteeseen jumiutuneiden aktivistien kiihkoa?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tampereen pormestariehdokas Joakim Vigelius: Kasvisruokaa ei pidä pakolla tyrkyttää koululaisille
Pitääkö lasten ryhmäopetuksessa olla erikseen kasvisruokapäivä, ja jos pitää, niin kuinka monta kasvisruokapäivää viikossa on sopiva määrä Suomen kouluissa ja päiväkodeissa? MTV:n Kuumat nimet -vaalitentissä tunnetut kunta- ja aluevaalien ehdokkaat kertoivat näkemyksiään myös kasvisruokailusta. Perussuomalaisten kansanedustaja, Tampereen pormestariksi pyrkivä Joakim Vigelius esitti ensi sijassa oppilaiden omien näkemysten huomioimista.

Perussuomalaiset haluaa tervehdyttää koko Suomen – Lulu Ranne: ”Rotia, kuria ja lisää turvallisuutta kaduille ja kouluihin”
Kansa kokoontui tänään Lahden torilla perussuomalaisten lähivaalitilaisuudessa. Kaupunkilaisille puhunut liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoi, että kuntapolitiikassa kaikkein tärkeintä on varmistaa se, että tavallinen arki on kaikilla kunnossa.

Ammattikoulussa Onlyfans-kuvauksia – Antikainen: Perussuomalaiset vaatii loppua pervoilulle oppilaitoksissa
Tänään on uutisoitu, että Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudan tiloissa on kuvattu aikuisviihdettä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että juuri tällaiseen kehitykseen puolue on pyrkinyt kiinnittämään huomiota ja vaatinut toimia sen kitkemiseksi.

Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”

Koposelta kirjallinen kysymys tiedevastaisesta opetuksesta kouluissa – ”Sukupuoli ei ole mielipidekysymys, vaan biologinen fakta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen jättää kirjallisen kysymyksen opetusministerille koskien tiedevastaisen opetuksen leviämistä peruskouluun. Koponen nostaa esiin huolen siitä, että peruskoulun oppimateriaaleihin on ilmaantunut sisältöjä, jotka eivät perustu tieteelliseen näyttöön vaan ideologisiin näkemyksiin, erityisesti sukupuolen moninaisuuden osalta.

Vasemmiston hehkuttamille ideologioille, unelmille ja arvauksille perustuva ”tulevaisuuden koulu” saa kyytiä ruotsalaistutkijoilta – koulujen pitää keskittyä siihen, mitä nuoret tarvitsevat nyt
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












