
Jos Pekka M. Sinisalon poliittinen koti paloi kesäkuussa, miksi hän haki PS-johtopaikkoja vielä syyskuussa? – ”Kieroilua ja epärehellisyyttä on vaikea ymmärtää”
Jussi Halla-aho kummeksuu loikanneen piiripuheenjohtaja Pekka M. Sinisalon toimintaa. Halla-aho kertoo saaneensa asiasta vihiä jo viikkoja sitten, ja kysyneensä asiasta Sinisalolta. Tämä kiisti tiedon, vaikka ne osoittautuivatkin sittemmin tosiksi. Halla-aho toteaa, että kieroilua ja epärehellisyyttä on vaikea ymmärtää.
Pekka M. Sinisalo kertoi tänään tiedotteessaan eroavansa perussuomalaisista ja liittyvänsä sinisiin. Hän toisteli tavanomaisia, kesäkuusta asti toisteltuja fraaseja: ”poliittinen koti paloi Jyväskylässä” ja ”perussuomalaisista on tullut yhden asian liike.”
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kommentoi asiaa.
– Kuten olen ennenkin sanonut, jokaisella on oikeus valita poliittinen viiteryhmänsä. Kieroilua ja epärehellisyyttä on kuitenkin vaikea ymmärtää. Sinisalo on kesän ja syksyn ajan vakuutellut kyllästymiseen asti uskollisuuttaan minulle ja puoluesihteerille, uusimaalaisille perussuomalaisille sekä kirkkonummelaisille valtuustotovereilleen. Mitään arvopohjaongelmia ei ole noussut esiin, Halla-aho kirjoittaa.
”Sinisalo ei menestynyt vaalissa, ja tämä otti koville.”
– Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa syyskuussa Sinisalo pyrki puoluehallituksen jäseneksi. Silloinkaan ei ollut merkkejä siitä, että hän olisi kokenut yhteensopivuusongelmia puolueen nykyisen johdon kanssa. Sinisalo ei menestynyt vaalissa, ja tämä otti koville. Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä. Samalla työpaikka lähti alta, kun hänen johtamansa Evitskogin vastaanottokeskus ajettiin alas.
– Korviini kantautui muutama viikko sitten huhuja, joiden mukaan Sinisalo olisi siirtymässä Sinisten puoluesihteeriksi. Tämän vuoksi kävin Sinisalon kanssa 5.10. lyhyen keskustelun, joka on luettavissa oheisista kuvakaappauksista. Lähestyin Sinisaloa siinä idealistisessa hengessä, että harva normaali ihminen kehtaa valehdella päin naamaa. Jäämme nyt sitten mielenkiinnolla katselemaan, millaisen roolin hän uudessa viiteryhmässään löytää.
– Sinisalon tapaus on hyvin kuvaava ja tyypillinen esimerkki Sinisten toimintakulttuurista ja loikkausten motiiveista. Ennen kaikkea kyse on rumasta tempusta Uudenmaan perussuomalaisia toimijoita kohtaan. Asemaansa hyväksikäyttäen Sinisalo on rohmunnut itselleen perussuomalaisille kuuluvia ylikunnallisia luottamuspaikkoja. Kaikkien kunnallisvaaliehdokkaiden tavoin hän on allekirjoittanut ehdokassitoumuksen, jossa hän lupautuu luopumaan kaikista luottamustehtävistään mikäli eroaa perussuomalaisten valtuustoryhmästä. Nähtäväksi jää, minkä arvoinen on Pekka M. Sinisalon allekirjoitus.
”Harva normaali ihminen kehtaa valehdella päin naamaa”
Halla-aho muistuttaa, että Uusimaa on tärkeä vaalipiiri kaikille, mutta Sinisille se on elämän ja kuoleman kysymys. Matalan äänikynnyksen vuoksi Uusimaa on ainoa vaalipiiri, josta siniset voivat realistisesti kuvitella saavansa yhtäkään kansanedustajaa vuoden 2019 vaaleissa.
– Siksi Uudenmaan perussuomalaisten puhelimet pirisevät tänään kuumeisesti, Halla-aho arvioi.
Hän kehottaa kaikkia ottamaan rauhallisesti. Uudenmaan piiri järjestää syyskokouksen 19.11. ja valitsee itselleen uuden puheenjohtajan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


SPR ja vokkijohtaja husasivat veronmaksajien rahoja: Evitskogin vastaanottokeskus ylitti budjettinsa miljoonilla

Alajärven kaupunginvaltuutettu Anne Matokangas palaa perussuomalaisiin sinisistä
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Ylen faktantarkistus maahanmuuton talousvaikutuksista on hataralla pohjalla – Suomen Perustan tutkija kertoo nyt, mitä Yle jätti kertomatta
Useita maahanmuuton talousvaikutuksiin keskittyviä tutkimuksia toteuttanut Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen ei ole vakuuttunut Ylen faktantarkistuksen laadusta. Salminen avaa X-tilillään Ylen faktantarkistuksen puutteet.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Yhdysvalloissa 2,6 miljoonaa laitonta maassaolijaa vähemmän kuin vuosi sitten – demokraatit yrittävät estää karkotuksia kaikin keinoin
Trumpin toisen presidenttikauden ensimmäisenä vuonna maasta poistui yli 2,6 laitonta siirtolaista. Suurin osa poistui vapaaehtoisesti, mutta pakkopalautuksiakin toimeenpantiin ennätysmäärä. Demokraatit ovat yrittäneet estää karkotuksia kaikin keinoin, jopa väkivallalla. Presidentti Obaman kaudella karkotuksiin suhtauduttiin paljon myönteisemmin, vaikka Obamakin karkotti paljon.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.














