

PS ARKISTO
Peltokangas: Hallitus on täysin vauhtisokea velanotossaan ja lappaa kansalaisten veroeuroja holtittomasti sinne tänne
Eduskunta on käsitellyt viime viikon aikana hallituksen esitystä vuoden 2023 talousarvioksi. Kansanedustaja Mauri Peltokangas ihmettelee sitä intoa, jolla hallitus ottaa uutta velkaa.
– Tuntuu kuin hallitus ei olisi edes yrittänyt pyrkiä vähentämää julkisia menoja, vaan budjetti on yhä täynnä menoeriä, jollaisia ei tässä hetkessä voi hyväksyä. Velkataakka kasvaa kestämätöntä vauhtia, eikä loppua näy, Mauri Peltokangas toteaa.
Kehitysapuun edelleen mittavia summia
Samalla kun Suomessa kansa kärsii kasvaneista energiakustannuksista ja terveydenhoidon kriisitilasta, hallitus laittaa kehitysapuun mittavia summia – yli miljardi euroa.
– Olemme saaneet lukea mediasta esimerkiksi siitä, miten Suomen valtio on tukenut Kirgisian tupakkavalistusta yli miljoonalla eurolla. Hallituksen mukaan meillä on varaa kustantaa yli tuhat tällaista projektia tulevassakin. Yhtä hulluja rahanlappauskohteita löytyy päätöslistoista jatkumona, Peltokangas ihmettelee ja jatkaa:
– Kysymys on tietenkin tässä kohtaa pienestä kuriositeetista, mutta antaa oivallisen esimerkin siitä, millaisiin kohteisiin suomalaisten veroeuroja maailmalla käytetään.
Perussuomalaisille tärkeysjärjestys on selkeä
Peltokankaan mukaan suomalaisten edun pitää tulla aina ja ennen kaikkea muuta.
– Maailmanhalailua voidaan harrastaa, jos siihen riittää rahat, mutta reilu 140 miljardia täytyy jostain löytyä ennen kuin Suomi on velaton maa ja ylijäämää jää.
– Sen jälkeen voimme katsella asiaa uudelleen, mutta tässä hetkessä minulta ei heru ymmärrystä kehitysavulle pätkän vertaa. Velkarahan kantaminen Afrikan sarven maihin on sairasta touhua, Peltokangas sanoo.
Vihreiden on syytä katsoa peiliin
Peltokankaan mukaan Euroopassa nähdään hyvin konkreettisesti, mihin ydinvoiman demonisointi ja vastustaminen ovat pitkällä tähtäimellä johtaneet.
– Saksa on omalta osaltaan ydinvoimapäätöksillään tehnyt itsestään energiariippuvaisen Venäjästä. Tämä pyritään nyt aktiivisesti unohtamaan, mutta älkää pelätkö, me muistamme tämän kyllä, Peltokangas muistuttaa.
– Ihan täällä kotimaassakin vihreät ovat kaksi kertaa marssineet ulos neuvotteluista ydinvoimapäätösten takia. Jos vihreiden tahto olisi mennyt läpi, ei Olkiluoto 3 olisi valmistunut tähänkään päivään mennessä. Eläisimme todellista katastrofia.
Vihreä siirtymä tulee kuluttajille kalliiksi
Peltokankaan mukaan vihreä siirtymä ajoi meidät myös Suomessa energiaturpeen alasajoon ja ulkomaisen hakkeen käyttämiseen. Vihreä siirtymä näkyy myös kuluttajille energian hinnassa – niin sähkössä kuin polttoaineissakin.
– Suomalaiset tinkivät elintasostaan, mutta hallitus ei tingi ilmastotavoitteistaan. Ylikunnianhimoinen hiilineutraalisuustavoite vuodelle 2035 on paitsi epärealistinen myös uskomattoman kallis projekti, Peltokangas summaa.
EU on hyvä – jos olet saamapuolella
Suomalaiset maksavat kalliisti myös EU:n surullisenkuuluisasta elvytyspaketista.
– Suuren luokan huijaukselta sekin tuntuu, kun katsoo, mihin kyseistä pakettia on käytetty. Mainospuheissa puhuttiin siitä, että paketti menee koronan aiheuttamien tuhojen paikkaamiseen, mutta tosiasiassa olemme saaneet nähdä, miten italialaiset ovat saaneet valtioltaan ilmaisia energiaremontteja, espanjalaiset pilotoivat neljän päivän työviikkoja ja niin edelleen, Peltokangas luettelee ja jatkaa:
– Kyllä rahalle löytyisi varmasti käyttöä ihan kotona Suomessakin. Tässäkin asiassa hallituksen prioriteettilistan kärkisijoilla ovat muiden maiden kansalaiset, kuten tavallista.
Peltokankaan mukaan suomalaiset eivät ole olleet saajapuolella EU:ssa pitkään aikaan. Tämän lisäksi hallitus on ottanut uudeksi tavakseen juosta vaikeita poliittisia kysymyksiä karkuun EU:n selän taakse, aina vain enemmän ja enemmän.
Kallis soteuudistus ei korjaa ongelmia
Peltokankaan mukaan hallituksen vastaus väestörakenteen muutokseen ja kasvavaan hoitotyön tarpeeseen on ollut soteuudistus. Hallituksen sotemalli on kuitenkin lisännyt Suomeen uuden hallintotason, jonka pelkkä pystyyn saaminen syö valtavat määrät rahaa ja näyttää ajavan karille heti lähdössä.
– Hallintorakenteet eivät hoida vanhuksia eivätkä korjaa hoitajapulaa, mutta uudet hillotolpat ne ovat tuoneet tullessaan. Perussuomalaiset nostivat jo Suomen ensimmäisissä aluevaaleissa esiin sen tosiasian, että tämä tulee kalliiksi, mutta meitä ei kuunneltu. Nyt se varmasti alkaa selkiytyä jo muillekin, Peltokangas toteaa ja jatkaa:
– Samoin maahanmuutolla pyritään vastaamaan väestörakenteen muutoksiin. On kuitenkin syytä huomata, että heikkotasoinen maahanmuutto ei tule korjaamaan hoitajapulaamme tai hoitajavajettamme, mutta se tulee entisestäänkin heikentämään julkista talouttamme, jonka tila on jo nyt hyvin huolestuttava.
Hallitus on mestari rahan haaskaamisessa
Peltokangas olikin hieman epäuskoinen, kun palasi istuntotauolta eduskuntaan ja välittömästi hänen edessään oli esityksiä, jotka toteutuessaan helpottavat entisestään ihmisten saapumista kolmansista maista Suomeen. Peltokankaan mukaan halukkaiden tulijoiden määrä Suomeen ei tule loppumaan, mutta suomalaisten veroeurot sen sijaan tulevat.
– Rahat uppoavat heikkotasoiseen maahanmuuttoon, ideologisiin hankkeisiin, vihreään siirtymään, hallinnon paisuttamiseen, kehitysapuun, EU:n tukipaketteihin ja muuhun sellaiseen, jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen hyvinvoinnin kanssa, Peltokangas luettelee ja toteaa:
– Nykyinen hallitus on todellakin mestari rahan haaskaamisessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energiakriisi vihreä siirtymä EU-tukipaketit maailmanparannus hintojen nousu valtion menot verovarat elinkustannukset ideologia Mauri Peltokangas soteuudistus Velkaantuminen hallitus kehitysapu budjetti maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Jos työn kannustimet olisivat kunnossa, ei olisi tarvetta työperäiselle maahanmuutolle EU:n ulkopuolelta

Pääministeri Marinin mukaan holtiton velkaantuminen on vain olosuhteiden syy – Purra: Leikattavaa kyllä löytyy toissijaisista tai jopa haitallisista menoista

Miltä kuulostaisi, jos saisit sanoa ”kiitos ei” ylimääräisten asioiden maksamiselle verotuksessa?

Purra: Hallituskauden saldoksi jää valtava alijäämä ja velka – ”Rahaa viskottu ympäriinsä, tärkeysjärjestystä ei ole”

Tavio: On tullut aika lopettaa väestönsiirrot muslimimaista ja pistää Afrikan kankkulankaivojen rahoitus jäihin

Purra ja Tavio: Hallitukselta veronmaksajien selkänahasta revittävä vaalibudjetti – itse sähkön hintaan ei vaikutusta eikä edes haitallisista valtion menoista tingitä

Peltokangas: Hallitus myöntää itsekin – ilmastostrategia vie suomalaisten rahat ja työt

Koskela kysyy ilmasto- ja luontotavoitteiden välisestä ristiriidasta: Jos fossiilisista halutaan eroon, on Suomessa pakko käyttää niin metsiä kuin turvealueitakin

Reijonen: Miksi Suomi vieläkin rahoittaa Venäjää tukevia Afrikan maita?
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat

Tavio ehdottaa Suomeen maahanmuuttojarrua: ”Pitäisi olla yläraja”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











