

PS ARKISTO
Peltokangas: ”Yhteiskunta on pistetty polvilleen vähemmistöryhmien edessä ja maahanmuuttajat nauttivat lähes diplomaattista koskemattomuutta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas jätti syyskuun lopussa kirjallisen kysymyksen, jossa hän penäsi hallitukselta konkreettista vastausta siitä, mitä vihapuhe tarkoittaa ja mikä taho määrittää sen sisällön. Kysymys sisälsi myös epäilyksen siitä, että vihapuhe-tulkintaa tullaan käyttämään kaikenlaisen julkisesti esitetyn yhteiskuntakritiikin kriminalisoimiseen.
– Kenen mielenterveys kestää jatkuvan omien mielipiteiden ja ajatusten suodattamisen ja niiden tukahduttamisen vain siksi, että jossain päätetty, ettei epämiellyttävistä ja suuttumusta aiheuttavista asioista saa puhua tai tuomiot paukkuu, Mauri Peltokangas kysyy.
Tarkoitus vaientaa väärät mielipiteet
Vihapuhe sanaa on viljelty keppihevosena jo vuosia vääränlaisten mielipiteiden vaientamiseksi, vaikka laissa ei ole määritelmää kyseiselle sanalle.
– En voi hyväksyä sitä, kun tuomioita jaetaan uskonrauhan rikkomisesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, niin nämä kaksi rikoslain pykälää automaattisesti kategorioidaan ”vihapuheeksi”, Peltokangas tuhahtaa.
– Tarkoituksena ei ole muu kuin nk. hyvepuolueiden agendan vastaisen kritiikin hiljentäminen ja sananvapauden kaventaminen, kun pelätään, että normaali vuosisatoja suomeakin pystyssä pitänyt isänmaallisuus saa liikaa kannatusta ja näin ollen vanhojen Euroopan unionin liittovaltiota ajavien puolueiden valta-asema vaarantuu.
Karu todellisuus ministerin suusta
Vastauksessaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson myöntää, ettei vihapuhe-termiä ole kansallisessa lainsäädännössä edes määritelty, mutta sitä käytetään yleiskielessä kattokäsitteenä viittamaan viesteihin, jotka sisältävät eri ryhmiä koskevia kielteisiä yleistyksiä, kuten ennakkoluuloja.
Vastaus sisälsi myös Euroopan neuvoston vihapuhetta koskevasta suosituksesta osia, joiden mukaan vihapuheella tarkoitetaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen, mukaan lukien suvaitsemattomuus, jota ilmaistaan vihamielisenä kansallismielisyytenä ja etnosentrisyytenä sekä syrjintänä ja vihamielisyytenä vähemmistöjä, maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia vastaan.
– Milloin terveestä kansallismielisyydestä on tullut rikos ja miksi meiltä vaaditaan suvaitsevaisuutta, mutta meitä kohtaan saa olla suvaitsematon? Peltokangas ihmettelee.
– Ilman sitä kansallismielisyyttä ja rakkautta omaa maatamme kohtaan koko Suomea ei olisi eikä vähemmistöjä jalustalle nostavat monikulttuuriliberaalit hilluisi täällä pätkän vertaa.
Kansallismielisyys halutaan tuhota
Peltokankaan mielestä vastaus kiteytti hyvin, miten yhteiskunta on pistetty polvilleen vähemmistöryhmien edessä ja miten esimerkiksi maahanmuuttajat nauttivat lähes diplomaattista koskemattomuutta, eikä kukaan vaadi tai uskalla vaatia heiltä samaa panosta yhteiskunnalle, mitä kantaväestöltä vaaditaan.
– Tämä juuri aiheuttaa sen vastakkainasettelun ja saa aikaan normaalissa ihmisessä normaalia suuttumusta. Hehän koko lystin maksavat.
– Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin vastaus paljasti lopulta myös sen, että Euroopan unionin suositukset menevät Suomen lain yläpuolelle ja vihapuhe-sana on valjastettu vain ja ainoastaan kansallismielisyyden tuhoamiseksi lainsäädännöllisin keinoin, Peltokangas toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyvepuolueet vastakkainasettelu oikeusministeri Anna-Maja Henriksson lainsäädäntö Kansallismielisyys maahanmuuttajat Mauri Peltokangas Sensuuri Vihapuhe Sananvapaus perussuomalaiset EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä oudoksuu: Valtioneuvoston tutkimuksen mukaan ”soijapoika” ja ”kukkahattutäti” ovat vihapuhetta – toisin kuin ”natsi” tai ”rasisti”

Immonen: Vihapuhehysteria on uhka sananvapaudelle

Rkp:n Henriksson puolusti halpatyövoiman maahantuontia – Halla-aho kuittasi: ”Yrityksen velvollisuus on maksaa työntekijöidensä palkat, se ei ole veronmaksajien tehtävä”

Muslimiyhteisö kritisoi, MTV:n uutistoimitus taipui – rikosuutinen sensuroitiin

Tutkimus: Vihervasemmisto hyväksyy natsiksi ja rasistiksi haukkumisen

Perussuomalaisten kannatus ennätyskorkealla

Uskonto ei suo erivapautta – kunnassa vieraita tervehditään kättelemällä

Ekstremistimuslimien Israel-viha kasvattaa antisemitismiä Euroopassa

Rikostutkinta Malmössä – mellakoitsijat huusivat kuorossa juutalaisvastaisia iskulauseita
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.















