

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Autoilun kustannukset alas – polttoaineveroa laskettava vaiheittain
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio toteaa, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä aikoo esittää eduskunnan täysistunnolle polttoaineveron puolittamista koskevan kansalaisaloitteen käsittelyssä yhteydessä polttoaineveron laskua porrasteisesti kohti EU:n minimitasoa.
– Perussuomalaiset on yksityisautoilun puolustaja. Tahdomme perua demari-keskustahallituksen historiallisen suuren veronkorotuksen ja alentaa polttoaineveroa vaiheittain. Valtion talous on pakko huomioida kokonaisuudessa, koska veron puolittaminen kerralla jättäisi miljardiloven ylivelkaantuneen valtion kassaan. Siksi on syytä edetä asteittain. Siinä, missä hallitus jakoi veronkorotuksen neljälle vuodelle, voitaisiin veronkevennyksiä myös jatkaa joka vuosi, Ville Tavio perustelee.
Perussuomalaiset on korostanut, että se on sitoutunut alentamaan elämisen ja liikkumisen verotusta samaan aikaan, kun turhista tai jopa haitallisista valtion menoista leikataan. Tällaisiin menoihin kuuluvat muun muassa kehitysapu ja yhteiskunnalle kallis maahanmuutto.
Ilmastotoimet nostavat hintoja
Pelkkä verotus ei pidä polttoainehintoja korkeina. Hallituksen ilmastopolitiikka vaikuttaa tulevaisuudessa merkittävästi, mikäli hallituksen suunnitelmat toteutuvat.
Vuoden 2024 alusta jakeluvelvoite nousisi hallituksen suunnitelman mukaan räjähdysmäisesti.
– Yksittäisistä hintaa korottavista toimenpiteistä eniten polttoainehintoja tulee nostamaan hallituksen kasvattama biopolttoaineosuuden jakeluvelvoite, jonka hintalappu on autoalan mukaan jopa 50 senttiä litralta.
– Tämä tulee tapahtumaan eduskuntavaalien jälkeen, joten kansalaisilla on mahdollisuus äänestää tätä korotusta vastaan. Vain perussuomalaiset tinkisivät kalliista polttoainehintaan kohdistuvasta ilmastotoimesta, Tavio korostaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jakeluvelvoite ilmastotoimet polttoaineiden hinta elinkustannukset Ville Tavio perussuomalaiset hallitus verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Muistatko, mitä vihreät uskottelivat vielä viime talvena: ”Ilmastotoimet suojaavat energian hintojen nousulta”

Polttoainehintoihin jopa 55 sentin korotus reilun vuoden päästä – ”Vuonna 2024 hinnat nousisivat hallituksen esityksellä niin, että loppukin tukka lähtee päästä”

Ristiriitaista kiertelyä kyselytunnilla: Hallituksen päätöksellä polttoainevero nousee taas vuodenvaihteessa – hyväksyykö hallitus vielä päälle EU:n päästökaupan?

Hallitus nostamassa polttoaineen hintaa kymmenillä senteillä – perussuomalaisilta jyrkkä vastustus röyhkeille hinnankorotuksille

Perussuomalaiset vastustavat polttoaineiden hintojen korottamista jakeluvelvoitteella

Ilmastovuosikertomus ennustaa kasvavia kustannuksia suomalaisille – perussuomalaiset yrittivät hillitä kustannusten nousua

Koskela: Maaseutu ja pienituloiset joutuvat liian kireän ilmastopolitiikan maksajiksi

Mäenpää vaatii eduskuntaa huomioimaan polttoaineveron alentamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen – polttoaineen hinta pahanlaatuinen kannustinloukku: ”Työssäkäynti pitkämatkalaisena ei enää kannata”

Hei työmatka-autoilija: Jos kaipaat vielä nykyistäkin kalliimpia työmatkoja, niin äänestä vihreitä – vihreät haluaa liikenteen kilometripohjaista verotusta
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää













