
PS ARKISTO
Perussuomalaiset budjetista: Emme voi elää jatkuvasti yli varojemme
Eduskunta käsitteli vuoden 2024 talousarviota keskiviikkona 13.12. Käsittelyn pohjana oli valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö, joka valmistui tiistaina. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Jari Koskela.
Kansanedustaja Jari Koskela painotti puheessaan Suomen julkisen talouden tulojen ja menojen kroonista epäsuhtaa.
– Elämme jatkuvasti yli varojemme. Joka kahdeksas euro valtion menoista on otettu velaksi. Suomen velkasuhde on erkaantunut merkittävästi muista Pohjoismaista. Takana on yli viisitoista vuotta nollakasvua. Työnantajayritysten määrä laski viime vuonna yli kymmenellä prosentilla. Syntyvyytemmekin on alimmillaan sitten nälkävuosien. Tämä on se tilannekuva, jossa nykyinen hallitus on työnsä aloittanut.
Tasapaino kahdessa vaalikaudessa
Valtiovarainministeriön mukaan julkisen talouden tasapainottamiseen tarvitaan kaksi vaalikautta. Koskelan mukaan tämä hallitus on sitoutunut sopeuttamaan taloutta tällä vaalikaudella kuudella miljardilla eurolla.
– Näistä neljä miljardia on suoria menoleikkauksia, ja kaksi miljardia tulee työllisyyden noususta. Käsittelyssä oleva talousarvio on ensimmäinen askel tiellä kohti tasapainoisempaa julkista taloutta. Hallitus on sitoutunut tarkastelemaan hallitusohjelman toimia uudelleen, jos nykyinen keinovalikoima ei riitä tavoitteiden täyttymiseen.
Suomi on pettänyt nuorensa
Pahimpana ongelmana Koskela pitää sitä, miten Suomi on pettänyt nuorensa.
– Me ja edeltävät sukupolvet olemme rakentaneet Suomeen pohjoismaisen hyvinvointivaltion, mutta meillä ei ole pohjoismaista työllisyysastetta. Tämä yhtälö ei toimi. Yhteiskuntamme on pettänyt nuorimmat ikäluokkamme, sillä harjoitettu koulutuspolitiikka ei ole tuonut nuorille aitoja mahdollisuuksia työllistyä ja pärjätä elämässä. Liian moni pääsee peruskoulusta vailla lukutaitoa ja eväitä elämään. Perusopetuksen oppilaista jopa joka neljäs saa tehostettua tai erityistä tukea.
– Viime viikolla julkaistut uudet Pisa-tulokset eivät ole yllätys, ja ne kertovat karua kieltään. Emme enää ole koulutuksen huippumaa. Siksi hallituksen panostukset peruskouluun ja perustaitoihin ovat välttämättömiä. Panostukset ylemmillä koulutusasteilla valuvat hukkaan, ellei perusosaaminen ole kunnossa.
Oppositiosta ei apua
Talousvaliokunnan lausunnon mukaan budjettialijäämän kattaminen verotuksella on haastavaa ilman, että talouden kasvu ja kilpailukyky heikkenevät. Talouskasvua ja kilpailukykyä meillä ei ole varaa heikentää, huomauttaa Koskela.
– Taloutta tasapainottaessa joudutaan tietysti tekemään vaikeitakin toimenpiteitä. Tilanteessa, jossa emme voi tinkiä turvallisuudesta, koulutuksesta emmekä TKI-menojen kasvattamisesta, on vaikea sopeuttaa ilman, että joudutaan tarkastelemaan myös sosiaaliturvaa. Ketään ei kuitenkaan jätetä tyhjän päälle. Näitä toimia tehdään, jotta hyvinvointivaltiolla olisi tulevaisuus. Hallitus säästää kautensa aikana tietysti myös kehitysavusta, maahanmuutosta ja vääränlaisista ilmastotoimista.
– Vaihtoehtobudjettien perusteella oppositio ei ole eri mieltä sopeutustarpeesta. Erimielisyyttä aiheuttavat aikataulut ja keinovalikoima. Opposition vaihtoehdot nojaavat pitkälti veronkorotuksiin ja vähäisempiin menosäästöihin. Kokonaisuudessaan opposition politiikka ei ratkaise maamme ongelmia, vaan jatkaisi sellaisen menotason ylläpitoa, johon meillä ei ole varaa. Tämä ei ole kestävä eikä oikea tie.
Koskela kuitenkin toivoo, että opposition kanssa onnistuttaisiin löytämään nykyistä enemmän yhteistä näkemystä tulevien haasteiden edessä.
Työ on hyväksi elämänhallinnalle
Hallituksen tärkein tavoite ja myös paras keino talouden kuntoon saattamiseen on parantaa työllisyyttä, kertoo Koskela.
– Pelkästään ensi vuonna tehtävillä toimilla arvioidaan saavutettavan keskipitkällä aikavälillä 60 000—65 000 uutta työllistä. Haluamme madaltaa pienyrittäjän kynnystä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Haluamme myös tarjota mahdollisimman monelle työttömälle mahdollisuuden päästä kiinni työelämään ja pois tukien varasta. Työ on hyväksi elämänhallinnalle ja mielenterveydelle.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- budjettimietintö pohjoismainen hyvinvointivaltio velkasuhde talouden tasapainottaminen sopeuttamistoimet nollakasvu ryhmäpuheenvuoro työllistyminen Jari Koskela Syntyvyys Julkinen talous Velanotto talousarvio nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Purra: Velkaannumme yli 11 miljardia euroa lisää ensi vuonna – ”Näin emme voi jatkaa”

Kansanedustajat tyytyväisiä eduskunnan panostuksiin – rahoitusta sotaveteraaneille, reserviläisille ja Pohjois-Karjalaan

Teemu Keskisarjan kolumni: Hallinnoinnin ja himoverotuksen tie vie helvettiin

Ay-liike uhittelee työtaistelutoimilla – jatkossa työllistyminen on helpompaa ja palkasta jää enemmän käteen – ”Työntekijän ei tarvitse olla huolissaan”

Oikeusministeriön budjetti torjuu jengirikollisuutta ja lisää vankilapaikkoja

Nieminen: Ansiotulojen pitää olla tukia suurempia

Rintamäki: Viime hallituksen ”rahaa on” -mentaliteetilla oppositio ajaisi maan konkurssiin ennen pitkää

Perussuomalaiset tyytyväisiä ulkoministeriön budjettiin – tuki Ukrainalle jatkuu, kehitysapua ei jatketa Venäjän hyökkäystä tukeville maille

Puheenjohtaja Purra perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa: Himoverottaminen ei korjaa valtiontalouden ongelmia – ”Meillä ei ole maksajia, meillä ei ole rahaa”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













