

LEHTIKUVA/ARKISTO
Perussuomalaiset ei hyväksy laittomien siirtolaisten laillistamista: ”Miten te voitte antaa edes valmistella jotain näin edesvastuutonta?”
Perussuomalaiset otti tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla kantaa sisäministeriön suunnitelmiin jakaa oleskelulupia tuhansille Suomessa laittomasti oleskeleville henkilöille. Perussuomalaisten mielestä sisäministeriö on romuttamassa koko turvapaikkajärjestelmää ja poistamassa viimeisetkin rajoitteet Suomeen suuntautuvan maahanmuuton hallitsemiseksi.
Sisäministeriö on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan valmistellut lakiesitystä, jossa laittomasti maassa oleville jopa 3 000 henkilölle jaettaisiin oleskelulupa. He ovat alun perin turvapaikanhakijoina Suomeen tulleita henkilöitä, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta eivät ole suostuneet poistumaan maasta, ja hallitus on ollut kyvytön heitä poistamaan.
– Perussuomalaisten linja on, että heidät pitäisi karkottaa, mutta mitä tekee hallitus? kysyi kansanedustaja Jenna Simula.
– Te kaavailette heille oleskelulupia sisäministeriössä. Ihmisille, jotka ovat saaneet jo useita kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, ihmisille, joilla ei ole mitään perustetta olla maassamme. Tällä tavoin te romutatte koko turvapaikkajärjestelmän ja viimeisetkin rajoitteet hallita Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa.
Onko koko maailma tervetullut?
Simula huomautti, että mikäli oleskeluluvan saa lopulta ilman perusteita, hallitus toivottaa koko maailman elintasosiirtolaiset tervetulleiksi.
– Miten te voitte antaa edes valmistella jotain näin edesvastuutonta? Simula kysyi.
Asia kuuluu sisäministeri Krista Mikkoselle (vihr.), mutta hän myöhästyi kyselytunnilta. Näin ollen pääministerin sijainen Annika Saarikko (kesk.) vastasi kysymykseen todeten, että hallitus ei ole hyväksynyt esitystä, joka vahvistaisi laittomasti maassa olevien asemaa, eikä sellaista ole esitelty.
Keskustan linja poukkoilee
– Kyllä tässä niin näyttää jälleen käyvän, että ensin vähän selvitellään ja pian onkin jo laki voimassa, sanoi ministeri Saarikko mitä tahansa, Simula epäili.
Simula muistutti, että keskusta vaati vielä hetki sitten jalkapantoja laittomasti maassa oleskeleville. Suunnitelmat tuntuvat unohtuneen, ja pakolaiskiintiökin nousee roimasti.
– Jos hallitus olisi aiemmin antanut selkeän viestin, että näin päättömän esityksen valmistelu voidaan lopettaa ministeriössä, voisivat virkamiehet keskittyä tärkeämpiin asioihin kuten etsimään ratkaisuja, joilla laittomasti maassa oleskelevat henkilöt saadaan maasta ulos!
Hallituksen linja jää nähtäväksi
– Arvoisa ministeri Saarikko, onko tämä nyt todellakin koko hallituksen linja ja annatteko sen edetä? Simula jatkoi.
Ministeri Saarikon mukaan hallitus ei ole tällaista esitystä antamassa. Tämä jää nähtäväksi.
Mistä laittomasti maassa olevat saavat rahansa?
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää hallituksen vastauksia ristiriitaisina. Kun perussuomalaiset ovat puhuneet laittomasti maassa olevista, hallituksesta on vastattu, että heitä on hyvin vähän ja he käyttävät varsin vähän yhteiskunnan palveluita. Nyt sisäministeriön selvityksessä puhutaan kuitenkin jopa 3 000 laittomasta siirtolaisesta.
– Millä nämä ihmiset ovat viime vuodet eläneet, missä he asuvat, millaisia tukia ja palveluita he saavat ja paljonko se maksaa suomalaiselle veronmaksajalle? Purra kysyi.
Ministeri Saarikko ei vastannut näihin kysymyksiin, vaan jatkoi sen korostamista, että valmistelussa on kyse vain virkamiestyöstä, jolla pyritään estämään varjoyhteiskuntien synty eikä hallituksen hyväksymästä esityksestä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- varjoyhteiskunta lakiesitykset karkottaminen laittomat siirtolaiset oleskeluluvat Krista Mikkonen Sisäministeriö elintasosiirtolaisuus turvapaikkajärjestelmä veronmaksajat laittomasti maassa oleskelevat kielteinen turvapaikkapäätös kyselytunti Pakolaiskiintiö Annika Saarikko Riikka Purra Turvapaikanhakijat Jenna Simula perussuomalaiset Keskusta maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pakolaiskiintiö nousee, laittomille siirtolaisille puuhataan oleskelulupia – Simula: ”Vihervasemmisto vie, keskusta vikisee”

Antikainen: Miksi sisäministeriö haluaa palkita laittomasti maassa olevat sotilaskarkurit oleskeluluvilla?

Leena Meri: Oleskeluluvan myöntäminen laittomasti maassa oleville on älytön ajatus

Etsintäkuulutettu siivooja otettiin kiinni Ruotsin pääministerin kotoa

Ruotsin poliisi on etsintäkuuluttanut yli 10 000 laittomasti maassa olevaa

Maahanmuuttajien vyöry Ruotsiin jatkuu – väestönvaihdosta ei pysäytä mikään

Hallitus esittää karkotuspäätöksen saaneille opiskelijan oleskelulupia – Tavio: ”Esitys lisää huomattavasti Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhaun kohdemaana”

Haitallisesta maahanmuutosta ollaan hiljaa – Purra: ”Kun väkivaltaa ihannoiva rap-artisti sai syytteen törkeästä lapsenraiskauksesta, media ei edes tohtinut kertoa henkilön nimeä tai taustaa”

Laittomasti maassa oleville esitetään oleskelulupia opiskelun varjolla – Halla-aho: Hallitus pyrkii lisäämään muuttoliikettä kehitysmaista Suomeen
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













