

Perussuomalaiset esittävät sote-lakeja hylättäviksi: ”Vaarantaa vakavasti palvelut ja yhdenvertaisuuden”
Sote-uudistuksen mietintö on valmistunut vihdoin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, josta paketti lähtee perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Perussuomalaiset esittävät yhdessä muun opposition kanssa pakettia hylättäväksi.
– Mitä pidemmälle valmistelu on edennyt ja asiaan on tutustuttu, sitä enemmän ongelmia on esiintynyt, toteaa kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaisen jäsen Arja Juvonen.
Maakuntien rahat eivät tule riittämään
Perussuomalaiset toteavat, että uudistus aiheuttaisi valtavan rahoitusvajeen palveluiden tuottamiseen. Näin on suuri riski, että palvelutasoa joudutaan vähintäänkin heikentämään.
– Tämä vaarantaa potilaiden perusoikeuksien ja yhdenvertaisen kohtelun toteutumisen. Tämän ovat todenneet myös lukuisat asiantuntijat, Juvonen huomauttaa.
Markkinamalli ei ollut alkuperäisessä suunnitelmassa
Perussuomalaisten mukaan valmistelu on ollut erittäin puutteellista, mikä on johtanut työn pitkittymiseen toistuvien korjauksien ja paikkailuiden vuoksi.
– Tässä olisi pitänyt edetä hallitusohjelman alkuperäisen kirjauksen mukaisesti niin, että ensin perusterveydenhuolto olisi laitettu kuntoon julkisin hartein. Nyt meinataan rikkoa myös toimivia osia, Juvonen ihmettelee.
Miten palveluita osataan hakea?
Mikäli sote-uudistus toteutuu tällaisenaan, monia palveluita saa jopa haettua ainoastaan netistä. Perussuomalaiset pelkäävät, ettei monikaan ikäihminen osaa hoitaa asioita näin.
– Millä ensinnäkin kuvitellaan, että vanhus osaisi valita itsekseen parhaan palveluntuottajan ja vielä asioimaan netin kautta? Juvonen kysyy.
– Muutenkin vanhukset on unohdettu koko valmistelussa. Asiakassuunnitelman sitovuuden poistaminen ja sen muuttaminen vähäarvoiseksi paperiksi on hämmentävää. Sillä ei ole mitään juridista merkitystä. Tämä on todella suuri epäkohta heille, joilla palveluntarve on suuri.
Hallitus otti valtavan riskin EU-komission suhteen
Lisäksi monet tahot ovat huomauttaneet, että soten valinnanvapauslait olisi pitänyt notifioida EU:n komissiolle, sillä vaarana on, että paketin notifioimatta jättäminen vaarantaa sote-palveluiden toteutumisen.
– Notifiointi sai kannatusta muilta asiantuntijoilta, mutta ei ministeriön asiantuntijoilta, Juvonen ihnettelee.
– Ongelmia on ja perustuslakivaliokunnassa voi olla bumerangina takaisin tulevaa materiaalia. Mutta annetaan heille nyt työrauha. Töitä heilläkin soten parissa riittänee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perusoikeudet potilaat sosiaali- ja terveysvaliokunta palvelut perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus sote
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Hallituksen sote-sekoilu jatkuu – valiokuntaan jälleen uusia pykäliä

Asiakas- ja potilaslaki kaatui lausuntokierroksella – ”Lain valmistelu on ollut huonoa”

Juvonen: Sote-paketti levällään – ”Prioriteetit hukassa ja maakuntajakokin kuin väärällä harpilla piirretty”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.














