

PS ARKISTO
Perussuomalaiset: Hallituspuolueet yrittävät estää normaalin eduskuntatyön sote-uudistuksen käsittelyssä – työskentelytapojen muutos estää edustajilta normaalin työnteon
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on ryhtynyt kokoontumaan myös maanantaisin sote-uudistuksen käsittelemiseksi. Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen moittivat hallituspuolueiden pyrkimyksiä poiketa eduskunnan normaalista työskentelystä.
Normaalisti valiokuntatyössä huomioidaan se, että samat kansanedustajat istuvat yleensä myös jossakin toisessa valiokunnassa, eikä heidän osallistumistaan toisten valiokuntien työskentelyyn yritetä haitata.
– Tämä kuuluu osaksi normaalia eduskuntatyötä. Nyt hallituspuolueet ovat päättäneet poiketa eduskunnan perinteisistä työtavoista. Tämä on ennenkuulumatonta ja törkeää, sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen kuvailevat tilannetta.
Työtapojen muutos estää normaalin työnteon
Oppositiopuolueiden edustajat esittivät valiokunnassa, ettei kokouksia pidettäisi päällekkäin toisten valiokuntien kanssa. Niin perussuomalaiset kuin kokoomuskin olivat yksimielisiä siitä, että työskentelytapojen muutos estää edustajilta normaalin työnteon.
– Esitimme, ettei kokouksia järjestettäisi päällekkäin toisten valiokuntien kokousten kanssa. Valiokunnan puheenjohtaja, Markus Lohi (kesk.) oli kuitenkin sitä mieltä, että valiokunnat voivat kokoontua päällekkäin ja että ainoastaan täysistunnon kanssa samanaikaisesti kokousta ei voitaisi järjestää. Hallituspuolueet junttasivat tämän näkemyksen sitten enemmistöllään läpi, perussuomalaiset moittivat.
Epäasiallista toimintaa
Vähemmistöön jääneet edustajat pitävät hallituspuolueiden toimintaa valiokunnassa epäasiallisena.
– Eduskunnan käytäntöihin ei kuulu se, että asioiden käsittelyä yritetään viedä väen väkisin läpi niin, että kaikki edustajat eivät pysty osallistumaan kokouksiin, kun heillä on samanaikaisesti toisen valiokunnan kokous. Hallituspuolueet pyrkivät estämään tällä toiminnalla valmistavan keskustelun läpiviennin normaalin protokollan mukaan, Juvonen, Juuso ja Reijonen painottavat.
Lausuntoluonnos heitettiin roskakoriin
Sote-uudistuksen käsittely on saanut erikoisia piirteitä muissakin valiokunnissa. Minna Reijonen osallistui sote-lausunnon käsittelyyn myös talousvaliokunnassa, jossa hallitus myös viittasi kintaalla normaalille valiokuntatyölle.
Perussuomalaiset vaativat, että talousvaliokunta odottaisi perustuslakivaliokunnan lausunnon valmistumista ennen kuin lausuisi itse asiasta. Tämä ei hallituspuolueille käynyt, vaan lausunto juntattiin läpi väkisin ja perustuslailliset reunaehdot jäivät huomioimatta.
– Törkeintä kuitenkin oli se, että hallituspuolueet heittivät virkamiesten valmisteleman lausuntoluonnoksen roskakoriin ja hyväksyttivät enemmistöllään valiokunnan lausuntona kaunistellun version, jossa asiantuntijakuulemisissa esitetty kritiikki sivuutettiin täysin, perussuomalaisia myös talousvaliokunnassa edustava Reijonen kertoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valiokuntatyöskentely Markus Lohi hallituspuolueet sosiaali- ja terveysvaliokunta sote-uudistus Kaisa Juuso Minna Reijonen Talousvaliokunta perussuomalaiset Arja Juvonen Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hallituksen jo kolmas ravintolarajoituslaki hylättävä – päällekkäisessä lainvalmistelussa ei päätä eikä häntää

PS: Hallituksen lainvalmistelu luokatonta ja itse rajoitukset epäloogisia – kriisitunnelma katosi heti perustulakivaliokunnan tyrmättyä ulkonaliikkumisrajoitukset

PS: Sote-esityksessä viedään suuremmilta alueilta rahat ja pienemmiltä päätösvalta – palvelutasosta puhumattakaan

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hallitus elvyttää muuta Eurooppaa miljardeilla – milloin on kotimaan kulttuuri- ja tapahtuma-alan vuoro?

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Aikooko hallitus pantata päätöstään Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden tulevaisuudesta vaalien yli?

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Sote-uudistus juntattiin läpi vikoineen – ”korjaukset” viime hetken silmänkääntötemppuja vailla todellista merkitystä

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan PS-jäsenet: Suomen EU-politiikasta puuttuu selkeä linja, ja se vaarantaa hyvinvointivaltion tulevaisuuden
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















