

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset kaatoivat suuren tuulipuistohankkeen Lapissa – ”Matkailijat eivät tule tänne propelleja katsomaan”
Perussuomalaisten Lapin piiri sai kaadettua kolmen kunnan alueelle kaavaillun suuren, 140 tuulivoimalan tuulipuiston rakentamisen. Hanke kaatui ensin Rovaniemellä eduskuntavaaliehdokas Kalervo Björkbackan aloitteesta, jonka jälkeen hanke romahti kuin korttitalo muidenkin kuntien alueella.
Rovaniemen, Ylitornion ja Pellon alueelle kaavaillun tuulipuiston aloite lähti Raanujärven alueella sijaitsevan suuren yhteismetsän omistajilta, jotka kilpailuttivat eri tuulivoimatoimijoilla vuokrasopimuksen yli 8 500 hehtaarin alueesta.
Kilpailutuksen voitti Smart Windpower -niminen yhtiö. Yhteismetsän omistajakuntaan kuuluu toistasataa jäsentä, joista yksikään ei itse asu Raanujärven alueella.
– Hankkeella oli suuri vastustus asukkaiden, yrittäjien ja paliskuntainyhdistyksen keskuudessa. Saimme hankkeen torpattua aloitteestani Rovaniemen kunnanhallituksen kokouksessa 11.2. äänin 7-4. Tuulipuiston kannattajiin kuului kolme kokoomuslaista ja yksi keskustan edustaja, kertoo perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas ja Rovaniemen kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen Kalervo Björkbacka.
Uhka poromiesten elinkeinolle
Seuraavalla viikolla Björkbacka kiersi vaalikampanjakiertueellaan muun muassa Ylitorniolla, jossa hän kertoi ihmisille syitä, miksi perussuomalaiset vastustivat tuulipuistohanketta. Sen jälkeen Ylitornion kunta päätti yksimielisesti, ettei lähde mukaan hankkeeseen.
Näyttää todennäköiseltä, että hanke kaatuu myös Pellossa, ja tokkopa rakennuttajakaan enää on asiasta kiinnostunut.
– Aittavaaraan kaavaillun tuulipuiston alue oli niin suuri, että sen läheisyydessä on kaksikin poroerotuspaikkaa. Poromiehet kokivat, että tuulipuisto uhkasi heidän elinkeinoaan. Lisäksi sieltä olisi lähimmälle loma-asunnolle ollut matkaa vain noin 250 metriä, eikä tuulivoiman ympäristöhaitoista ole tehty luotettavaa vaikutusarviointia.
– Tutkimusta ympäristövaikutuksista eivät suorita viranomaiset, vaan rakennuttajan itse kilpailuttama yksityinen yritys, ja eivätköhän heidän sympatiansa ole tilaajan puolella, Björkbacka sanoo.
Lappiin mieluummin vesivoimaa
Hankkeen kaatumisella on suuri merkitys paitsi alueen poromiehille, yrittäjille ja asukkaille, myös Lapin Perussuomalaisille. Se osoittaa, että piirin alueella on saatu toteutettua puolueen ohjelmaa ja linjauksia sähköenergian tuotannosta.
Perussuomalaiset suosivat mieluummin vesivoimaa kuin tuulivoimaa.
– Rovaniemelle suunnitellaan parhaillaan Sierilään vesivoimalaitosta, josta on parhaillaan menossa tarveselvitys. Keskusta on kuitenkin ollut kovasti niin vesi- kuin turvevoimaakin vastaan. Esimerkiksi ministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) poisti Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavasta Kemihaaran altaat kokonaan pois, kun ne olisivat tulleet Natura2000-alueelle.
– Tällä perusteella on estetty kuntien elinvoimaisuutta, ettei voi rakentaa esimerkiksi kaivosta tai laajentaa matkailukeskusta, kun Natura-alueita ei voi vaihtaa toiseen, vaikka esimerkiksi Saksassa on siirretty kokonainen lintujärvi ruskohiilen alta pois, Björkbacka kertoo.
Tuulivoimapuistot pilaamassa maisemaa
Lapin Perussuomalaiset eivät halua tuulivoimapuistoja Lappiin maisemia pilaamaan, sillä Etelä-Euroopasta ja kauempaa tulevat matkailijat eivät tule propelleja katsomaan.
Matkailijoita kiinnostavat koskematon erämaamaisema, tunturit ja revontulet.
– Eiköhän paremmat tuulipuistoalueet ole ennemminkin rannikolla, missä tuulee koko ajan, kuin täällä sisämaassa. Rakennetaan mieluummin vesivoimaa, se on sitä parempaa voimaa, Björkbacka toteaa.
Tuulivoima ei ole kestävä ratkaisu
Perussuomalaisten Lapin piiri tukee täysin paliskuntainyhdistyksen vastustavaa mielipidettä liittyen tuulipuistojen rakentamiseen Lappiin ja on jättänyt asiasta myös oman kannanottonsa.
Niin poroelinkeinon harjoittajat kuin perussuomalaisetkin ovat yhtä mieltä siitä, että tuulivoimalat haittaavat elinkeinon harjoittamista eikä sen rakentamista siitäkään syystä pidä sallia.
– Tuulivoimalat eivät aiheuta pelkästään haittaa poroelinkeinon harjoittajille vaan myös pilaavat meille kaikille arvokasta luonnonmaisemaa, toteaa Perussuomalaisten Lapin piirin puheenjohtaja Mika Mikkonen.
Lapin Perussuomalaiset eivät pidä tuulivoimaa kestävänä ratkaisuna ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, sillä se ei vastaa tehokkaasti Suomen korkeisiin energiatarpeisiin.
Veronmaksajien rahoja upotetaan tuulivoimaloihin järjettömiä summia tuulivoimatukina. Tutkimusten mukaan tuulivoimalat aiheuttavat häiriöitä myös tv-, radio- ja puhelinliikenteeseen.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
- luonnonsuojelu enegiapolitiikka Lapin Perussuomalaiset turistit Mika Mikkonen Kalervo Bjorkbacka Tuulivoima Lappi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Putkonen: Demarit hassaavat hurjia euromääriä tuulivoimatukiin, rahat ovat pois vanhustenhoidosta

Maailman johtava infraääniasiantuntija: Tuulivoimassa kiinni isot rahat – terveysongelmia ja varoituksia ei haluta ottaa vakavasti

Halla-aho: Kivihiilen ja turpeen käyttökielto tulee kalliiksi sekä lisää päästöjä – ”Keskustan etupiiri rahastamassa”

Jos et halua maksaa lisää tuulivoimatukea, niin älä ainakaan äänestä näitä ehdokkaita eduskuntavaaleissa

Mäenpää: Miksi hallitus edistää tuulivoiman lisärakentamista ilman puolueetonta selvitystä sen terveysvaikutuksista?

Tuulivoimaloista melu- ja terveyshaittaa Luhangassa – kesämökkiasukas: ”Yhtään yötä en ole voinut olla talossa voimaloiden käynnistymisen jälkeen”
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.















