

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset leikkaisi toissijaisista julkisista menoista ja alentaisi energian hintaa – kokoomus pitäisi sähkön verotuksen korkealla tasolla
Perussuomalaiset esittää useita toimenpiteitä sähkön hinnan alentamiseksi. Perussuomalaiset esimerkiksi keskeyttäisi päästökaupan ja alentaisi kotitalouksien sähköveron EU:n sallimaan minimiin. Vaikka kokoomuksella on vanha maine veronalennuspuolueena, Ylen puoluejohtajatentissä eilen selvisi, että energian verotukseen kokoomus ei kuitenkaan halua koskea.
Tänä talvena sähkö on ollut poikkeuksellisen kallista. Monissa suomalaisissa kotitalouksissa on kärvistelty paikoin jopa yli tuhannen euron kuukausilaskujen kanssa, eli hintojen nousu on monilla ylittänyt käytettävissä olevat tulot.
Valtio pyrkii tukemaan kotitalouksia, jotta ne selviäisivät sähkölaskuista. Tukia on erilaisia. Osa tuista tulee automaattisesti, osaa täytyy hakea.
Ylen puoluejohtajatentissä eilen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi, että tukipaketit ovat olleet tärkeitä akuutista tilanteesta selviämiseen, mutta koska julkisen talouden tila on se mikä se on, tukien maksaminen ei voi jatkua ikuisesti, etenkin koska todennäköisesti energia on ensi talvenakin yhtä kallista.
Perussuomalaiset on esittänyt jo syksystä 2021 saakka eri politiikkatoimia sähkön hinnan laskemiseksi.
Perussuomalaiset alentaisi sähköveroa
Perussuomalaisten useaan kertaan esittämä vaatimus on siis nimenomaan puuttuminen sähkön hintaan. Perussuomalaiset esimerkiksi keskeyttäisi päästökaupan ja alentaisi kotitalouksien sähköveron EU:n sallimaan minimiin.
Keskeinen hintoja nostava tekijä on sähkömarkkinoiden hinnoittelumekanismi, jota lyhyellä tähtäimellä on perussuomalaisten mukaan muutettava.
Ylen puoluejohtajatentissä eilen selvisi, että kokoomus ei ole valmis toimiin, joilla alennettaisiin energian hintaa.
– Konkreettinen keino, jota me (kokoomus) tuomme tähän, on ansiotuloverotuksen keventäminen. Se on pieni parannus, jotta omista rahoista jäisi ihmiselle enemmän käteen, kokoomuspomo Petteri Orpo sanoi.
Kokoomuksella on vanha maine veronalennuspuolueena, mutta energian eli sähkön ja polttoaineen verotukseen kokoomus ei kuitenkaan halua koskea, vaan kokoomus pitäisi energian verotuksen ennallaan.
Aika keskittyä suomalaisista huolehtimiseen
Perussuomalaisten Purra huomautti Orpolle, että ansiotuloverotuksen alentaminen juurikin ratkaisuna kohonneisiin energian, ruuan ja liikkumisen kustannuksiin on varsin kallis toimenpide.
– Myös perussuomalaiset toki kannattaa ansiotuloverotuksen alentamista. Ehdottomasti tehokkaampaa kuitenkin on puuttua suoraan energian hintaan, eli laskea siellä jo olevia veroja, Purra sanoi.
Puoluejohtajilta kysyttiin myös tehokkainta keinoa, jolla julkisia kustannuksia saataisiin alennettua ja valtion taloutta tasapainoon.
Purra nosti esille, että tehokkainta – ja samalla oikeudenmukaisinta – on leikata niistä menoista, jotka eivät liity suomalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen.
– Leikkauskohteita ovat esimerkiksi maahanmuutto, kehitysapu, turha ilmastopolitiikka ja EU:n miljardipaketit. Nyt on aika siirtää fokus suomalaisiin, suomalaisista huolehtimiseen ja meidän omiin palveluihimme.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energian verotus liikkumisen kustannukset sähkön verotus veronalennukset toissijaiset menokohteet sähkön hinta ruuan hinta ansiotuloverotus hyvinvointi Energian hinta sähkövero Päästökauppa Julkinen talous Riikka Purra Petteri Orpo ilmastopolitiikka Tukipaketit Turvallisuus kehitysapu maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Muistatko, mitä vihreät uskottelivat vielä viime talvena: ”Ilmastotoimet suojaavat energian hintojen nousulta”

Torstain Tuumaustunnilla klo 11 alkaen: Riikka Purra ja Lulu Ranne esittelevät sinivalkoisen siirtymän

Perussuomalaiset vaatii: Energiantuotanto pidettävä kotimaisena – Suomesta ei saa tulla Euroopan energiareservaattia

Sinivalkoinen siirtymä alentaa sähkön hintaa ja turvaa huoltovarmuuden kotimaassa

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas kehottaa luottamaan Nasan tutkimukseen: ”Suomi on sitonut enemmän hiiltä kuin tuottanut päästöjä”

Suomalaiset asetettava viimein etusijalle: ”Tässä maassa monet ajattelevat, että he ovat toisen luokan kansalaisia omassa maassaan – näin ei saa olla”

Pankin ekonomisti ennustaa viiden vuoden talouskurjuutta: ”Jos et vielä ole nähnyt talouskriisiä, niin nyt on syytä varautua”
Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.
















