

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaiset on valmis purkamaan kannustinloukkuja veronalennuksilla: Suomessa on tultava toimeen palkalla ilman tulonsiirtoja
Perussuomalaisten mielestä Suomi tarvitsee nyt voimakkaan korjausliikkeen hyvinvointivaltiomme pelastamiseksi. Yhtenä toimenpiteenä perussuomalaiset pyrkisi talous- ja sosiaalipolitiikalla tukemaan talouskasvua ja työllisyyttä. Perussuomalaiset haluaakin ryhtyä toimiin kannustinloukkujen purkamiseksi.
Perussuomalaisten tänään julkaisema talouspoliittinen ohjelma on laaja politiikkatoimien kokonaisuus, jota voidaan hyvin kutsua myös Suomen talouden pelastuspaketiksi.
Marinin-Saarikon hallitus ei ole osannut säästää mistään, vaan se on lisännyt neljässä vuodessa julkista velkaa kymmenillä miljardeilla euroilla, joista suuri osa ei liity mitenkään koronapandemian hoitoon osoitettuihin tai Ukrainan sodan synnyttämiin lisämenoihin.
Perussuomalaisten mielestä Suomi tarvitsee nyt voimakkaan korjausliikkeen hyvinvointivaltiomme pelastamiseksi. Yhtenä toimenpiteenä perussuomalaiset pyrkisi talous- ja sosiaalipolitiikalla tukemaan talouskasvua ja työllisyyttä. Perussuomalaiset haluaakin ryhtyä toimiin kannustinloukkujen purkamiseksi.
Kannustinloukuilla viitataan eri tilanteisiin, joissa esimerkiksi työttömän ei kannata ottaa työtä vastaan. Myös korkea marginaaliverotus eli lisätulosta menevän veron määrä voi saada aikaan kannustinloukun, koska lisätöiden tekeminen ei kannata. Kannustinloukut vähentävät työllisyyttä ja hidastavat talouskasvua.
Kannustinloukut heikentävät työllisyyttä
Talouspoliittista ohjelmaa tänään Tuumaustunnilla esitellyt kansanedustaja Lulu Ranne korostaa, että kannustinloukkuihin on puututtava ensisijaisesti verotusta keventämällä.
– Suomessa on tultava palkalla toimeen ilman tulonsiirtoja. Nyt olemme tilanteessa, jossa kannustinloukut ovat vaikuttaneet työllisyyteen voimakkaasti heikentävällä tavalla, sillä Suomessa on edelleen alhaisin työllisyysaste muihin Pohjoismaihin verrattuna. Efektiivinen rajaveroasteemme siirtyä tukien piiristä töihin voi olla yli 100 prosenttia. Tämä toimii samalla kannustimena siirtyä matalapalkkaisista töistä elämään tukien varassa, kuten perussuomalaiset toistuvasti ovat varoittaneet.
Perussuomalaisten linja on, että kaikki Suomessa laillisesti oleskelevat työkykyiset on saatava töihin.
– Kaikkien, myös osatyökykyisten, on osallistuttava Suomen rakentamiseen. Suomi tarvitsee koulutettua ja osaavaa työvoimaa. Toivotamme tervetulleiksi koulutetut ja itsensä elättävät maahanmuuttajat. Kuitenkaan kehitysmaalähtöinen maahanmuutto ei ratkaise huoltosuhteeseen ja työvoimapulaan liittyviä ongelmia, vaan heikentää julkista taloutta, Ranne sanoo.
Mallia Ruotsista
Kannustinloukkujen korjaamiseksi perussuomalaiset kehottaa katsomaan mallia länsinaapuristamme. Ruotsissa on 2000-luvulla harjoitettu pitkäjänteistä veropolitiikkaa, jossa ansiotuloverotusta on kevennetty kaikilla tulotasoilla, mikä on tukenut vahvaa työllisyyskehitystä. Ruotsissa on keskiansioita nauttivan henkilön verotus useita prosenttiyksikköjä Suomea alhaisempi, jolloin kannustin lisätä työntekoa on merkittävästi korkeampaa kuin Suomessa.
Ranne havainnollistaa kannustinloukkua esimerkillä.
– Monessa tapauksessa työttömän ei kannata lähteä töihin, koska se vain vaikeuttaa arkea liikaa ja siltikin tekemällä täyttä työviikkoa saat vain sata euroa enemmän käteen. Eihän se kannusta ketään. Tämä on puhtaasti järjestelmätason ongelma, koska kyllä suomalaiset edelleen haluavat tehdä töitä.
Perussuomalaiset haluaa parantaa erityisesti keskituloisen palkansaajan ostovoimaa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää yhtenä Suomen talouden suurimmista ongelmista sitä, että monissa tapauksissa töihin lähtö ei ole eri syistä kannattavaa.
– Myös esimerkiksi maakunnissa autoilun hinta on jo niin korkea, että moni varsin korkeitakin tuloja ansaitseva ihminen joutuu miettimään, onko työssäkäynnissä järkeä, kun samaan aikaan kaikki muukin maksaa yhä enemmän.
Ensin julkiset menot laskuun, sitten veroja alas
Perussuomalaiset ei kuitenkaan vielä viime syksynä esittänyt vaihtoehtobudjetissaan veronalennuksia. Vaikka perussuomalaiset onkin yksiselitteisesti sitä mieltä, että verotus on aivan liian kovaa eikä mitään veroja voida enää korottaa, perussuomalaiset kuitenkin katsoo, että heti seuraavan hallituskauden aluksi on kyettävä kääntämään julkisen talouden menot selvään laskuun.
Purra korostaa, että veronalennusten aika on ja tulee, mutta ensin vaaditaan tulevilta hallituspuolueilta konkreettisia tekoja ja sitoumuksia siitä, että ”paisunut jättiläinen” saadaan laihdutuskuurille.
– Mielestäni ei voida lähteä siitä, että hallitusohjelmassa ensin tehdään lehmänkauppoja ja linjataan toiveita, että talouskasvu tulee korjaamaan tilannetta ja samalla tehtäisiin suuria veronalennuksia. Perussuomalaiset haluaa tehdä kestävää talouspolitiikkaa, ja siksi menot on saatava ensin laskuun, Purra sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sanna Marinin hallitus veronalennukset Talouspoliittinen ohjelma huoltosuhde sosiaalipolitiikka hyvinvointivaltio tulonsiirrot Kannustinloukut Vaihtoehtobudjetti Annika Saarikko Riikka Purra Lulu Ranne Talouskasvu Ruotsi Talouspolitiikka Työvoimapula työllisyys verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreät hinkuu Suomeen lisää halpatyövoimaa, kokoomus komppaa vieressä – perussuomalaiset haluaa korjata työn kannustimia ja muita järjestelmätason ongelmia

Perussuomalaisilta talouspoliittinen ohjelma: Rahan viskominen ideologisiin kohteisiin on lopetettava – ”Veronmaksajan tulee hyötyä maksamistaan veroista”

Kysely: Liki 70 prosenttia suomalaisista ei antaisi kehitysapua velkarahalla

Kyselytulokset selkeitä: Kansalaiset kannattavat perussuomalaisten julkista taloutta korjaavia toimenpiteitä

Perussuomalaisten tavoitteena on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva

Purra: Kehysmenettely ei kerro oikeista kustannuksista – maahanmuuton, EU-takausten ja kehitysavun menot eivät ole mukana

Perussuomalaiset haluaa tarjota suomalaisille lisää työtunteja: ”Maa ei nouse millään muulla kuin työllä ja sillä, että siitä tulee kannattavaa”

Perussuomalaisten Purra esitti tylyn huomion hallituksen talouspolitiikasta – Marin menetti hermonsa

Koskela: Perussuomalaisten talouspoliikka nojaa realiteetteihin – ”Talouden on pyörittävä silloinkin, kun tuulimyllyt eivät pyöri”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.














