

LEHTIKUVA
Perussuomalaisilta lakialoite: Kansalaisuuden asumisaikavaatimus nostettava 10 vuoteen
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jättänyt lakialoitteen Suomen kansalaisuuden saamiseen vaadittavan asumisajan nostosta kymmeneen vuoteen kaikille maahanmuuttajille.
Nykyisen lain mukainen yleinen asumisaikavaatimus on viisi vuotta ja turvapaikan saaneille neljä vuotta. Tämä on vähemmän kuin useissa muissa EU-maissa.
Ennätyksellinen määrä uusia kansalaisia
Perussuomalaiset ovat huolissaan siitä, miten avokätisesti kansalaisuuksia on viime vuosina myönnetty. Vuosi 2017 oli ennätysvuosi, jolloin Suomen kansalaisuuden sai yli 12 200 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista. Vuonna 2018 kansalaisuus myönnettiin yli 9 200 ulkomaalaiselle.
Suurimmat Suomen kansalaisuuden saajien ryhmät olivat Venäjän, Somalian ja Irakin kansalaiset. Suurin osa Suomen passin saaneista säilyttää myös aiemman kansalaisuutensa.
Kansalaisuus toimii vetovoimatekijänä
Perussuomalaiset painottavat, että kansalaisuus tulee myöntää vain henkilöille, joiden sopeutumisesta ja nuhteettomuudesta voidaan olla varmoja. Nykyisin vaadittavien neljän tai viiden vuoden kuluessa ei voida täysin vakuuttua henkilön lainkuuliaisuudesta.
– Nopeasti saatava kansalaisuus ja sen myötä helpottuvat perheenyhdistämiset ovat vetovoimatekijä ei-työperäiselle maahanmuutolle. Kansalaisuuden saanutta rikoksentekijää ei voida myöskään enää karkottaa, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vauhti senkun kiihtyy – joka viides Ruotsissa asuva syntynyt ulkomailla

Hallintovaliokunnan perussuomalaisilta kova lista haitallisen maahanmuuton kitkemiseksi: ”Kaikki muut puolueet vihervasemmiston linjalla.”

Immonen Isis-perheiden hakemisesta: Suomi ei ole mitään velkaa näille henkilöille – he eivät ole tervetulleita Suomeen

Antikainen hallituksen maahanmuuttopolitiikasta: Tulijat ovat työllistäneet – ainakin poliisia

Turtiainen: Maahamme ”turvaa” kyselemään ohjatut elintasopakolaiset eivät osoittautuneetkaan moniosaajiksi – ”Ulkomaalaiset rikolliset karkotettava välittömästi”

Ruotsi ja Suomi myöntävät anteliaasti kansalaisuuksia maahanmuuttajille eurooppalaisessa vertailussa

Perussuomalaisten Lundén: Ratkaisu passiruuhkiin – kymmenen vuoden passit takaisin käyttöön
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Porvaripuolueille täystyrmäys Ruotsin vieraskielisiltä: Malmön Rosengårdissa demareiden ja vasemmistopuolueen yhteinen kannatus lähes 100 prosenttia
Sosialidemokraattien ääntenkalastelu erityisesti muslimien piirissä näyttää onnistuneen erinomaisesti. Malmön Rosengårdissa vasemmiston kannatus oli peräti 95,2 prosenttia. Nyt koetun perusteella muslimien vaikutus tulee vääjäämättä lisääntymään vasemmiston poliittisissa linjauksissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää










