

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten Vallin vastaa kuuden tunnin työpäivästä haaveilevalle demariministerille: ”Populistinen ehdotus, joka romuttaisi työn tuottavuuden”
– Työnantajan näkökulmasta ministeri Sanna Marinin esitys kuulostaa oudolta. Jos yritys tarvitsee työntekijän kahdeksaksi tunniksi päivässä, vaikka sitten asiakaspalvelutyöhön, niin ei sellaista henkilöä voi palkata, joka suostuu työskentelemään kaksi tuntia vähemmän, kansanedustaja Veikko Vallin sanoo.
Sdp:n liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin esitti äskettäin siirtymistä kuuden tunnin työpäivään ja toivoi demarien ryhtyvän edistämään työaikauudistusta tulevaisuudessa. Demareiden puoluetoimiston työntekijät tekevät kesäaikaan lyhyempää työpäivää – täydellä palkalla.
Perussuomalaisten yrittäjätaustainen kansanedustaja Veikko Vallin suhtautuu Marinin puheisiin epäilevästi.
– Yrittäjän ja työnantajan näkökulmasta Marinin esitys kuulostaa, sanoisinko, melko oudolta. Jos yritys tarvitsee työntekijän kahdeksaksi tunniksi päivässä, vaikka sitten asiakaspalvelutyöhön, niin ei sellaista henkilöä voi palkata, joka suostuu työskentelemään kaksi tuntia vähemmän.
– Ehdotus on nähdäkseni populismia, jolla demarit kosiskelevat äänestäjiä. Olisihan se varmasti monen mielestä mukavaa saada sama palkka vähemmällä työllä, mutta ei se vain mene niin eikä toimi oikeassa elämässä, paitsi ehkä joissakin hyvin harvoissa työtehtävissä, Vallin sanoo.
Yrittäjien turha haaveilla lyhyestä työpäivästä
Vallin sanoo, että kuuden tunnin työpäivä tarkoittaisi todennäköisesti työn tuottavuuden romahdusta.
– Useimmilla aloilla tarvitaan kahdeksan tunnin työpäiviä. Mietitään nyt vaikka rakennusalaa. Mitä siitä tulisi, jos rakennuksilta lähdettäisiin pois kuuden tunnin jälkeen? Kuka tulee tekemään loput työt? Vallin kysyy.
Hän sanoo, että yrittäjien tai muuten itsensä työllistävien on yleensä turha haaveilla lyhyestä työpäivästä.
– Yrittäjät ovat tottuneet tekemään pitkiä päiviä. Jos omaa työaikaa lyhentäisi, niin yrityksen tulos heikkenisi siinä samalla. Ja tuskinpa yritysten asiakkaat siitä ilahtuisivat, jos työmaalta lähtisi pois heti, kun kuusi tuntia on tullut täyteen.
Mahdollista vain harvoissa tehtävissä
Vallin ei kuitenkaan tyrmää Marinin ehdotusta kokonaan, tosin sillä edellytyksellä, että työpaikoilla olisi edelleen mahdollista tehdä myös kahdeksan tunnin päiviä.
– Yksityisellä sektorilla joku työ voi hyvinkin olla sellaista, että päivässä työn tekemiseen riittää se kuusi tuntia. Siinä mentäisiin varmaan sitten lähemmäs vapaampaa paikallista sopimista. Lähtökohtaisesti kuitenkin melko harvalla alalla on mahdollista maksaa kuuden tunnin työstä kahdeksan tunnin palkka.
Työpäivän pituus voisi joillain aloilla vaihdella, riippuen työn kuvasta.
– Mutta olisihan se hassua, että ensin joku tekee työtä kuusi tuntia, lopettaa siihen ja sen jälkeen toinen henkilö tulee tekemään vielä kaksi tuntia. Menisi aika hankalaksi. Itse ainakin työnantajana mieluummin palkkaisin niitä, jotka suostuvat työskentelemään suoraan kahdeksan tuntia päivässä.
Kustannukset nousisivat valtavasti
Vallin arvioi, että kuuden tunnin työpäivä olisi omiaan sekoittamaan käytännön asioita monissa julkisen sektorin tehtävissä.
– Jo nyt meillä on hankaluuksia muun muassa täyttää suositukset koskien vanhustenhuollon hoitajamitoituksia. Kuinka sekavaksi se sitten menisi, jos hoiva-alalla tehtäisiin vain kuuden tunnin päiviä? Luulenpa, että myös kustannukset nousisivat valtavasti jos kuuden tunnin työsuorituksesta pitäisi maksaa kahdeksan tunnin palkka. Eli Marinin ehdotus tuskin tulisi toimimaan kaikilla aloilla.
Vallin toteaa vielä, ettei hän pidä kahdeksan tunnin työpäivää ylivoimaisena suorituksena kenellekään.
– Meillä on kuitenkin pitkät lomat, ja monessa työtehtävässä myös viikonloput ovat vapaat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wihosen mukaan yrittäjyys on on koko kansakunnan elinehto: ”Tulevaisuudessa yhä useampi meistä on yrittäjä, eikä siinä ole mitään pahaa”

Perussuomalaisten Immonen ja Puisto: Ulkomainen halpatyövoima ei ratkaise kohtaanto-ongelmaa

Työntekijät taistelevat Postin työehtoshoppailua vastaan – asiaa vaikea saada julkisuuteen, koska lehtitaloilla on ”oma lehmä ojassa”
Viikon suosituimmat

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä
Datakeskuspelikirja todistaa, ettei konsulttien fiktio muutu mainostoimistossakaan faktaksi. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy tilasi viestintäsuunnitelman ”Datakeskus- ja sähköintensiivisten investointien viestintä- ja toimintapelikirja”, ja yritys toteutti sen osana EU:n osarahoittamaa EAKR-hanketta, jonka tavoitteena on houkutella investointeja Etelä-Savoon. Pelikirjan ulkoasusta vastasi mainostoimisto Avidly, ja välittävänä viranomaisena toimi Etelä-Savon maakuntaliitto.
















