

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Pohjoismaiden vihervasemmisto haluaa pysyvät oleskeluluvat yksin tuleville alaikäisille
Pohjoismaiden vihervasemmistoryhmä ehdotti Pohjoismaiden Neuvoston kokouksessa tiistaina Tukholmassa, että Pohjoismaat myöntäisivät yksin tulleille turvapaikkaa hakeville lapsille pysyvän oleskeluluvan.
– Vihervasemmiston sinisilmäisyys jaksaa hämmästyttää. Tämä johtaisi suurella todennäköisyydellä siihen, että välimeren yli alkaisi entistä mittavampi pienten lasten salakuljetus ja muut perheenjäsenet valmistautuisivat perheen yhdistämisen varjolla tulemaan perässä, toteaa Kaisa Juuso.
Pohjoismaiden vihervasemmisto toteaa, että Missing Children Europe -organisaation mukaan EU:sta katosi vuonna 2017 noin 30 000 turvapaikkaa hakemaan tullutta lasta.
Lapsivyöry Välimeren yli
Tämän estämiseksi vihervasemmisto katsoo, että alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanoton tulisi olla lasten tarpeisiin soveltuvaa ja lasten tulisi saada täysikäisyyteen asti voimassa oleva oleskelulupa.
– Tarkoitus on hyvä, mutta vastuuton. Sillä ei vähennettäisi katoavien lasten määrä. Päinvastoin. Mitä enemmän yksin liikkeellä olevia lapsia on, sitä enemmän heitä todennäköisesti katoaa. Lupaus pysyvästä oleskeluluvasta laittaisi liikkeelle ennen näkemättömän lapsivyöryn Välimeren yli, toteaa Juuso.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alaikäiset turvapaikanhakijat siirtolaistulva vihervasemmisto Pohjoismaat Kaisa Juuso oleskelulupa Pohjoismaiden neuvosto Välimeri perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Olli Immonen: Turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämissääntöjä ei saa löysentää

Immonen: Kansalaisuuslakia on tiukennettava – ”Nykyisellään selkeä maahanmuuton vetovoimatekijä”

Tavion lakialoite kansalaisuuden asumisaikavaatimuksesta eduskunnan käsittelyyn: ”Kansalaisuuden tulisi olla ansaittu seuraus aidosta Suomeen sopeutumisesta”

Junnila: Turvapaikkapäätökset menettävät merkityksensä – suurempi houkutus kuin Sipilän tarjoama talo

Purra: Kansalaisten enemmistö haluaa huomattavasti tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa

YK-raportti: Afrikasta yritetään Eurooppaan paremman elämän toivossa, ei sodan takia

Tavio: Hallituksen linja on täysin vastuuton – ”Ihmiset hukkuvat Välimereen, koska heitä houkutellaan lähtemään Afrikasta kohti Eurooppaa”

Antikainen: EU:n uusi siirtolaismenettely avoin kutsu turvapaikkashoppailijoille
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.















