

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Poliisin rahoitusongelmien ratkaisuksi esitetään uuden työryhmän perustamista – Purra: Ongelmat jo tiedossa, ratkaisua ei saada sillä, että samoja asioita pyöritetään paperista toiseen
Kansanedustajat Riikka Purra (ps), Kari Tolvanen (kok) ja Eveliina Heinäluoma (sd) keskustelivat tänään Ylen aamuohjelmissa poliisin rahoituksesta, joka on jäämässä riittämättömäksi tehtävien kasvaessa. Perussuomalaiset ovat toistuvasti vaatineet poliisin rahoituksen turvaamista sekä varoittaneet resurssien heikentämisen seurauksista.
Sisäministeriön ja valtiovarainministeriön teettämä selvitys poliisin määrärahojen käytöstä on juuri valmistunut ja sen pohjalta laadittu raportti luovutettiin sisäministeri Krista Mikkoselle (vihr) eilen.
Selvityksestä käy muun muassa ilmi, että kasvavassa määrin poliisin rahoja hupenee toimitilakuluihin ja ICT- eli tietotekniikkakuluihin.
Poliisin tultava paikalle ajoissa
Purra totesi, että julkishallinnossa ICT-menot on jo kuin musta aukko, joka ei ole enää edes lainsäätäjän hallittavissa.
– ICT-puoli kaipaisi nyt jonkinlaista ryhtiä ja ylipäätään sitä, että julkishallinnossa ja valtiolla kyettäisiin vaikuttamaan siihen, paljonko sinne menee kustannuksia sekä siihen, että järjestelmät olisivat toimivia.
Purra varoitti, että nykytilanteessa henkilöstökulut, eli poliisien määrä, on se, joka helpoimmin joustaa, kun jonnekin muualle tarvitaan enemmän rahaa.
– Kansalaisten turvallisuudentunne kuitenkin säilyy parhaiten sillä, että poliisi tulee tarvittaessa paikalle ja että vasteajat olisivat kestettävissä.
Paisuvat kulut ongelma myös hyvinvointialueilla
Purra huomautti, että kasvavat ICT-kulut ovat ongelma paitsi poliisissa, myös aloittavilla hyvinvointialueilla. Purra on kirjoittanut aiheesta myös blogissaan.
Toimivat tietojärjestelmät ovatkin välttämätön edellytys myös poliisin toiminnan sujumiselle.
– Vaikka saatetaan ajatella, että ICT-menoissa olisi kyse sivutoiminnoista, se on kuitenkin oleellinen asia poliisin työssä. Mikäli järjestelmät eivät toimi tai tieto ei kulje, niin vähän voidaan enää tehdä, koska koko poliisiorganisaatio tarvitsee tietojärjestelmiä toimiakseen. Me kaikki tiedämme, että jos työpaikoilla laitteet eivät toimi, siitä on selkeää haittaa työlle, Purra sanoi.
Vanhentuneet tai puutteelliset tietojärjestelmät muodostavat myös riskin tietoturvallisuuden kannalta. Tolvanen toi esille, että poliisin rahoitusta olisi yleisesti lisättävä.
– Perusrahoitus on liian pieni. Tämä oli myös parlamentaarisen työryhmän havainto aikaisemmin. Toivon, että nyt ollaan saatu selkänoja, joka osoittaa, että tosi on kyseessä. Poliisissa on sisäisesti jo pitkään tehty tiekarttoja ja esityksiä, miten esimerkiksi ICT-kuluja ja kiinteistökuluja kehitettäisiin, mutta rahoitus vaan edelleen puuttuu.
Perusongelma on rahan puute
Selvitysryhmä on laatinut erilaisia ehdotuksia joiden uskotaan olevan avuksi poliisin määrärahojen käytön tasapainottamiseen. Työryhmä esittää menojen jakamista erikseen henkilöstökuluihin, tilakustannuksiin, ICT–kuluihin sekä ajoneuvoihin ja muihin hankintoihin.
Purra huomautti, että menojen jakaminen eri ryhmiin ei kuitenkaan vielä ratkaise perusongelmaa, eli puuttuvaa rahoitusta.
– Jos rahaa ei ole tarpeeksi, tilanne ei parane, koska joka tapauksessa joudutaan joustamaan jostain, vaikka sitten järjestelmien toimivuudesta tai työtilojen turvallisuudesta. Mikäli kuitenkin olemme sitä mieltä, että poliisi ja sisäinen turvallisuus ovat valtion ykkösprioriteetteja, siihen on vain löydyttävä rahaa.
Selvityksessä esitetään myös perustettavaksi talousasioihin keskittyvä työryhmä, jonka tehtävänä olisi laatia useamman vuoden kehittämissuunnitelmia.
Työryhmän perustaminen ei auta
Purra huomautti, että työryhmien perustaminen on hallinnossa ja politiikassa yleensä tapana silloin, kun ei ole tiedossa, miten asioita voitaisiin ratkaista.
– Kyse ei kuitenkaan nyt ole siitä, etteikö meillä olisi informaatiota, koska kyllä sitä on. Ongelmat ovat paitsi lainsäätäjän, myös poliisin ja valtiovarainministeriön tiedossa. Myös sisäministeriö kertoo omien sektoriensa rahoitusvajeesta. Kun asiat ovat tiedossa, niin ratkaisua ei saada sillä, että samoja asioita pyöritetään paperista toiseen.
Kurjistaminen on jo arkipäivää
Purra toi myös esille, että Suomessa poliisin toimintaan käytettävät resurssit eivät edes ole samalla tasolla kuin verrokkimailla.
– Poliisi on vuodesta toiseen kertonut, että heidän on vaikea suunnitella toimintaansa, mikäli tärkeimpiin tehtäviin kohdistetut eurot eivät ole johdonmukaisia. Julkisessa hallinnossa on vaikeaa tehdä suunnitelmia, jos ei ole tiedossa onko rahaa tulossa vai ei. Valitettavasti poliisin toiminnassa tällainen vähitellen tapahtuva kurjistaminen on jo arkipäivää.
Perussuomalaiset ovat toistuvasti ja painokkaasti vaatineet poliisin rahoituksen turvaamista sekä varoittaneet resurssien heikentämisen seurauksista.
Menot on laitettava tärkeysjärjestykseen
Poliisin toiminnan ohella rahoitusongelmat koskevat Suomessa muitakin sisäisen turvallisuuden sektoreita. Perussuomalaisten viime vuonna julkaistussa vaihtoehtobudjetissa esitetäänkin määrärahojen lisäyksiä myös tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen toimintaan, vankilaturvallisuuden parantamiseen sekä henkilöstöresurssien turvaamiseen oikeusavussa.
– Tämä kokonaisuus koskee lopulta sitä, mihin tässä maassa laitetaan veronmaksajien rahoja. Meidän on keskusteltava siitä, mitkä ovat tärkeysjärjestykset ja mihin tässä paletissa kuuluvat yhteiskunnan turvallisuus ja kansalaisten hyvinvointi. Kunnilla, valtiolla ja alueilla on nyt liikaa lakisääteisiä tehtäviä. Rahat eivät riitä kaikkeen, Purra sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ICT-kulut Kari Tolvanen hyvinvointialueet vauvakato tärkeysjärjestys Krista Mikkonen Sisäministeriö julkiset menot henkilöstö rahoitus Eveliina Heinäluoma Riikka Purra Turvallisuus perussuomalaiset Poliisi Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pohjoisen poliisin painajainen: Ruotsin jengirikollisuus leviää Suomeen

Poliisiylijohtaja vetää yhtäläisyysmerkit maahanmuuton ja kasvavan jengirikollisuuden välille

Purra: Hallitus runnoi poliittisen himmelin ilman tarvittavaa rahoitusta ja aikaa – edes pääministerin maakunta ei todennäköisesti ole ajoissa valmis

Perussuomalaisten aluevaaliohjelma laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: ”Rahaa Suomessa on, se vaan menee nyt muualle kuin suomalaisten hyväksi”

Hallitus vastaa perussuomalaisten välikysymykseen keskiviikkona – Purra: ”Toivottavasti Suomi ei enää koskaan tämän kauden jälkeen saa vihreää sisäministeriä”

Haitallisesta maahanmuutosta ollaan hiljaa – Purra: ”Kun väkivaltaa ihannoiva rap-artisti sai syytteen törkeästä lapsenraiskauksesta, media ei edes tohtinut kertoa henkilön nimeä tai taustaa”

Packalén poliisin määrärahaselvityksestä: Valtiovarainministerillä on peiliin katsomisen paikka

Kehysriihen panostukset ulkoiseen turvallisuuteen keräävät kehuja – sisäinen turvallisuus kuitenkin unohdettu
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.















