

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Poliisitaustainen Rantanen huolissaan Suomen turvallisuustilanteesta – tankkaako poliisikin Teboililla?
Perussuomalainen poliisitaustainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Suomen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden viranomaisten julkisista hankinnoista.
Hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä kansanedustaja Mari Rantanen tiedustelee, aikooko hallitus laatia turvallisuusselvitystä sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden viranomaisten kuten poliisin, Rajavartiolaitoksen, Tullin ja Puolustusvoimien julkisista hankinnoista.
– Venäjän hyökättyä Ukrainaan on Suomenkin turvallisuustilanne muuttunut. Mahdolliset turvallisuusvaikutukset julkisissa hankinnoissa on syytä selvittää. Saamieni tietojen mukaan esimerkiksi poliisit tankkaavat Teboilin jakeluasemilla, joka kuuluu venäläiseen LUKOIL Groupiin, Rantanen perustelee.
Huoltovarmuuden toteutumisesta huolehdittava
Valtion ja kuntien yhteishankintayhtiö Hansel selvittää parhaillaan Teboilin polttoaineeseen ja muihin venäläisiin tuotteisiin kohdistuvia uusia pakotemahdollisuuksia. Rantanen tiedustelee hallitukselta myös huoltovarmuuden toteutumisesta.
– Mikäli yhteistyö esimerkiksi Teboilin kanssa ei jatku, niin miten hallitus takaa polttoainetoimitukset turvallisuusviranomaisten toimintaan? Rantanen kysyy.
Ikävä tilanne Teboilin suomalaisyrittäjille
Venäjän puheet myös Suomea kohtaan ovat koventuneet Ukrainan sodan aikana. Rantanen perääkin laajempia kriteereitä tulevissa kilpailutuksissa.
– Kilpailutuksissa hinnan lisäksi on jatkossa huolehdittava myös turvallisuusnäkökulmista. Tilanne on harvinaisen ikävä Teboilin suomaisille yrittäjille, jotka tuskin pystyivät vielä viikko sitten kuvittelemaan Venäjän sodanjulistusta keskellä Eurooppaa, Rantanen lisää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suomalaisyrittäjät polttoainetoimitukset Hansel Teboil turvallisuusvaikutukset turvallisuusselvitys ulkoinen turvallisuus Venäjän hyökkäys julkiset hankinnat turvallisuusviranomaiset Lukoil Tulli turvallisuustilanne Venäjä-pakotteet kirjallinen kysymys Ukrainan kriisi kilpailutus Rajavartiolaitos Puolustusvoimat Sisäinen turvallisuus Mari Rantanen Huoltovarmuus Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Venäjän vastareaktio voi aiheuttaa ketjureaktion, joka lamauttaa Itä-Suomen liikenteen – Laaksolla valmis ratkaisu Venäjän pakotteista seuraavaan liikennekaaokseen: ”Väylät uudistettava pikimmiten”

Ex-pääministeri Paavo Lipponen ja demarien puoluesihteeri konsultoivat Venäjän kaasuputkihankkeita – palkkioksi satoja tuhansia euroja

Ranne: Suomen on suojeltava kansalaisiaan, yrityksiään ja talouttaan Ukrainan kriisin seurauksilta – ”Kaupalliset keskinäisriippuvuudet Venäjän kanssa eivät meitä suojele syntyneessä tilanteessa”

Halla-aho: Suomella ja Euroopalla on pakon edessä tilaisuus vapauttaa itsensä Venäjä-riippuvuudesta

Rantanen ihmettelee ulkoministeriön toimintaa: ”Onko todella ulkoministeriön asia auttaa yksityisiä yrityksiä kiertämään kansainvälisiä pakotteita?”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














