

LEHTIKUVA
Poliitikot tarjoamassa turvapaikkoja kutsuntoja pakeneville venäläismiehille – Halla-aho muistuttaa yksinkertaisesta matematiikasta: Itärajan takana on liki 20 miljoonaa armeijan käynyttä ihmistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho ihmettelee muun muassa kokoomuksesta, SDP:stä ja vihreistä tulevia kommentteja, joiden mukaan armeijakomennusta pakoileville venäläisille voisi myöntää turvapaikan Suomesta.
Useiden arvioiden mukaan Venäjältä on viime päivinä lähtenyt naapurimaihin pakoon jopa 200 000 ihmistä. Presidentti Vladimir Putinin määrättyä osittaisen liikekannallepanon monet venäläismiehet pelkäävät nyt joutuvansa osallistumaan Ukrainan sotaan.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho ihmettelee muun muassa kokoomuksesta, SDP:stä ja vihreistä tulevia kommentteja, joiden mukaan armeijakomennusta pakoileville venäläisille voisi myöntää turvapaikan Suomesta.
– Sen tiedon perusteella, joka minulla on, kansalaisten tuki hallintoa ja hyökkäyssotaa kohtaan ei ole sanottavasti vähentynyt konfliktin aikana. Ne, jotka Venäjältä nyt pakenevat eivät niinkään vastusta sotaa tai Ukrainan pommitusta, vaan vastustavat sitä, että he itse tai perheenjäsenensä joutuisivat sotimaan, Halla-aho sanoi eilen A-studiossa.
Venäjän keskiluokka ei ole kärsinyt toistaiseksi
Putin on käyttänyt hyökkäyssotaansa pitkälti Venäjän syrjäseuduilta tuotuja joukkoja, jotka edustavat etnisiä vähemmistöjä.
Niin sanotut ”tavalliset venäläiset”, etenkin Pietarin ja Moskovan keskiluokka, ei ole juurikaan joutunut henkilökohtaisesti tekemisiin sodan kanssa, mutta nyt tilanne on muuttunut.
– Sodan vaikutukset Venäjän keskiluokkaan ovat tähän mennessä olleet aika vähäiset, Halla-aho sanoo.
Sotilaskarkuruus ei turvapaikkaperuste
Perussuomalaiset on kesästä asti vaatinut turistiviisumien keskeyttämistä kokonaan. Rajan yli Suomeen on kuitenkin mahdollista pyrkiä myös hakemalla turvapaikkaa. Suurella todennäköisyydellä hakemusten määrä tuleekin kasvamaan sen jälkeen, kun turistiviisumilla ei enää pääse Suomeen.
Etenkin pääministeripuolue SDP:n riveistä on viime päivinä kuultu vetoomuksia sen puolesta, että Suomen tulisi aktiivisesti pyrkiä tarjoamaan suojaa Venäjältä pakeneville miehille.
Perussuomalaiset on useaan otteeseen muistuttanut, että sotilaskarkuruus ei kuitenkaan ole lain mukainen peruste tarjota suojelua Suomessa. Saman asian myönsi A-studiossa myös puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk), joskin hän huomautti, että turvapaikka-asioiden kommentointi ei kuulu puolustusministerille.
– Turvapaikan saamiseen Suomesta riittävä peruste ei ole se, että ei halua lähteä rintamalle Ukrainaan, Kaikkonen totesi.
Valtamedia hämmentää turvapaikkaspekulaatioita
Marinin hallitusta myötäilevä valtamedia, etenkin Helsingin Sanomat ja Yle, on viime päivinä osoittanut huomattavaa kekseliäisyyttä yrittäessään löytää perusteluja sille, miksi Suomen tulisi tarjota suojaa liikekannallepanoa pakeneville venäläismiehille.
Halla-ahon mukaan on kuitenkin vain hyvä, että Putinin sota osuu nyt myös ”tavalliseen venäläiseen”, joka tähän asti on voinut heiluttaa sotalippua kotisohvalta käsin.
Halla-aho myös toi turvapaikkaspekulaatioihin mukaan hivenen realismia muistuttaessaan, ettei Suomessa ole edellytyksiä tarjota suojaa kaikille sotimishaluttomille venäläismiehille.
– Mobilisaation piirissä teoriassa olevia ihmisiä on Venäjällä noin 20 miljoonaa. Tämä tosiasia ja yksinkertainen matematiikka on syytä ottaa huomioon, kun avosylin ollaan ottamassa vastaan kutsuntoja pakenevia venäläisiä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turistiviisumit liikekannallepano hyökkäyssota sotilaskarkurit turvallisuusuhka kutsunnat valtamedia turvapaikka Ukraina Suomi Venäjä Antti Kaikkonen vihreät perussuomalaiset SDP hallitus Jussi Halla-aho Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Demareiden Tuomioja tarjoamassa suojaa Venäjältä pakeneville miehille – perussuomalaiset haluaa pitää ihmismassat itärajan takana

Purra moittii hallituksen hidastelua venäläisten turistiviisumien estämisessä: ”Kun ongelmat kohdataan, niitä ei haluta tunnistaa, sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus ovat syvällä”

Vihervasemmisto ja kokoomus väläyttävät turvapaikkojen myöntämistä venäläisille – perussuomalaisille ei käy: ”Itäraja voidaan ja se täytyy sulkea ensisijaisena toimenpiteenä, kun tilanne kärjistyy”

Purra ja Halla-aho: Enemmistö venäläisistä tukee edelleen hävityssotaa – kokoomuksesta väläytetään jopa turvapaikkaa venäläisille

Halla-aho: Suomi on vitkutellut venäläisten viisumiasiassa – ”Hallituksen jatkuva aloitekyvyn puute huolestuttaa”

PS: Hallituksen viisumitoimet pitävät edelleen itärajan auki – valmisteilla jopa uusi viisumi, jolla voi hakea turvapaikkaa Suomesta jo kotimaassa

Purra: Venäjän puolesta sotaan lähtemisen pitää olla maanpetos – perussuomalaisilta toimenpidealoite lainsäädännön muuttamiseksi

Junnila: Ei ukrainalaisia ja venäläisiä samoihin tiloihin vastaanottokeskuksissa

Halla-aho: Huonot sotauutiset ja sisäinen paine johtamassa Venäjällä sisäisiin mullistuksiin – ”Putinin hallinnon kaatuminen täysin mahdollista”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













