
Tampereen Perussuomalaiset nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat
Tampereen Perussuomalaiset on nimennyt ensimmäiset 30 ehdokastaan kevään kuntavaaleihin.

PS ARKISTO
Tampereen Perussuomalaiset on valinnut perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Joakim Vigeliuksen pormestariehdokkaakseen. Vigelius kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että kokoomus on tehnyt Tampereella virheitä ja muodostanut epäpyhän allianssin SDP:n, vihreiden ja jopa vasemmistoliiton kanssa. Vigelius lupaa olla vastavoima nykyiselle kaupunkipolitiikalle.
Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Joakim Vigelius kertoo IS:n haastattelussa Tampereen Perussuomalaisten valinneen hänet pormestariehdokkaaksi Tampereella.
– Talouden, työllisyyden ja kestävän kasvun politiikka jää kokoomuksessa puolitiehen, kun yhteistyö perustetaan voimakkaasti vasemmistopuolueiden varaan. Perussuomalaiset on valmis kantamaan vastuuta talous ja turvallisuus edellä, Vigelius sanoo.
Kärkitavoitteikseen Vigelius luettelee talouden, turvallisuuden, työllisyyden ja kustannustehokkuuden.
– Tampereen kasvuluvut ovat todella suuret, mutta kasvu myös sokeuttaa. Kasvu pitäisi saada nimenomaan kohdistettua ihmisiin, jotka tulevat Tampereelle työllistymään, opiskelemaan ja perustamaan perhettä, Vigelius pohtii.
– Kun tarjotaan ihmisille vastikkeettomia palveluita, niin valitettavasti myös kaupunkikehitys menee siihen suuntaan. Se näkyy ennen pitkää asuinalueiden eriytymisenä: yhdelle alueelle pakkautuu ihmisiä, jotka eivät työllisty, elävät sosiaaliturvan varassa ja joiden työllistymisen mahdollisuudet ovat heikot pidemmällä aikavälillä.
Vigeliuksen mukaan kaupunki voi sekä vaikuttaa eduskuntaan että viestiä suomalaisille tahtomastaan suunnasta eli käytännössä siitä, mikä on Tampereen pakolaiskiintiö, kuinka paljon Tampere tarjoaa ylimääräisiä tulkkauspalveluita tai erilaisia vastikkeettomia palveluita ihmisille ja tarjotaanko Pirkanmaan alueella paperittomille terveydenhuoltopalveluita.
– Maahanmuutto ja segregaatio eivät ole Tampereen kohtalonkysymyksiä vain seuraavan valtuustokauden, vaan myös tulevien vuosikymmenten osalta. Tampereen ei saa antaa kehittyä Ruotsin Malmöksi eikä Helsingin Itäkeskukseksi, Vigelius varoittaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Tampereen Perussuomalaiset on nimennyt ensimmäiset 30 ehdokastaan kevään kuntavaaleihin.





Viime vuosikymmenellä Helsingin tavoitteena oli olla ”maailman toimivin kaupunki”. Ainakaan enää se ei sitä ole, kirjoittaa perussuomalaisten pormestariehdokas Helsingissä, elinkeinoministeri ja kaupunginvaltuutettu Wille Rydman Helsingin Uutisten kolumnissaan.
Viikon suosituimmat

Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää