

KUVAKAAPPAUS/SKP
Tampereen kaupunki tekee politiikkaa tilavuokrauksissa – vasemmistolaiset esiintyjät kelpaavat puhujalavalle, perussuomalaiset eivät
Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Antti Moisander on jo useampana vuonna peräkkäin törmännyt poliittisesti selvästi eriarvoistavaan toimintaan Laikunlavan esiintymislavan tilavuokrauksessa. Perussuomalaisia ja esimerkiksi kristillisdemokraattien edustajia ei lavalle ole puhumaan päästetty, mutta vasemmistopuolueilla samaa ongelmaa ei näytä olevan.
Vappuna 2022 Tampereen kaupunginvaltuutettu Antti Moisander tiedusteli Laikunlavan varausta Tampereen Perussuomalaisten vapputapahtumaa varten. Silloin tilavuokrauksesta vastaava kaupungin työntekijä vastasi, ettei lavalla sallita poliittisia tapahtumia. Tästä syystä Tampereen Perussuomalaiset varasi toisen paikan vapputapahtumaansa varten.
– Kyseisenä vappuna sainkin kuitenkin huomata Suomen kommunistisen puolueen pitävän tapahtumaa kyseisellä lavalla. Soitin jälleen vastaavalle henkilölle, joka pahoitteli tilannetta ja kertoi varauksessa tapahtuneen virheen, Moisander kertoo.
Seuraavana vuonna SDP ja vasemmistoliitto
Vappuna 2023 perussuomalaiset eivät enää tavoitelleet Laikunlavaa vapputapahtumaansa uskoen tämän olevan kaupungin linja poliittisiin tapahtumiin lavalla. Vuoden 2023 vappuna Laikunlavalla kuitenkin nähtiin vuorostaan SDP ja lavan välittömässä läheisyydessä vasemmistoliitto perussuomalaisten ollessa syrjässä Keskustorin Ratikkakahvilan vieressä.
– Laitoin viestiä jälleen vastaavalle henkilölle ja sainkin sähköpostivastauksen sivistys- ja kulttuuripalvelujen kaupunkikulttuuriyksikön Veikko Juntuselta. Juntunen ilmoitti heidän selvittävän tarkemmin yleisiä ohjeistuksia tilavarausten suhteen, ja että he eivät ota esimerkiksi vapuksi 2024 sitovia varauksia vastaan, sanoo Moisander.
”Vain musiikkiesityksiä”
Vappuna 2024 Moisander huomasi jälleen mainoksen, jonka mukaan poliittinen puolue olisi tulossa Laikunlavalle. Moisander soitti jälleen Laikunlavan varausnumeroon, eikä vastaajalla ollut tietoa, miksi varaus oli mennyt läpi. Keskustelua käytiin kuitenkin siitä, kuinka kristillisdemokraattien tapahtuma 6.4.2024 oli siirretty juuri aiemman ei-politiikkaa-ohjeistuksen myötä pois Laikunlavalta, vaikka Laikunlava olikin ensin ehditty myöntää tapahtumapaikaksi.
– Kaupungin edustaja soitti minulle myöhemmin, ja sieltä varmistettiin, ettei politiikkaa sallita Laikunlavalla. Poliittisen puolueen varausta ei vapulta peruttaisi, mutta järjestäjien kanssa oli sovittu lavalla olevan vain musiikkiesityksiä. Minulle myös todettiin puhelussa, ettei kaupunki voi valvoa tapahtumaa, mutta voisin kuulemma itse mennä paikan päälle valvomaan tapahtuman toteutusta, Moisander kertoo.
Selvästi eriarvoistavaa toimintaa
Moisander vierailikin Laikunlavalla 1.5.2024. Suomen kommunistisen puolueen teltta ja liput oli asetettu lavan välittömään läheisyyteen. Lavalla pidettiin vain musiikkiesityksiä, mutta ainakin yhden esiintyjän välipuheet olivat varsin poliittisesti värittyneitä.
– Olen ollut nyt useampana vuonna yhteydessä kaupunkiin asian tiimoilta, ja kaupungin toiminta osoittaa selvästi eriarvoistavaa toimintaa puolueiden välillä. Perussuomalaisten varaukseen suhtauduttiin heti kysyttäessä kielteisesti, kristillisdemokraattien tapahtuma peruttiin, kun virhe huomattiin, mutta Suomen kommunistisen puolueen tapahtumaa ei peruttu edes yhteydenotosta huolimatta, Moisander huomauttaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliittiset tapahtumat tilavuokraukset Veikko Juntunen kommunistinen puolue vasemmistopuolueet Eriarvoisuus Kristillisdemokraatit Antti Moisander Vappu Tampere Tampereen Perussuomalaiset Vasemmistoliitto perussuomalaiset SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Punaisen käsivarsinauhan käyttäminen viestii ikäviä kaikuja menneisyydestä

Elinkeinoministeri Rydman vaatii ay-johtajia kantamaan vastuuta: ”Eniten poliittisista lakoista kärsivät työntekijät”

Lehtinen: Vastaanottorahan pienentäminen ei ole ihmisoikeuksien viemistä

Vigelius: Vasemmisto ei ole Suomen, vaan vaalirahoittajiensa asialla
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














