Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

PS: Automaattiset ikätestit turvapaikanhakijoille, jotka kertovat olevansa alaikäisiä

16.02.2017 |09:17

Perussuomalaisten kansanedustajat Laura Huhtasaari, Olli Immonen, Leena Meri, Jari Ronkainen, Sami Savio ja Ville Tavio vaativat nuorille turvapaikanhakijoille automaattista ikätestausta.

Hämmästyttävän paljon 17-vuotiaita

Nykyisen käytännön mukaan ikätesti tehdään vain yksin tulleille turvapaikanhakijoille, joiden kohdalla on syytä epäillä täysi-ikäisyyttä, vaikka hakija itse kertoo olevansa alaikäinen.

– Tällä hetkellä testeihin ohjataan ulkonäön perusteella vain osa hakijoista. Järjestelmässä on valuvika, sanoo Ronkainen.

– Niukasti alaikäisten eli 17-vuotiaiksi ilmoittautuvien turvapaikanhakijoiden osuus on hämmästyttävän suuri, Immonen pohtii.

Ikä ilmoitetaan alakanttiin

Alaikäisiksi luokiteltuja turvapaikanhakijoita sijoitetaan perhekoteihin, jotka ovat erilaisia kuin aikuisten vastaanottokeskukset. Alaikäiset saavat myös edustajan valtion varoista.

– Nykyiset olosuhteet kannustavat hakijoita ilmoittamaan ikänsä alakanttiin, sanoo Huhtasaari.

Laajamittaista huijausta

Viime vuonna noin kaksi kolmasosaa tehdyistä ikätesteistä paljasti alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikanhakijan olevan todellisuudessa aikuinen. Tutkimusmenetelminä käytetään pääsääntöisesti hammas- ja ranneluustotutkimuksia.

– Testitulokset paljastavat laajamittaisen huijauksen. Kaikkien nuorten hakijoiden testaaminen olisi tasapuolista ja oikeudenmukaista, kommentoi Tavio.

Testit maksavat itsensä takaisin

Perussuomalaiset haluavat, että ikätestausten laajentaminen kytketään tiedonkulun parantamiseen.

– Viranomaisilla tulee olla velvollisuus ilmoittaa turvapaikanhakijoista ikätietoja ja muita oleellisia tietoja toisille viranomaisille, sanoo Leena Meri.

Perussuomalaisten kansanedustajat katsovat, että hakijoiden huolellinen tutkiminen maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

– Automaattinen testaus lisäisi myös huomattavasti nykyjärjestelmän uskottavuutta, arvioi Savio.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
6.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
9.
Suomen uutiset logo

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä

04.04.2026 |09:48
10.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne: Ilmastolaki on susi ja niin on sen arviointikin

07.04.2026 |18:44

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää