PS-kansanedustajat kritisoivat islamin teologian vakiinnuttamista Helsingin yliopistossa – “naistutkimus näyttää saavan kovan kilpailijan”

23.07.2018 |15:39

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) suhtautuu kriittisesti siihen, että Helsingin yliopisto aloittaa vakituisesti islamilaisen teologian tutkimuksen ja opetuksen kristinuskon rinnalla. Tavio epäilee, että yliopiston aloittama opetus ja tutkimus ei todellisuudessa lisää islamin kriittistä tarkastelua Suomessa.

Helsingin yliopiston teologinen tiedukunta on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoituspäätöksen islamilaisen teologian koulutuksen järjestämiseen.

– Islamille annetaan askel askeleelta Suomessa entistä vahvempi institutionaalinen asema kristinuskon rinnalle. Tämä kuvastaa Euroopan viimeaikaista kehitystä, Tavio sanoo.

– Helsingin teologisen tiedekunnan yksi päätehtävä on sen itsensä mukaan ”auttaa ymmärtämään monikulttuurisuutta”. Tässä doktriinissa kriittisyyden sijaan pääroolissa on usein lähinnä vakuutella islamin olevan rauhan uskonto, Tavio moittii.

– Epäilen myös, että koraanin käsittely ei tule jatkossakaan täyttämään samoja tieteellisiä kriteerejä kuin raamatun tutkimus ja niinpä pidän valitettavana, että veronmaksajat laitetaan maksamaan moista, Tavio sanoo.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasanen (kok.) suhtautuvat islamin teologian opetuksen aloittamiseen myönteisesti.

 

Tamperelainen kansanedustaja Sami Savio (ps.) moittii myös yliopiston toimintaa.

– Yliopistojen rahoitukseen kohdistuneet leikkaukset eivät ole olleet lainkaan niin rajuja kuin usein väitetään. Siitä on osoituksena mm. Helsingin yliopistoon perustettu uusi islamilaisen teologian yliopistonlehtorin virka. Tieteellisten kriteerien täyttymistä opetuksessa on epäilty vahvasti ja oikeutetusti, eikä epäilyksiä ole lainkaan hälventänyt se, että syksyllä viranhoidon aloittava henkilö on puolustanut aiemmin julkisesti sharia-lain käytäntöjä. Yliopistoissa jo pitkään harjoitettu naistutkimus näyttääkin saavan veronmaksajien kustannuksella kovan kilpailijan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää