

Purra: Hallituksessa joutuu tekemään ikäviä päätöksiä – etenkin punakepuviherhallituksen jäljiltä
Perussuomalaisten ulostulot eivät ole muuttuneet vaalipäivän jälkeen. Kynnyskysymyksemme tai toisaalta kompromissihalukkuutemme eivät ole muuttuneet. Emme vaihtele vastauksiamme kuulijakunnan mukaan. Ei ole sen paremmin tarvetta ylpistellä ja kovistella kuin madella ja peruutellakaan, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Riikka Purra kirjoittaa Perussuomalainen-lehden kolumnissaan, että johdonmukaisuus on yksi monista perussuomalaisten vahvuuksista.
– Tavoitteemme ovat selkeitä ja johdonmukaisia. Ne ovat mitattavissa. Ne eivät perustu pelkkiin sanoihin, lupauksiin, toiveisiin tai toiveajatteluun. Ne ovat konkreettisia.
– Totta kai hallituksessa joutuu tekemään ikäviä, kovastikin epämieluisia, päätöksiä etenkin punakepuviherhallituksen jäljiltä. Oppositiossa on helpompi olla puhdas ja aatteellinen, kun taas hallituksessa rooli on enemmänkin ahdas ja puutteellinen. Hyvin usein hallituspuolueen kannatus laskee.
– Me tiedämme kaiken tämän. Kun uskoo asiaansa, kun on näkymä hyvästä Suomesta, kun on isänmaa sydämessä, kaikesta selviää, Purra toteaa.
Kansa antoi mandaatin hallitukseen
Perussuomalaiset tavoittelee paikkaa hallituksessa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
– Meillä ei ole mitään muuta syytä tavoitella hallitusvaltaa kuin se, että saamme tavoitteitamme Suomen hyväksi edistettyä. Jos emme saa – jos esimerkiksi muut puolueet eivät niihin lainkaan suostu, kuten muutaman niistä laita on jo nyt – emme lähde hallitukseen pönkäpuolueeksi. Kansa antoi meille vahvan mandaatin päästä vaikuttamaan hallitukseen, ja niin haluamme tehdä.
Vaikka politiikka etenee myös henkilökohtaisten kunnianhimojen kautta, ei perussuomalaisten kansanedustajilla vilku henkilökohtainen ministerinpaikka silmissä.
– Jos siellä jokin vilkkuu, se on kasvava huoli ja vastuu tästä maasta. Palava halu korjata ongelmia ja tuottaa maalle hyvää tulevaisuutta. Niin kovin moni on kanssamme samaa mieltä. Useampi kuin koskaan ennen.
Koko sydämellä ja sinivalkoilla tarmolla
Purra kirjoitti jo Perussuomalainen-lehden vaalinumeron kolumnissaan, että perussuomalaiset ei lupaa kuuta taivaalta, mutta lupaa sen, että puolueella on näkemys, omat arvot ja tärkeysjärjestys, joista pidetään kiinni.
– Sitä ei hallitustunnustelijan kysymyksissä kysytty, mutta meille se on selvää ja kaikkein tärkeintä.
– Vaalit olivat ensimmäinen etappi. Nyt on se toinen. Koko sydämellä ja sinivalkoisella tarmolla. Emme tiedä, mitä tapahtuu. Teemme parhaamme. Niiden asioiden, joihin emme voi itse vaikuttaa, ei kannata antaa kaataa tai edes horjuttaa, Purra painottaa.
Perussuomalaiset käy tänään viralliset kahdenkeskiset neuvottelut hallitustunnustelija Petteri Orpon kanssa. Perussuomalaiset saavutti eduskuntavaaleissa koko historiansa parhaan tuloksen, 46 kansanedustajaa ja 20,1 prosenttia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tavoitteet tärkeysjärjestys Kynnyskysymykset Riikka Purra Hallitustunnustelut Petteri Orpo perussuomalaiset Kokoomus eduskuntavaalit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Suomi ei saa hyväksyä eikä edistää EU:n uutta yhteisvelkaa tai tulonsiirtopaketteja

Maahanmuuttajien taakanjako etenee EU:ssa – Hakkarainen: ”Kansallisvaltioille ei jää paljoa sanansijaa”

EU-parlamentti piiskaa lisävauhtia päästövähennyksiin – nyt kallistuvat myös lentäminen, laivamatkailu sekä lämmittäminen

Pääkirjoitus: Me emme tienaa tällä

Perussuomalaiset vaatii seuraavalta hallitukselta vahvaa työllisyyspolitiikkaa: Suomessa jo olevaa työvoimareserviä on hyödynnettävä

Antikainen: Onko vasemmisto jo sytyttämässä punaista lyhtyä kapinan merkiksi?
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











