

LEHTIKUVA
Purra: Miten kukaan suomalainen voi sanoa, että burkini on vain pala kangasta?
Yhdenvertaisuusvaltuutettu kertoi muutama viikko sitten, että kaikkien uimahallien tulisi sallia burkinin käyttö. Valtuutetun mukaan burkinikielto voi olla syrjintää. Lisäksi valtuutettu suositteli yksityisten suihkutilojen rakentamista uimahalleihin. Tähän asti osa Suomen uimahalleista on kieltänyt burkinissa uimisen.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra on kommentoinut kriittisesti burkinia, burkaa ja muita islamilaiseen uskontoon ja kulttuuriin kuuluvia naisten ja tyttöjen vaatekappaleita useasti ja todennut, että ne eivät kuulu tasa-arvoiseen Suomeen.
– Tällä kertaa ”ah-niin-liberaalien hyvien ihmisten” – eli siis burkinia puolustavien suomalaisten – hyökkäys Twitterissä oli tavallistakin massiivisempi, kirjoittaa Purra blogissaan.
– Heidän mielestään se sopii Suomeen. Heidän mielestään se on vain pala kangasta, eikä meillä pitäisi olla mitään sanomista siihen, miten ihmiset pukeutuvat. Näille ihmisille burkini on kuin kiinalainen curry kana tai vietnamilainen pho-keitto – asia, joka on tullut Suomeen monikulttuurisuuden ja maahanmuuton seurauksena, ja johon ei liity mitään sen kummempaa, Purra hämmästelee.
Burkini on osa alistusjärjestelmää
Purran mukaan ihminen, jonka mielestä burkini ”on vain iso uimapuku, melkein kuin märkäpuku tai ihan sama kuin ristiriipus” ei ymmärrä historiaa tai kulttuuria, ei yksilönvapauden, demokratian tai sukupuolten välisen tasa-arvon mekanismeja tai edellytyksiä. Burkini ei ole muotivirtaus eikä nykyaikaa.
– Burkini on osa laajaa islamiin kuuluvaa järjestelmää, joka joko alistaa tai ainakin arvostaa naista vähemmän kuin miestä. Se kertoo, että nainen on pohjimmiltaan miehen omaisuutta, ilman autonomiaa. Naisen tulee peittää itsensä, naisen tulee suojella siveyttään, naisen tulee palvella miestä. Islamin mukaisesti elävät miehet ja naiset eivät ole tasa-arvoisia keskenään missään asiassa, mikäli ymmärrämme tasa-arvon, kuten se tavataan länsimaissa ymmärtää, Purra sanoo.
Purran mukaan burkini on pienempi paha kuin se, että musliminaiselta on kielletty koko uinti tai että hänen pitää pukeutua kaapuun, mutta että Suomessa ei voi ottaa ”pienemmän pahan” moraalista näkökulmaa.
– Perustavanlaatuiset arvomme joko ovat tai eivät ole – ja tällä hetkellä ne selvästi eivät ole, koska emme vaadi kaikkia täällä asuvia ihmisiä noudattamaan samoja asioita.
Säännöt eivät koske kaikkia
Purran mukaan meidän ei pidä alistua dogmaattisen islamin vaatimusten edessä. Pukeutumiseen liittyvät kulttuurin ja uskonnon vaatimukset ovat vain yksi osa laajaa kokonaisuutta, jota meidän tulisi vastustaa kokonaisuudessaan.
– Olemme vuosikymmenien ja -satojen kuluessa saavuttaneet tämän kehityksen ja naisille tasavertaisen aseman. Mikäli mieheni yhtäkkiä vaatisi, että minun pitää peittää itseni tai en saa mennä ulos, hän joutuisi oikeuteen. Miksi sama sallitaan maahanmuuttajille?
Vaarallisia vapautumisia
Purra huomauttaa, että samaan aikaan kun suomalaiset ”liberaalit” puolustelevat burkinia ja muita islamin tapoja piilottaa ja hiljentää nainen, ympäri maailmaa rohkeat musliminaiset riisuvat huivejaan ja kääntyvät vastustamaan patriarkaalista alistuskoneistoa.
Monissa maailman maissa naiset joutuvat vaikeuksiin, vankilaan, heitä kidutetaan, jopa tapetaan, heidän kieltäydyttyään käyttämästä islamin heille pakottamia asuja.
– Näille naisille vaatteesta irtaantuminen on nimenomaan manifesti vapaudelle, ihmisoikeuksille, naisen asemalle ja äänelle.
Tavat eivät katoa muuton mukana
Vastaavia ongelmia on Euroopassa, jopa Suomessa.
– Naisten alistamista rankaisemista, mikäli he luopuvat näistä miesvaltaisen uskon tunnuksista, tapahtuu monissa maissa. Kulttuuriset tavat eivät katoa ihmisistä heidän siirtyessään paikasta toiseen – ne siirtyvät tänne, meidän maahamme. Monet maahanmuuttajanaiset elävät miestensä armoilla, ja suomalaistenkin selvitysten mukaan kärsivät mittavasta lähisuhdeväkivallasta, Purra kertoo.
– Mutta meidän hyville ihmisillemme kyse on vain kankaasta, eikä kenelläkään, perussuomalaisella varsinkaan, ole oikeutta edes keskustella asiasta. Oksettavaa. Siinä teidän arvopohjanne.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kulttuuriset tavat Uimahallit burkini naisten alistaminen muslimit Riikka Purra Suomi Islam perussuomalaiset maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laura Huhtasaari: Euroopassa burkhasta luopuminen on valtavirtaa, musliminaiset vapautettava täälläkin

Ruotsidemokraatit ja perussuomalaiset burkhakiellon takana

Tanska kieltää musliminaisten naamioitumisen – Halla-aho: ”Suomen on syytä liittyä hyvään seuraan”

Norjan kouluissa ei sallita enää kasvot peittäviä huiveja

Ulkomaalaistaustaiset asiakkaat herättävät närää Itäkeskuksen uimahallissa: Altaaseen mennään alusvaatteissa, naisvalvojia ei kuunnella – ”Ottavat nyrkit esille, kun tulee sanaharkkaa”

Immonen: Ei hunnutettuja poliiseja Suomeen

Tyttöjä on pakko suojella perheeltä ja kunniaväkivallalta sulkemalla heidät lukkojen taakse: ”Aivan kuin istuisi vankilassa tekemättä rikosta”

Niikko Euroopan neuvostossa: Naisia suojeltava aviovankeudelta
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.














