

LEHTIKUVA
Purra: Pikavippien mainonta pitäisi kieltää kokonaan
Eduskunta keskusteli keskiviikkona perussuomalaisten kansanedustaja Kike Elomaan aloitteesta velkaantumisesta ja siihen liittyvistä ongelmista. Suomalaiset velkaantuvat muun muassa korttiluotoilla, kulutusluotoilla, pikavipeillä ja taloyhtiölainoilla, ja ylivelkaantuminen koskettaa yhä useampaa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra mainitsi puheenvuorossaan, että kotitalouksien kulutusluottokanta kasvaa kaiken aikaa. Tällä hetkellä kokonaissumma on arviolta noin 23 miljardia euroa.
Purran mukaan pikavipeistä ei valitettavasti ole saatavilla tuoreita tilastoja, koska Tilastokeskus lopetti luottokantatilastonsa julkaisemisen muutama vuosi sitten. Niitä voi kuitenkin arvioida pikavippiyritysten tilinpäätöstilastojen avulla.
– Erityisesti Ruotsista, Norjasta ja Virosta tulevien toimijoiden luotonanto on yli kolminkertaistunut muutamassa vuodessa, Purra huomauttaa.
Korkokatto ei poista ongelmaa
Viime vuonna voimaantullut pikavippejä suitsiva laki ei lopulta kieltänyt niiden markkinointia eikä markkinointiin muutenkaan tullut rajoituksia.
– Korkokatto ja luottokustannusten rajaus onneksi, mutta valitettavasti ne eivät poista pikavippiongelmaa, Purra sanoo.
Pikavippien ottajat ovat hyvin usein työmarkkinoiden ulkopuolella olevia tai nuoria ja kokemattomia rahankäyttäjiä. Velkaantumisen kierre ja monet muut ongelmat kietoutuvat yhteen. Pienituloisilla ongelmat kärjistyvät helpommin.
Hollanti kielsi markkinoinnin
Purra pitää oikeansuuntaisina monia tehtyjä ja tulossa olevia toimia ylivelkaantumisen ehkäisemiseksi ja velkaantuneiden auttamiseksi. Myös hallituksen suunnittelema pikavippien valvonnan siirtäminen finanssivalvonnan piiriin olisi toteutuessaan oikea toimenpide.
– Mielestäni pitäisi olla silti rohkeampi. Tämä ala löytää aina uusia konsteja kasvaa.
– Suomi voisi kieltää pikavippien markkinoinnin kokonaan, kuten Euroopassa on tehnyt Hollanti. Täyskielto olisi kuulemma liian vaikea toteuttaa, ainakin EU:n jäsenmaana, Purra sanoo.
Hollanti kielsi pikavippien markkinoinnin vuonna 2017. Myös hakukoneyhtiö Google on rajoittanut Yhdysvalloissa pikavippien markkinointia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- markkinointi koronkiskonta pikavippi kielto Riikka Purra Google Yhdysvallat Hollanti Velkaantuminen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tynkkyseltä viisi aloitetta velkaantumisen pysäyttämiseksi – ulosotossa jo yli puoli miljoonaa suomalaista

Yli 380 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä – Elomaa: ”Velallisia rahastetaan surutta, tähän on tultava loppu”

Komissio pohtii pikavipeille rajoituksia

Koponen huolissaan väliaikaisen pikavippiä säätelevän lain raukeamisesta: ”Velkaongelmat tulevat räjähtämään käsiin”

Kulutusluottojen järjettömät korot kuriin – ”Ylivelkaantuminen voi tuhota luottotietojen lisäksi perheen, parisuhteen, työpaikan ja terveyden”
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











