Artikkeli kuva

Juna törmäsi puolustusvoimien Masi-ajoneuvoon Raaseporissa torstaina 26. lokakuuta 2017. Kaksi ambulanssia ajoi tapahtumapaikalta poispäin hälytysvalot vilkkuen Inkoossa Tähtelän kohdalla torstaina.

Raaseporissa vakava junaturma – neljä kuolonuhria

26.10.2017 |11:33

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi aamupäivällä puolustusvoimien Masi-miehistönkuljetusajoneuvon ja junan välisestä törmäyksestä Raaseporissa Leksvallintiellä.

Poliisin mukaan Raaseporin raideonnettomuudessa on menehtynyt 4 henkilöä, joista yksi oli matkustajana junassa. Onnettomuudesta järjestetään tiedotustilaisuus kello 12 Tammisaaren paloasemalla.

Menehtyneistä kolme oli varusmiehiä. Loukkaantuneita on yksitoista.

Turun Sanomien mukaan turma on pahin Puolustusvoimille sattunut onnettomuus sitten vuoden 1991, jolloin Taipalsaaressa hukkui seitsemän varusmiestä.

Verkossa on julkaistu useita suruvalitteluja. Puolustusvoimain komentaja esitti osaanottonsa.

– Perussuomalaisten puolesta esitän osanoton Raaseporissa tapahtuneen onnettomuuden uhreille ja näiden omaisille, Jussi Halla-aho kirjoitti.

LEHTIKUVA


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
10.
Suomen uutiset logo

Palestiinan lipusta on tullut yleisen länsivastaisuuden vihasymboli – aktivistit lietsovat länsimaihin sairaalloista häpeää ja itseinhoa

26.10.2026 |16:30

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi