

PS ARKISTO
Rajan ylittäminen ei ole absoluuttinen oikeus – Wihonen vaatii hallitusta tarkastelemaan linjauksiaan venäläisille myönnettävien viisumien osalta
Kansanedustaja Jussi Wihonen ihmettelee, miksi Suomi ei aio evätä venäläisturisteilta pääsyä rajojensa yli samoin kuin muut Venäjän rajanaapurit EU:ssa. Hän on jättänyt kirjallisen kysymyksen liittyen matkustajavirtoihin Venäjältä ja rajan ylityksen rajoituksista.
Venäjän aloittaman sodan seurauksena on kansainvälisessä yhteisössä kohdistettu erilaisia pakotteita Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Myös Suomi on ollut mukana pakoterintamassa. Kummastusta on kuitenkin herättänyt venäläisten jatkunut matkustajavirta rajojen yli. Sotatilasta huolimatta venäläisturisteja on virrannut länteen, ja erityisesti Suomi on ollut kauttakulkumaana.
Kansanedustaja Jussi Wihonen toteaa, että viisumien myöntämiseen on toki jo tehty rajoituksia ja niiden määrät ovat pudonneet. Matkustajavirta on kuitenkin jatkunut.
– Venäjän naapurimaista Viro, Latvia, Liettua ja Puola ovat päättäneet evätä venäläisturisteilta pääsyn rajojensa yli. Maat ovat perustelleet päätöstään muun muassa turvallisuusriskeillä. Muissa EU-maissa kyseistä linjausta ei ole tehty, ei ilmeisesti Suomessakaan. Kiellon astuessa voimaan on Suomi ainoa Venäjän EU-rajan valtio, johon turistit pääsevät, Wihonen kuvaa tilannetta. Perusteluiksi on esitetty, että jokaisen hakijan tilanne tarkastellaan yksilökohtaisesti ja on kannettu huolta ihmisoikeuksien toteutumisesta.
Onko rajan ylittäminen absoluuttinen oikeus?
Wihosen mukaan Suomen linjaukset asiassa ovat herättäneet ihmetystä, kun toisaalta julkisesti linjataan, että venäläisten liikkumista rajan yli halutaan vähentää, mutta samalla vedotaan yksityiskohtaisiin arviointeihin. Halutaan estää maahantulo, mutta ei kuitenkaan. Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner totesi Ylen A-studiossa (12.9.2022), että matkustajavirta Suomen kautta tulee ilman muuta kasvamaan, kun Venäjän muut rajanaapurit ovat sulkemassa rajojaan Schengen-alueelle.
– Tuntuu varsin kummalliselta, ettei Suomessa nähdä vastaavia turvallisuusuhkakuvia kuin muissa Venäjän rajanaapurimaissa. Tuntuu, että ulkorajan yli kulkeminen on tilanteessa kuin tilanteessa absoluuttinen oikeus, oli ylittäjän motiivi mikä tahansa. Pääministeri on talouden osalta puhunut poikkeusoloista ja käyttänyt jopa termiä sotatalous kuvatakseen nykytiloja ja tulevaa talvea. Kenties olisi aika herätä myös hallinnon muilla aloilla ja pohtia turvallisuusuhkia ja poikkeusoloja tarkemmin, Wihonen sanoo.
Kirjallisessa kysymyksessään Wihonen tiedustelee hallitukselta, aikooko Suomi tarkastella linjauksiaan venäläisille myönnettävien viisumien osalta Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan tavoin ja miten hallitus aikoo reagoida venäläisten kasvavaan matkustajavirtaan Suomen kautta. Lisäksi Wihonen tivaa vastausta siihen, onko Suomen asema ainoana Venäjän EU-rajan valtiona, johon venäläisturistit pääsevät, hallituksen mielestä toivottava, vai pitäisikö linjauksia tarkastella uudelleen?
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- matkustajavirta Venäjän rajanaapurit EU-raja venäläisturistit rajanylitykset Venäjän sotatoimet viisumit Jussi Tanner Venäjä-pakotteet Jussi Wihonen kirjallinen kysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaatii hallitukselta toimia viisumien myöntämisen keskeyttämiseksi venäläisille – ”Alkaa jo hävettää, että rajaa ei ole vielä saatu kiinni”

Venäläisten ostosmatkailu Suomessa kiihtynyt, tavaraa viedään rajan yli suuret määrät vientikiellosta huolimatta – Jani Mäkelä: ”Tilanne koettelee kansalaisten oikeustajua”

Pakotteista huolimatta venäläisaseet pullistelevat länsimaista tekniikkaa

Kotitalouksien ahdinko jatkuu – Kansanedustaja Jussi Wihonen: Saadaanko sähkön hinnan nousuun konkreettista apua nyt, vai katsellaanko vaalien jälkeen?

Perussuomalaiset: Suomi on venäläisten huvimatkailijoiden portti Eurooppaan – hallituksella ei todellista tahtoa estää tilannetta

Junnila: Pääministeri Marin ei voi kädet heiluen piiloutua Euroopan unionin tai virkamiesten selän taakse

Kaakon PS-Nuoriso osti valotaulumainoksen venäläismatkailijoille: ”Teidän lomailessanne täällä, ukrainalaiset hautaavat läheisiään”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää