

LEHTIKUVA
Reijonen: Eivätkö ministerit uskalla ottaa kantaa lasten kasvattamiseen väkivaltaiseen ideologiaan?
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen teki tammikuussa kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyi, kuinka hallitus aikoo puuttua lastensuojelullisesti toimintaan, jossa lapset kotonaan altistuvat terroristijärjestön propagandavideoille ja aseita käytetään lasten leluina. Reijonen ihmettelee, miksi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ei vastauksessaan ottanut kantaa itse kysymykseen.
On uutisoitu, että lapsille on näytetty terroristijärjestön propagandavideoita ja oikeat aseet ovat olleet ainoita leluja. Viime aikoina on uutisoitu suojelupoliisin olevan huolissaan Suomessa tapahtuvasta radikalisoitumisesta, jota on tapahtunut osassa perheistä.
– Ministeri Krista Kiurun vastaus oli pitkälti kopio lastensuojelulaista ynnä muuta sellaista. Varsinaiseen kysymykseen hän ei ottanut kantaa, toteaa Minna Reijonen.
Asiasta ei ole syytä vaieta
Väkivaltainen ideologia tekee väkivallasta hyväksytyn tavan toimia ja kannustaa väkivaltaan.
– Tilanne on vakava ja otettava tosissaan. Aiheesta ei ole syytä vaieta. Vaikka vanhemmat ovat aina vastuussa kasvatuksesta, on myös yhteiskunnalla vastuu silloin, kun puhutaan lasten radikalisoinnista.
– Vanhemmilla saa olla erilaisia ideologioita ja poliittisia kantoja. Nyt kyseessä on kuitenkin toiminta, missä lapsia kasvatetaan väkivaltaiseen ideologiaan, ja sellaiseen tulee myös yhteiskunnan puuttua, sanoo Reijonen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- väkivaltainen ideologia terroristijärjestö kirjallinen kysymys Propaganda Minna Reijonen Radikalisoituminen Krista Kiuru lastensuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Hallitusta kiinnostaa enemmän isisläisten oikeudet kuin suomalaisten turvallisuus – ”Käveleviä aikapommeja”

Reijonen: Kuinka paljon ollaan valmiita maksamaan Isis-terroristien ja heidän perheidensä tuomisesta Suomeen?

Mari Rantanen teki valtakunnansyyttäjän toiminnasta kantelun oikeuskanslerille – ”Suomesta ei saa tulla terroristien turvasatamaa”

Ainutlaatuiset kuvat Syyriasta: Kotiin palanneen Isis-äidin väittämä ”normaali arki” oli todellisuudessa lapsisotilaita ja päättömien ruumiiden kanssa poseeraamista

Reijonen: Tyhjillään olevia kiinteistöjä käyttöön vaikka verohuojennuksilla

Reijonen: Maanomistajan yksityisomaisuuden suojaan tehtävä parannuksia
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













