

SU
Toimitus suosittelee
Riikka Purra sote-raportissa: Pahimmat ongelmat ovat verorahojen valuminen suuryrityksille, painopisteen siirtyminen ”nuhapoleille” sekä ali- ja ylihoito
Ajatuspaja Suomen Perustan Simo Grönroos tenttaa videolla soteen syvällisesti perehtynyttä Riikka Purraa, joka on juuri julkaissut raportin sote-lakiesityksestä. Purra arvioi sotesta käytävää julkista keskustelua, sote-lakiesityksen keskeisimpiä muutoksia sekä pahimpia sudenkuoppia.
Purra harmittelee sitä, että sote-keskustelu on julkisuudessa jäänyt pinnalliseksi, ja on kiertynyt erilaisten iskulauseiden, erityisesti ”valinnanvapaus”-käsitteen ympärille. Lisäksi Purran mukaan soten varjolla takana tehdään merkittäviä poliittisia siirtoja. Osa niistä on hyviä, mutta osaan liittyy hyvin suuria ongelmia.
Toiminnanjohtaja Simo Grönroos tenttaa Riikka Purraa. 10 min 35 sek.
– Valinnanvapaus yleisesti viestii meille pelkästään positiivisia asioita, kuten vapaus ja hyvinvointi. Valinnanvapauden suurin arkkitehti kokoomus on juuri tällä tavoin pyrkinyt tuomaan asiaa esille. Kukapa ei haluaisi valinnanvapautta? Mutta ongelma on siinä, että tämä käsite ei itsessään kerro mistään mitään, Purra aloittaa.
Valinnanvapausesityksessä on lakitekstiä 2000 sivua. Voidaan myös kysyä, kuinka monella poliitikolla asia on edes kohtuullisesti hallussa.
– Sen lisäksi, että sote-keskustelu on pinnallista, se on aika monimutkaista. Keskimääräisen kansalaisen kiinnostus tähän asiaan on lopahtanut jo ajat sitten, ja se on ihan ymmärrettävää. On valtavasti kapulakielisiä termejä, ja asia esitetään hyvin teknisesti ja monimutkaisesti – vaikka asia ei kuitenkaan lopulta ole monimutkainen.
– Valinnanvapausesityksessä on lakitekstiä 2000 sivua. Voidaan myös kysyä, kuinka monella poliitikolla asia on edes kohtuullisesti hallussa.
Viimeksi eilen eräältä hallituksen ministeriltä kysyttiin, mikä on esityksen suurin ongelma. Hän alkoi puhumaan kilpailuttamisesta. Toimittaja ei esittänyt mitään vastakysymyksiä.
Kaikki tapahtuu hyvin lyhyessä ajassa.
– Kilpailuttaminen on hyvin pieni ongelma valinnanvapausasiassa, sillä maakunta nimenomaan ei kilpailuta valinnanvapauden piirissä olevia palveluita – ainoastaan sen ulkopuolelle jääviä, paljon pienempiä ja vähäpätöisempiä asioita.
– Sotekeskustelu on itsessään aika merkillistä, Purra summaa.
Entä mitkä ovat uuden lakiesityksen suurimmat muutokset?
– Suurin muutos on se, että asiakassetelin käyttöä on supistettu. Edellisellä lausuntokierroksella asiantuntijat antoivat suurinta kritiikkiä erikoissairaanhoidon alistamisesta valinnanvapauden piiriin. Tätä on nyt kiristetty. Toisaalta tämä on edelleenkin mahdollista, jos julkinen puoli ei pysty tarjoamaan hoitoa puolen vuoden eli hoitotakuun aikana.
– Tämän lisäksi uudistukseen on tehty muita pienempiä muutoksia. Viime päivinä on kuultu, että aiemmin esitykseen hyvin kriittisesti suhtautunut asiantuntija on kääntänyt kelkkansa, niin en oikein ymmärrä, miten tämä on mahdollista.
Minkälaisia poliittisia intressejä sote-uudistuksen taakse kätkeytyy?
Suurin osa ihmisistä ymmärtää asian Purran mukaan siten, että keskusta saa maakuntamallinsa, kokoomus valinnanvapautensa ja kolmas hallituspuolue sitten jotain muuta.
– Aika paljon koko asiaa viedään eteenpäin pelon tasapainolla. Aika harvalla eduskuntapuolueella on hinkua uusiin eduskuntavaaleihin, ainakaan vielä.
Entä kannattaako ensin tehdä vähän kehnompi sote-malli, ja paikkailla sitä sitten jälkikäteen?
– En oikein ymmärrä tätäkään. Keskustan on saatava maakuntamalli betonoitua ennen eduskuntavaaleja, tämä on aivan selvää. Kun se on lyöty läpi, ei sitä sitten korjailla. Valinnanvapaus on vielä oleellisempi. Kun markkinat avataan laajasti, ei asiaa sitten enää korjailla. Kysymyksessä on niin massiivinen uudistus, että sen kulmien fiksaaminen ei riitä.
Kun maakuntamalli on lyöty läpi, ei sitä sitten korjailla.
– Kaikki tapahtuu hyvin lyhyessä ajassa. Vaalit ovat syksyllä, laki pitää saada hyväksyttyä, nyt ovat maakuntien pilotit alkamassa. Nyt on tarkoitus saada asia betonoitua niin, ettei siitä voi enää joustaa. Toisaalta hallitus ja monet valmistelijat toivovat, että kritiikki laantuu ajan myötä.
– Todennäköisesti kansalaiset eivät lähde tämän asian takia Senaatintorille mieltään osoittamaan.
Mikä on uudistuksen keskeisin ongelma?
– Ongelmia on todella paljon. Käsittelen niitä raportissa tarkemmin. Mutta kaikkein keskeisin ongelma on se, että se siirtää veronmaksajien rahaa suuryrityksille ja ylipäätään sellaiseen terveydenhuoltoon, joka ei ole kovin vaikuttavaa.
Uudistus lisää alueellisia eroja, vaikka uudistuksen oleellisimpiin tavoitteisiin kuului se, että niitä pyritään vähentämään.
– Seuraa ylihoitoa. Painopiste siirtyy ”nuhapoleille” ja vähenee oleellisemmalta puolelta. Seuraa myös alihoitoa. Uudistus lisää alueellisia eroja, vaikka uudistuksen oleellisimpiin tavoitteisiin kuului se, että niitä pyritään vähentämään. Tässä tavoitteessa ei nähdäkseni onnistuta ollenkaan. Tämä on suurin ongelma.
Purra esittää toiveenaan, että kun eduskunta käsittelee soteasiaa, kansanedustajat keskittyisivät mahdollisimman substanssipitoiseen kritiikkiin ja pidättäytyisivät iskulauseista ja helposta yleiskritiikistä.
– Jään odottamaan, miten hallituksen edustajat vastaavat. Viime viikolla kyselytunnilla olin pudota lehteriltä, kun valtionvarainministeri Petteri Orpon vastaukset olivat niin huvittavia. Hän sanoi muun muassa, että tämä uudistus nimenomaan pelastaa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän suuryrityksiltä.
Sote-raportti arvioi tarkemmin soten keskeisiä ongelmakohtia. Raportti on ladattavissa Suomen Perustan sivuilta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Niikko: Sote-uudistus on kokeilu vanhusten ja monisairaiden kustannuksella

Perussuomalaiset: Sote-uudistuksessa riski suuryhtiöiden monopoleihin maakunnissa

Halla-aho sotesotkusta: Hallitus on ylimielisyydessään sokea sekä asiantuntijatiedolle että yhteiskunnan kokonaistarpeille

Perussuomalaisilta valinnanvapauslaille täystyrmäys: Hallitus tuhoaa ohjelmansa hyvät tavoitteet

Perussuomalaisten puoluehallitus: Sote-uudistus olisi toteutuessaan katastrofi kansalaisille, kansanterveydelle ja valtiontaloudelle

Juvonen: Valtuustojen hätäkokous kannatettava – ”Sote- ja maakuntauudistusta ei saa tehdä säkki päässä”

Sote-pomo tylyttää henkilökuntaa – pääluottamusmies: ”Epäluottamuslause heille, joiden palkka on pieni mutta vastuu suuri”

Helsingin valtuusto antoi huutia sotelle – Halla-aho: ”Harva kai kehtaa vakavalla naamalla kehua. Nykytilan säilyttäminen parempi vaihtoehto kuin uudistuksen toteuttaminen”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













