

LEHTIKUVA
Rinkebyn jengisota avaa näkymän romahtavaan yhteiskuntaan – lapsuuden ystävät, sukulaiset ja naapurit ampuvat toisiaan
Ruotsin verisimmässä jengisodassa veri on vettä ohuempaa. Dödspatrullen ja Shottaz -jengien yhteenotosta on kehkeytynyt hallitsemattoman väkivallan pyörre, jossa selvää rintamalinjaa ei ole ja ystävyys- ja sukulaisuussuhteet revitään palasiksi. Hallitsematon väkivalta romahduttaa järjestäytyneen yhteiskunnan, eikä näky ole enää tuttu pelkästään elokuvista.
Rinkebyssä jengiläiset eivät kanna nahkaliivejä jäsenkorteista puhumattakaan. Jengien järjestäytyminen 15 000 asukkaan lähiössä on sattumanvaraista ja elää kaiken aikaa. Sukulaiset ja vanhat ystävät ovat syystä tai toisesta ajautuneet eri seuroihin ja myös vaihtavat porukoita herkästi. Väkivallan todellisten syiden seuraaminen on erittäin hankalaa, vain tulokset näkyvät.
Koston kierre ei katkea
Konfliktin alkusyyt ovat pikkuhiljaa painuneet unholaan. Nuoret miehet ja lapset ampuvat toisiaan pikemminkin kosto kostosta -periaatteella. Pelkät varomattomat sanat voivat laukaista ammuskelun, joka johtaa jälleen uuteen kostoon ja tulitukseen, Expressen kuvailee.
Tanskassa jatkuu murhaoikeudenkäynti viittä Dödspatrullen-jengin jäsentä vastaan. Syytteen mukaan he ampuivat kaksi Shottaz-jengin jäsentä Kööpenhaminan Herlevissä runsas vuosi sitten. Oikeudenkäynnin kuluessa ainakin yksi nuorukainen on kuollut ammuskelussa kotiseudulla Rinkebyssä. Sekä toinen Tanskassa murhatun, että elokuussa Rinkebyssä ammutun nuorukaisen vanhemmista ovat sisaruksia ja jakavat nyt surun lastensa kuolemasta.
Yhteiskunta on voimaton
Murhien sekamelskasta on lähes mahdoton saada selvää ja myös ongelmalähiöön jääneet osallisten vanhemmat kärsivät. Monet jengiläisten vanhemmista ovatkin lähtöisin sisällissodan repimästä Somaliasta, romahtaneesta valtiosta.
Nyt heidän lapsensa seuraavat aseellisen väkivallan esimerkkiä. Yksinkertaista ratkaisua tilanteeseen ei ole, sillä useimmat rikollisista ovat syntyneet Ruotsissa, eikä heitä voida karkottaa maasta.
Rinkebyn jengisodasta on tullut paise, jonka puhkaiseminen tuntuu mahdottomalta. Väkivaltaisuudet ovat ajautuneet sellaisen mielettömyyden tasolle, jonne perinteiset konfliktien ratkaisumallit eivät yllä. Expressenin mukaan tilanne voidaan saada hallintaan ainoastaan saattamalla kaikki osalliset lukkojen taakse. Siten sekasortoinen tilanne voitaisiin ainakin jäädyttää joksikin aikaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- mieletön väkivalta konfliktin ratkaisu konfliktin jäädyttäminen koston kierre kosto romahtanut valtio jengisota Herlev Shottaz Dödspatrullen Rinkeby karkotukset Jengirikollisuus Tukholma Tanska Somalia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tulitus jatkuu Tukholmassa – jengiväkivaltaa ei näytä pysäyttävän kukaan

Itäinen Helsinki ei houkuttele enää suomenkielisiä lapsiperheitä – ”Kaupungin asuntoihin asutetaan humanitaarisia maahanmuuttajia”

Virkavallan uusi toimenkuva Ruotsissa: Poliisit suojaamaan poliiseja ongelmalähiön yössä

Rinkebyn Robin Hood vaatii rikkailta rahaa ongelmalähiöiden jenginuorille

Rikollispomo ensimmäistä kertaa käräjillä vihollisjengiläisten murhista – ankarat tuomiot odottavat nuoria syytettyjä Tanskassa

Koraanin polttaminen johti totaaliseen kaaokseen Malmössä – sadat mellakoitsijat kivittivät poliiseja ja polttivat autoja

Valtamediakin sai tarpeekseen kaaoksesta: ”Ruotsi tarvitsee uuden alun – vihreiden on lähdettävä hallituksesta”

Kuolemaan johtaneen Kaivohuoneen pahoinpitelyn tekijät yhä vapaalla jalalla – uhrin kaverin äiti toivoo tekijöille ”edes jotain rangaistusta”

Kovat tuomiot ruotsalaiselle murhaajajengille Tanskasta – kolme sai elinkautisen, loput istuvat 20 vuotta
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














