

LEHTIKUVA
Viikon 35/2016 luetuin
Elokuu 2016 luetuin
Ronkainen Forssan joukkotappelun uutisoinnista: Yksipuolista tiedottamista – Yle ”unohti” kertoa turvapaikanhakijoiden käyttämistä aseista
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen ihmettelee Forssan vastaanottokeskuksen edustalla tapahtuneen joukkotappelun uutisointia.
Joukko kantasuomalaisia otti yhteen vastaanottokeskuksessa asuvien turvapaikanhakijoiden kanssa ja molemmat osapuolet käyttivät tappelussa mm. rautaputkia.
– Edellinen välikohtaus tapahtui maanantaina, kun kaksi ulkomaalaistaustaista henkilöä pahoinpiteli 15-vuotiaan pojan Prisman parkkipaikalla. Tapaus on jatkumoa viikkoja jatkuneelle välien kiristymiselle. Miksi edeltävistä tapauksista ei tiedotettu? Ronkainen kysyy.
Median tiedotettava hyssyttelemättä
Ronkainen vetoaa blogissaan maaliskuiseen, usean suuren mediakonsernin päätoimittajan tekemään kannanottoon luotettavan median puolesta – ja valittelee, ettei mikään ole muuttunut.
– Kansalaiset joutuvat edelleen kääntymään sosiaalisen median ja vaihtoehtomedioiden puoleen saadakseen todenmukaista tietoa tapahtuneesta. Niin kutsuttu ”luotettava media” uutisoi aiheesta yksipuolisesti. Mm. Yle ”unohti” mainita turvapaikanhakijoiden käyttämistä astaloista tai aiemmasta kantasuomalaisen pojan pahoinpitelystä.
– Poliisin vastuulla on tiedottaa mediaa. Median vastuulla on tiedottaa kansaa. Missä kohtaa ketju katkesi Forssan tapauksessa? Viranomaisten ja median tulee tiedottaa tapahtumista – mitään pois jättämättä ja hyssyttelemättä. Muuten vaarana on, että tilanne kärjistyy uusiin väkivallantekoihin ja kaikenlainen väkivalta on tuomittavaa, Ronkainen kirjoittaa.
”Herää ajatus, tiedämmekö kaikkea?”
Ronkainen muistuttaa, että Forssan kaupunginhallitus äänesti aikoinaan vastaanottokeskuksen perustamista vastaan. Myöhemmin kaupunginvaltuusto pyörsi päätöksen.
– Mahtoiko olla sittenkään viisasta? Vaikea sanoa, mikäli media tai viranomaiset eivät kerro koko kuvaa tapahtumista.
– Herää ajatus, tiedämmekö varmasti kaikkea? Mitä tapahtuu muillakaan paikkakunnilla, joissa on vastaanottokeskus? Tehdäänkö turvapaikanhakijoiden toimesta vieläkin ikävämpiä asioita? Kantaväestön rötöstelythän tiedetään heti, Ronkainen napauttaa.
Kuvassa: Kuvan poliisit eivät liity Forssan tapaukseen. Kuvituskuva.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen ja Ronkainen: ”Ylellä on peiliin katsomisen paikka”

Ylen vastine

Ronkainen: ”Kumpi on oikeassa, maahanmuuton kanssa painiva poliisi vai norsunluutornista hölisevä Nerg?”

Huhtasaari ja Meri: Vaaralliset turvapaikanhakijat sijoitettava tiukasti varjeltuun keskukseen – ”Liikkumisen oltava rajoitettua”

Ronkainen: Ylen uutisointi tarkoituksenmukaista ja vääristelevää – ”Toimittajien on kestettävä kritiikkiä omista journalistisista valinnoistaan”

Luottamus Ylen riippumattomuuteen ja luotettavuuteen notkahti – ”Vääristelee tietoja ja pimittää rahankäyttöä”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









