

Ruohonen-Lerner: Somesta puuttuu reilu kilpailu
KOLUMNI Facebook hallitsee eurooppalaisia sosiaalisen median markkinoita. Kuluttajien käyttämät merkittävimmät sovellukset – Facebook, Instagram, Messenger ja WhatsApp – kuuluvat kaikki tämän yhden yrityksen hallintaan.
Skandaaleista toiseen pyristellyt yhtiö tekee yhä ennätystulosta, osittain siksi, että ihmisten on hyvin vaikea luopua näistä palveluista. Facebookin asema on niin vahva, että siitä luopuminen merkitsee monille käytännössä sosiaalista kuolemaa.
Facebook kerää käyttäjistään valtavasti tietoa, joita se yhdistelee omien palveluidensa välillä. Käyttäjiä jäljitetään myös Facebookin ulkopuolisilla sivuilla. Facebook luo jopa varjoprofiileja sellaisista käyttäjistä, jotka eivät ole koskaan rekisteröityneet palveluiden käyttäjiksi.
Kysyin kilpailukomissaari Margrethe Vestagerilta Facebookiin määräävästä asemasta, kun hän oli Euroopan parlamentin talousrikoksia, veropetoksia ja veronkiertoa käsittelevän TAX3-erityisvaliokunnan kuultavana tiistaina 19. helmikuuta. Komissaari ei ottanut kantaa eurooppalaiseen markkinatilanteeseen yleisesti. Kilpailukomissaarin pöydällä ei toistaiseksi ole Facebookia koskevia tapauksia määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä, mutta tilannetta seurataan tarkasti.
Komissaarin vastauksessa nousi esiin myös Saksan tapaus. Maan kilpailuvirasto FCO määräsi aiemmin tässä kuussa, että Facebookin tulisi antaa käyttäjille mahdollisuus kieltäytyä tietojensa keräämisestä ja yhdistämisestä ilman, että kieltäytymisen seurauksena käyttäjän olisi lopetettava palveluiden käyttö. Jos päätöksestä tulee lainvoimainen eikä Facebook noudata määräyksiä, sitä voidaan sakottaa jopa 10 prosenttia sen vuosittaisesta liikevaihdosta.
Lisämurhetta Facebookille aiheuttaa myös Iso-Britannian parlamentin hiljattain julkaisema erittäin kriittinen tutkimus. Uutislähteiden mukaan tutkimuksen taustamateriaaleina käytetyt yrityksen sisäiset sähköpostiviestit osoittavat, että käyttäjien yksityisyyttä ja kilpailua koskevia lakeja on rikottu tietoisesti ja tarkoituksellisesti.
Jos esitetyt väitteet pitävät paikkansa, on selvää, että yrityksen häikäilemättömään toimintaan pitää puuttua. Saksan kilpailuviraston päätös tulisi myös saada koko EU:n laajuiseksi standardiksi, jotta kuluttajien asemaa saataisiin vahvemmaksi sosiaalisen median jättejä vastaan. Sosiaalinen media tarvitsee tervettä kilpailua, jossa käyttäjien oikeuksia kunnioitetaan täysimittaisesti.
Pirkko Ruohonen-Lerner
Euroopan parlamentin jäsen, PS/ECR
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.
Uusimmat

Garedew: Median puolueellisuus ruokkii Israel-vastaisuutta

Charlie Kirkille myönnettiin postuumisti presidentin vapaudenmitali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää