

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsalaisisän surmasta epäilty jengiläinen pidätetty
Ruotsalaisisän ampumisesta epäilty nuorukainen on vangittu. Hän on irakilaistaustainen Ruotsin kansalainen, jolla on takanaan pitkä ura pikkurikollisena. Mikäli hänet todetaan syylliseksi, hän saa nuorena rikoksentekijänä lievemmän tuomion, eikä häntä voida Ruotsin kansalaisena karkottaa maasta.
Huhtikuun alussa Skärholmenin lähiössä Tukholmassa tapahtui paljon julkisuutta saanut henkirikos, kun isä joutui poikansa silmien edessä nuorisojengin ampumaksi. Isä ja poika olivat olleet pyöräilemässä uimahallille, kun isän ja nuorisojengin välillä syntyi kahakka, jonka päätteeksi isää ammuttiin päähän kuolettavasti. Poika soitti hätänumeroon saadakseen apua kuolevalle isälleen.
Kyseinen isä oli aiemmin ollut yhteydessä poliisiin, koska oli huolissaan asuinalueensa jengiläisistä, jotka myyvät huumeita. Surman jälkeen monet poliitikot Ruotsissa vaativat kovempia toimia maahanmuuttajajengien rikollisuutta vastaan.
Ampumisesta epäilty vangittiin keskiviikkona
Nyt ampumisesta epäilty nuori mies on saatu kiinni, kertoo Dagens Nyheter -lehti. Keskiviikkona pidetyssä vangitsemisoikeudenkäynnissä äskettäin 18-vuotta täyttänyt mies vangittiin epäiltynä murhasta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Rikoksen tapahtuessa hän oli vielä 17-vuotias. Nuorena rikoksentekijä hän saa joka tapauksessa lievemmän tuomion, mutta Ruotsin lain mukaan alle 18-vuotias voidaan tuomita vankeuteen vain erityistapauksessa. On siis mahdollista, että nuorukainen määrätään suljettuun nuorisokotiin.
Valtionsyyttäjä Ove Jäverfelt arvelee, että surman tapahtuessa alikulkutunnelissa oli kolme tai neljä jengiläistä. Tapaukseen liittyen on aiemmin otettu kiinni useita henkilöitä. Viikko tapauksen jälkeen 17- ja 18-vuotiaat nuorukaiset vangittiin epäiltynä rikoksentekijän suojelemisesta.
Irakilaistaustainen epäilty tuli Ruotsiin pikkulapsena
Samnytt-nettilehden tietojen mukaan perheenisän surmasta epäilty nuorukainen on syntynyt Irakissa. Hän tuli Ruotsiin pikkulapsena vuonna 2007 ja sai Ruotsin kansalaisuuden viitisen vuotta myöhemmin. Häntä ei siis voida ikinä karkottaa Ruotsista.
Nuorukaisen vanhemmat ovat Samnytt-lehden tietojen mukaan eronneet. Äiti on viimeisten viiden vuoden aikana eronnut peräti neljästä eri aviomiehestä. Nuorukainen asuu äitinsä luona.
Epäilty otettiin lastensuojeluviranomaisten huostaan 15-vuotiaana. Poliisin mukaan hän oli tuolloin ollut mukana rikollisessa toiminnassa jo kahden vuoden ajan. Hänen epäiltiin syyllistyneen muun muassa ryöstöihin, pahoinpitelyyn ja huumausainerikoksiin.
Vuonna 2022 epäilty sai tuomion huumausainerikoksista. Ruotsin yleisradion mukaan hänen epäillään myös syyllistyneen ihmiskaappaukseen ja murhayritykseen erään toisen tapauksen yhteydessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oikeusministeri Leena Meri nuoriso- ja jengirikollisuuden torjunnasta: Pohjoismainen yhteistyö kriminaalipolitiikassa on nyt tärkeämpää kuin koskaan

Tanskan maahanmuuttoministeri: Onneksi Suomi taistelee laitonta siirtolaisuutta vastaan

Isä ammuttiin kuoliaaksi 12-vuotiaan poikansa silmien edessä Tukholmassa – oli sanonut jengille vastaan

Ilmaisia lounaita ei ole – jengirikolliset rekrytoivat koululaisia jalkapallokentiltä pizzapalkalla
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














